Harjoittelu ohi ja ansaittu loma alkakoon!

Vuoden toinen työssäoppiminen on nyt saatu sitten päätökseen. Tulokset... no, hakkaavat Hatanpään harjoittelun mennen tullen ja siitä kertoo myös tämä ihana tunne, kun tietää onnistuneensa! Hyvillä mielin siis kohti joulua ja lomaa, jonka lasken virallisesti alkaneen jo torstaina, kun viimeinen työssäoppimispäivä oli ohitse.

Tykkäsin Pirkkalan terveyskeskuksen VOS1:stä ihan hirveästi! Työporukka oli aivan mahtava ja se oli ehkä yksi koko harjoittelun parhaimmista puolista. Ensimmäinen työpaikka IKINÄ, jossa en sanallakaan törmännyt selän takana paskanjauhamiseen. En sanallakaan. Jo se kertoo siitä, miten mukava työharjoitteluun oli aina lähteä, vaikka lähtö muuten ei olisikaan aina niin kamalasti kiinnostanut. Hoitoala on kuitenkin niin akkavoittoinen, että tähän ikävään juoruiluun ja selän takana puhumiseen törmää lähes aina, joka paikassa, koska me naiset... no, kaikki tietää että naiset on maailmanmestareita paskanjauhannassa. Opettaja kysyikin loppuarvioinnissa, että miten minä henkilökohtaisesti pidän yllä työkykyäni ja mun oli tähän kohtaan pakko mainita tämä kyseinen, oikeasti hieno asia, sillä itselleni työpaikan henkinen ilmapiiri on asia numero yksi. Suosittelen kaikkia hoitoalalla työharjoittelupaikan kanssa arpovaa soittelemaan Pirkkalan tk:n VOS1:lle.

Sinänsä harjoittelun osalta jäi harmittamaan "uusien" juttujen vähyys. Toki tuli paljon meikäläiselle uusia tilanteita, kuten vainajien laittoa, ja uskon kehittyneeni tulevana lähihoitajana paljonkin. Tk:n vuodeosastolla on kuitenkin niin erilaisia potilaita, että johan se jo itsessään tuo paljon kokemusta. Koin jopa tähänastisen hoitourani koskettavimman ihmiskohtalon. Kyseessä oli nuori ihminen, nuori ihminen, jonka sitten hoidin toisen hoitajan kanssa viimeiselle matkalleen... herkkänä ihmisenä oli ihan kamala katsella surevia omaisia. Ainut asia, johon haluankin keväällä viimeisessä työharjoittelussa kokemusta on omaisten kohtaaminen, tilanteessa kuin tilanteessa. Mä tunsin itseni nimittäin erittäin typeräksi, kun edessä seisoi omaisia, joilta oli juuri kuollut vaimo ja tytär, ei siis vanhakaan, enkä mä osannut sanoa mitään. Miettikää, mitä siinä voi sanoa? Ei voi vedota edes korkeaan ikään. Tästä aiheesta mä teen siis opinnäytetyötä, joten sen kannalta tästä tuli hyvää perspektiiviä kyseiseen asiaan, mutta...

No, nämä kuusi työharjoitteluviikkoa olivat kuitenkin aivan mahtavat ja tiedän nyt vahvemmin, että olen oikealla alalla. Mitäpä sitä enää sen enempää pohtimaan? Vielä kun saisi työssäoppimistehtävän valmiiksi. Palautus olisi huomenna, mutta... noo, se voi olla että se menee uuden vuoden puolelle...

Joulufiiliksetkin alkaa olla kohdillaan hiljalleen, vaikka meinasi vähän harmittaakin tämän vuoden erilainen joulu, kun koko sakki ei olekaan kasassa. Ehkä tästä kuitenkin tulee ihan mukava joulu, ehkä mun on aika tottua erilaiseen jouluun. Toki tänään on tapahtunut jotain sellaista, joka varmasti tulee varjostamaan joulua, surullinen perhetapahtuma, menetys... mutta aion omalta osaltani tehdä kaikkeni, että joulu olisi ihana, myös muiden mielestä. Mähän rakastan joulua ja haluan, että kaikki muutkin rakastaa ja viihtyy. Huomenna aion ainakin leipoa piparkakkumuffineja. Löysin googlettamalla oikein namilta kuulostavan ohjeen.

Tästä surullisesta perhetapahtumasta puheenollen... mä huomaan taas olevani yltiöempaattinen. Mä en vaan voi olla ajattelematta, miltä tämä tuntuu mun äidistä, joka kevättalvella menetti juuri äitinsä. Mun olo on niin raskas, kun mä suren äitini puolesta ja mietin, kuinka kamalalta tästä tuntuu parhaillaan. Jotenkin mulla tuli tästä koko aiheesta halu kuunnella musiikkia, joka pureutuu niin vahvasti elämän todellisuuteen, murheisiin, uskollisuuteen ja kaihoon. Tässä alla niistä muutama, jotka muuten kaikki ovat legendaarisen Junnu Vainion tuotosta. Suosittelen kuuntelemaan sanoja, niissä on sanomaa enemmän kuin missään.

Kotkanpoikii ilman siipii

Vanhojapoikia viiksekkäitä

Albatrossi

Ja mitä etenkin viimeiseen kappaleeseen tulee, niin pitäkäähän rakkaat lukijat kiinni unelmistanne :)

Kommentit