Kummituksia ja muita pelottavuuksia

Mä olen kamalan stressaantunut, mutta mä en tiedä miksi. Koulujututkin on melko hyvällä mallilla, vaikka  perjantaina iskevä sisätautikirurgian koe vähän jänskättääkin. Lukumotivaatio ollut yllättäen jossain omilla teillään ja vielä siis olisi reippaasti yli puolet koealueesta luettavana...

Lisäksi ensi viikolla alkaa taas uusi työharjoittelu. Menen Pirkkalan terveyskeskuksen vuodeosastolle kuudeksi viikoksi. Oon menossa hieman sekavin tuntein. Luvassa on melko laaja työssäoppimistehtävä plus syventävä tehtävä, joiden palautus on ennen joulua, ja siinä sivussa pitäisi suorittaa itse harjoittelukin kunnialla. Nyt ainakin tiedän, mitä teen toisin kuin viime harjoittelussa ja siinä mielessä olen jo innolla menossa. Mutta ei taas kiinnosta ne pirun aikaset aamuherätykset. En mä vielä tiedä missä koko terveyskeskus edes on.

Se, mistä mä tiedän olevani stressaantunut, on mun unet. Ne menee taas ihan överiksi. Toissayönä haukuin naisia lehmiksi kovaan ääneen ja poliiseja homoiksi ja rasisteiksi samaan aikaan. Viime viikolla näin elämäni pelottavimman valveunen. Makasin sängyssä selälläni ja Mikko nukkui selkä muhun päin. Katsahdin Mikon suuntaan ja näin jostain Mikon takaa nousevan tumman, "kummitusmaisen" hahmon, joka nousi leijumaan meidän yläpuolelle. Toivoin nähneeni vain unta, mutta seuraavana aamuna Mikko todisti, että mä olin huutanut ääneen. Hyi saasta. Voin siis sanoa nähneeni kummituksen.

Ehkä mua on jollain tasolla alkanut jännittää oma valmistuminen ammattiin ensi keväänä, kun on nyt katsellut jouluna valmistuvien hömpötyksiä. Eikä mitään ehkä, vaan mua todella pelottaa. Olenko mä muka valmis ammattilainen ensi keväänä? Onko mulla oikeasti valmiudet hakea työtä lähihoitaja-nimikkeellä, eikä vain pelkkiä kesätöitä? Mullako ammatti? Mulla on vähän ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä tästä ammatin saamisesta. Mulla on tosi epävarma olo itsestäni tällä hetkellä ja ajatus siitä, että valmistuttuani mä en voi enää esittää tyhmää opiskelijaa ja käyttää hyväkseni samanlaista kysymysmahdollisuutta kuin opiskelijana. Koska mä olen valmis lähihoitaja, mun kuuluisi kai olla täysi ammattilainen. Mutta enhän mä ole. Musta ei todellakaan tunnu siltä. Mitä mä teen.

Opinnäytetyön aihe on nyt S:n kanssa lyöty lukkoon. Se on saattohoitopotilaan omaisten kohtaaminen. Johan se pitkän pyörittelyn jälkeen sai kuin saikin oikean muotonsa. Sitten kun saisi vielä aloitettua... no, aikaahan on, vielä kokonainen kevät (ensi keväänä siinä huhtikuun korvalla luon varmasti erittäin vihaisen silmäyksen tuohon edeltävään lauseeseen...)!

Kommentit

  1. Älä huoli! Vaikka on suorittanut tutkinnon, se ei tarkoita sitä, että olisi täysi ammattilainen. Työpaikka ja -kokemus opettaa :) Vastavalmistuneella niitä kysymyksiä piisaakin, ja kokeneemmat vastaavat niihin aivan eri mentaliteetilla kuin opiskelijan kysymyksiin!

    VastaaPoista
  2. Oon ihan samaa mieltä kuin Anna tuossa yllä. Vaikka sitä muodollisesti onkin opiskellut itselleen pätevyyden, se ei tarkoita sitä, että osaisi jo kaiken. Totta kai se tarkoittaa sitä, että tietää asioista edes vähän alusta, mutta harva ihminen on täysin mukana kuvioissa ja "kuin konkari", kun ensimmäisenä päivänä astelee uuteen työpaikkaan.

    Sehän on vähän kuin autolla ajo. Ajokortin saaminen ei tarkoita sitä, että olisi hyvä kuski, vaan se opettelu vasta alkaa siitä. :)

    Usko pois, kun minä tuossa joulun kieppeillä saan medianomin tutkinnon, en ole läheskään satavarma siitä, kykenenkö toimimaan esim. markkinointityötehtävissä tai saati kameramiehenä tai viestintäpäällikkönä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Mary Kay