Kuuden vaatteen haaste

Joku on varmaan telkkarista nähnytkin tai lukenut tästä menneen syyskuun kuuden vaatteen haasteesta, jossa haastetaan ihmisiä käyttämään ainoastaan kuutta eri vaatetta koko kuukauden ajan. Itse kuulin tästä tuossa syyskuun puolessa välissä ja harmittelin, etten ollut kerennyt mukaan haasteeseen. No, nythän syyskuu alkaa olla lopussa, joten mä päätin haastaa itseni tähän kyseiseen tehtävään lokakuun ajaksi!

Ideana on siis valita kuusi vaatetta, joita käyttää koko kuukauden. Alusvaatteita, sukkia ja urheiluvaatteita toki saa käyttää näiden lisäksi, ja virallisten ohjeiden mukaan myös bilevaatteita, mutta mä ajattelin haasteen menettävän tässä kohtaa merkityksensä. Mitä jos mulla olis joka päivä bileet? Olen siis hylännyt bilevaatesäännön ja aion sisällyttää myös bilevaatteeni näihin kuuteen valitsemaani vaatteeseen. Asusteiden ja ulkovaatteiden rajaton käyttö on myös sallittu.

Valinta oli tiukka ja haastava, vaikka arvoinkin näitä vaatteita jo tosiaan kuun puolesta välistä. Vaikeusastetta lisäsi itse lokakuu, jolloin säät viilenee ja tekisi mieli pukea päälle vaikka mitä lämmintä! Tähän mä sitten päädyin:
Harmaa fleece-huppari, Ellos; kuvallinen t-paita, Ellos; harmaavalkoraidallinen t-paita, Ellos; farkkuhame, H&M, leggingsit, H&M ja farkut (eivät ole kuvassa), farkkujen tehtaanmyymälä, Koskikeskus, Tampere
 (EDIT: harmaavalkoraidallisen t-paidan tilalle on vaihtunut pinkki t-paita, Gina Tricot)
Tässä kohtaa täytyy kiittää asusteiden käyttöoikeudesta, sillä mä olen viimeaikoina ollut aivan hulluna asusteisiin, lähinnä huiveihin ja koruihin. Onneksi multa löytyykin ihana huivikokoelma joka lähtöön ja hieman hillitympi kokoelma myös kaulakoruja, korvakoruja jne. Kuukauden mittaan tylsiksi käyviä vaatteita on mahtava piristää erivärisillä huiveilla ja muilla asusteilla!


Anttila, H&M, Indiska
Gina Tricot, Glitter
Mä en oikein tiedä, miksi mä haluan haastaa itseni tähän. Ehkä mä haluan osoittaa itselleni, että vähäisemmälläkin vaatemäärällä kyllä pärjää. Ehkä tässä on jotain ekologisuuden ja mielikuvituksen herättelyä joukossa. Vaatteiden vähäinen käyttö itsessään on jo ekologista, mutta miten mä hoidan niiden pesemisen ekologisesti, kun pesemistä onkin kuitenkin enemmän? Nojoo... pääasiassahan mä taidan haastaa mun itsekurin tässä, joka on ollut viime päivinä muutenkin koetuksella, kun olen jo neljättä päivää taas ilman tupakkaa! 

Saas nähdä kuin tässä oikein käy. Pitkäkee peukkuja!

Lisää kuuden vaatteen haasteesta alapuolella

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari