Hyvää huomenta maailma! Ajattelin kertoa vähän mitä mulle kuuluu mun jännittävässä elämässä ennen kuin lähden taas työharjoittelun ihmeelliseen iltavuoroon.  Työharjoittelusta puheenollen...

Työharjoittelu sujuu hyvin: tähän mennessä on mennyt paremmin kuin viime harjottelu yhteensä, joten tästäkin voi jotain päätellä. Harmittaa vaan, kun osastolla tuntuu olevan hieman rajoitetusti kaikkea "uutta". Ainut uusi asia, jonka olen ensimmäisen kahden viikon aikana oppinut on PEG-letkun kautta lääkkeiden ja ruuan antaminen. PEG-letkuhan on se letku, joka menee potilaalla suoraan tuosta vatsanpeitteiden läpi mahalaukkuun, kun jostain syystä "ylempi" ruuansulatuskanava ei toimi. Sekään ei ollut mitään rakettitiedettä, joten olen siinä mielessä edelleen pettynyt työpaikan antiin opiskelijalle. 

Nenämahaletkuja osastolla ei kuulemma olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin, joten tuskin minäkään niitä siinä tapauksessa tulen näkemään, saati harjoittelemaan niiden laittamista. Ompeleiden ja hakasten poistoa on ollut muutaman kerran, mutta juuri niinä päivinä olen ollut iltavuorossa ja aamuvuoro on tietysti jo hoitanut homman kotiin. Lääkkeitä olen toki päässyt jakamaan ja sitähän ei voi koskaan harjoitella liikaa; on se sen verran vastuullista puuhaa. Osastolla on kuulemma usein saattohoitopotilaita ja tähän mä haluaisin osallistua, kun kerran opinnäytetyönikin teen aiheeseen liittyen. Tällä hetkellä on oikeastaan muutamakin pian saattohoitovaiheessa olevaa potilasta, mutta olen tietenkin ollut työvuorossa aina siellä toisessa päässä yksikköä. Edellä mainitusta syystä mulla voi viimein olla mahdollisuus myös vainajan laittoon, ylipäätänsä vainajan näkemiseen. Enhän mä kuolemaa tässä kenellekään povaa, mutta pakko sanoa, että vainajan laittoon haluan kokemusta. 

Elämäntaparemontti sujuu myöskin hyvin, yllättävän hyvin. Pakko kuitenkin paljastaa, että viime viikonloppuna kotona Koskenpäällä tuli naposteltua muutama Doris-keksi. Okei, viisi. Ne ovat ehkä maailman parhaita keksejä enkä ollut syönyt niitä ainakaan kahteen vuoteen, joten pakko oli vähän maistaa. Muuten voin vilpittömästi kertoa, että en ole repsahdellut herkkuihin ja lenkilläkin ja jonkinlaista liikkumista olen pyrkinyt harrastamaan mahdollisuuksieni mukaan. Tälläkin hetkellä ainakin reidet ja pakarat niin jumissa eilisestä jumppatuokiosta, että tämän päivän iltavuorosta ei ehkä tule yhtään mitään... eilen puntarilla huomasin  kuitenkin laihtuneeni huimat puoli kiloa reilun viikon aikana ja se tsemppaa eteenpäin tässä terveyshössötyksessä. Tarkoituksenahan mulla siis ei ole laihtua paljon ja nopeasti vaan paljon hitaasti, joten puoli kiloa per viikko on ihan sopiva tahti.

Maailmanloppu kummittelee taas mun mielessä. Ainkin olen tällä hetkellä suunnattoman ahdistunut siitä, että näin viime yönä kolmea unta, joissa kaikissa maailmanloppu kolkutteli oven takana. Tilanne oli kuitenkin sama jokaisessa unessa, joten näin oikeastaan yhden kokonaisen unen kolmessa eri pätkässä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta tänäsyksynä, kun mä näen unta maailmanlopusta (en muista olenko tänne blogiin kirjoitellut niistä?). Jos viime yön kaikki unet lasketaan erikseen, maailmanloppu-unisaldo on tällä hetkellä viisi tai kuusi. Jokseenkin ahdistavaa.



Jokin näissä kaikissa maailmanlopun unissa on kuitenkin ollut yhteistä: sää. Se ei ole ollut jokaisessa unessa sama, vaan muutamassa ensimmäisessä muistan pilvisen ja ukkosta enteilevän taivaan, kun muutamassa muussa ja viimeöisessä paistoi kolkko aurinko. Kaikissa unissa sää on kuitenkin ollut äärimmäisen ahdistava, yksi unen ahdistavimmista tekijöistä. Toinen säähän liittyvä tekijä on maiseman usvaisuus. Oikeastihan usvaisuus olisi vain merkki ilmatilan kuumuudesta, mutta mä en muista että mulla olisi ollut kuuma unissa, ja kuten jo mainitsin, viimeyön unissa auringonpaiste oli kolkkoa. Olen miettinyt, että miten unessa sää voikin ahdistaa niin paljon? Seisova ja odottava, usvainen sää... 

Valitettavasti mun suuressa unikirjassa ei ole selitystä maailmanlopusta näkemiselle. Luulisin kuitenkin, että maailmanloppu tulee vain jostain mun alitajunnasta ja kaikki muu unessa viittaa johonkin ihan muuhun kuin itse maailmanloppuun. Niissä on yleensä niin paljon tekijöitä, joita en kuitenkaan ala tähän selvittää. Pakko kuitenkin kertoa yksi viimeöisten unien kammottavimmasta kohtauksesta. Näin selitettynä se ei ehkä kuulosta miltään, lähinnä varmaan naurettavalta, mutta tunne unessa oli jotain aivan kamalaa. 

Me seisotaan lentokentällä ja odotetaan passit kourassa Suomesta poispääsyä. En tiedä miksi, mutta Suomesta on päästävä ajoissa pois. Huone on ahdas ja pieni, ei oikeastaan yhtää lentokenttämäinen, ja ihmisiä tungeksii joka puolella. Huoneen katosta roikkuu televisio: mä tiedän sen, vaikka en näe sitä. Mä kuitenkin kuulen, että ruudussa on uutistenlukija. Yhtäkkiä kaikki hiljenee: puheensorina ja lentokentän melu laantuu ja mä sekä kaikki muut huoneessa olevat kuulevat uutistenlukijalta yhden ainoan lauseen: 
"Norwegian passports does not exist anymore"
Mä tajuan unessa, että norjalaisten passit eivät enää kelpaa Norjasta poistumiseen (suora käännöshän uutistenlukijan lauseelle on: "norjalaisia passeja ei ole enää olemassa", mutta unessa merkitys muuttui) ja mä ajattelen kauhuissani, että norjalaiset ovat loukussa omassa maassaan eivätkä pääse lopun alta pois. Mulle iskee paniikki: mitä jos suomalaistenkin passit mitätöidään ennen kuin me päästään koneeseen?

Lähinnä siis aivan typerä kohtaus, mutta unessa yksi kamalimmista. Jännä miten unissa naurettavatkin kohtaukset voivat tuntua niin vakavilta ja kamalilta. Herätessä sitä yleensä miettii, että no johan oli taas uni.,ja naureskelee perään.. tänäaamuna mua kuitenkaan vielä ole edes hymyilyttänyt tuo lentokenttäkohtaus, saati unet kokonaisuudessaan. 

Iloista iltavuoroa minulle...!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari