24. elokuuta 2010

Työharjoittelu I

Työharjottelu alkoi eilen ja mä olen ihan pää pyörällä kaikesta siitä sairaalatouhusta. Ensimmäinen päivä... no, mitä siitä sanomaan. Olin huuli pyöreänä, seurasin yhtä sairaanhoitajaa kuin koiranpentu ja yritin pysyä kärryillä kaikkien niiden sairaalatermien sadellessa niskaan. Ensimmäisen päivän perusteella: sairaalaympäristö ei houkuttele.

Osasto on siis Hatanpään B2, jossa pääpaino on urologiassa sekä verisuoni-, munuais- ja plastiikkakirurgiassa. Siellä on siis kaikenlaista hoidettavaa ja kaikennäköistä hoidettavaa. Lähinnähän se kuitenkin on sitä pippeleiden vahtimista, jos näin asian ilmaisisin! Saa nähdä kyllästynkö mä tässä neljän viikon aikana ihan täysin noihin miehen sukuelimiin... ehkä mä alan tykkäämään sitten tytöistä. Höhö, no ei vais. Vanhuksiahan siellä oikeestaan vaan on ja mä en ole ikinä kokenut vanhojen miesten vehkeiden näkemisessä mitään epäluonnollista. Mähän olen hoitaja ja jos se olis musta jotenkin epäluonnollista, niin mä olisin varmaan väärällä alalla.

Nyt aloin kuitenkin tosissani pohtimaan tätä sairaalaharjottelua. Se, mitä mä ymmärsin eilisen työpäivän perusteella oli se, että asiakkaat ovat tosiaan pääasiassa vanhuksia. Mutta mitäs sitten, jos (JA KUN) mun pitäisi yhtäkkiä katetroida vaikka mun ikäinen nuori mies? Okei, mä olen hoitaja ja mun täytyy hoitaa asia ammattimaisesti, MUTTA... onhan se nyt varmaan aika kiusallinen tilanne. Miettikää nyt, nuori mies siinä ja sitten vaan pilistä kiinni ja katetri sisään! Sanotaan, että kaikki alle neljäkymppiset asiakkaat tulee mua hirvittämään tuolla osastolla. Melkein toivoisin, ettei niitä tulis sinne ollenkaan...

Toivottavasti mä en ole vielä viikonkin päästä yhtä pihalla tuosta harjottelusta kuin nyt. Ei yhtään tunnu mun jutulta, ei ainakaan tuo osasto, jossa mä olen yksin lähihoitajaopiskelijana neljäntoista sairaanhoitajan armoilla. Tai sitten tää ahdistus johtuu vaan siitä, ettei kukaan kerkeä yhdessä päivässä sisäistää koko sairaalan toimintaa ja kieltä, etenkään, kun aikaisempaa kokemusta sairaalasta ei allekirjoittaneella ole!

Positiivisiakin juttuja mahtuu kuitenkin tähän alkavaan viikkoon!




Innostuin kuukausien tauon jälkeen taas kutomisesta! Johan mä tosiaan olen viime kesästä asti kutonut tuota mun villapaitaa, joka koostuu tällä hetkellä vain takakappaleesta ja toisesta etukappaleesta. Joskus keväällä (tai ehkä ennen viime jouluakin) olin aloittanut tuon toisen etukappaleen ja jatkoin nyt siitä sitten. Suuresta Käsityölehdestä mä sitten epätoivoisesti yritin lukea, että mitenkäs ne kavennukset sun muut nyt menikään...  hyvin kerennyt unohtua nuo kutomisen salat. Ehkä se tuosta lähtee sitten taas rullaamaan, kun vauhtiin pääsee ja innostusta riittää. Josko saisin jo jouluna uuden villatakin päälle!

Lisäksi mä sain H&M:n postipaketin ja nyt mä omistan elämäni ensimmäisen farkkuhameen sekä sen kanssa hienosti sopivan raitapaidan! Oli ihan euforinen olo, kun tajusin, että kaikki mun tilaamat vaatteet sopi mun päälle ja kaikki sopi vielä toistensa kanssa yhteen! Olin taas vahingossa tilannut täydellisen asukokonaisuuden. Hameen ja paidan kanssa kun paketista putkahti harmaa fleecetakki kylmien syysiltojen lämmikkeeksi!

Nyt mä muistin, tunnin jälkeen, että ainiin, mullahan on sauna päällä!

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!