Itsetunto on... sanoisinko, melko kinkkinen asia. Mikäs siinä jos itsetunto on täydellinen eikä se koe koskaan kolhuja, mutta olenko mä ihan väärässä jos mä väitän, että jokainen tuntee itsensä joskus pieneksi, mitättömäksi ja epäonnistuneeksi? Mä itse olen aina ollut vähän ujo, etenkin vieraiden ihmisten seurassa, mutta viisi vuotta sitten lukion päätyttyä mä en ollut koskaan tuntenut oloani epävarmaksi. Viime aikoina tunne on kuitenkin uhkaavasti esitellyt itseään mulle ja mä en tiedä miksi. 

Tai ehkä tiedänkin. Mä olen miettinyt, voiko se johtua siitä, että viisi vuotta sitten mä olin... no, useamman kilon hoikempi. Mulla ei ollut mahamakkaroita. Mun paras kaveri sanoi mulle tässä syksyllä, että mä olin silloin lukioaikoihin juuri sellainen kuin horoskoopiltaan skorpionin tuleekin olla: aggressiivisen seksuaalinen ja itsevarma. No, en mä aggressiivisesta tiedä, mutta kun mä kuulin ääneen sanan 'seksuaalinen', mä tajusin mun parhaan kaverin olevan ihan oikeassa. Mä olin seksuaalinen, pukeuduin tissipaitoihin eikä mua juuri kiinnostanut, mitä muut siitä ajattelee. Miksi mä en enää tee niin? Kyllä mä haluaisin, se on oikeasti mun perusluonne, sanokoot astrologian vastustajat mitä tahansa, mutta... nyt mä ajattelen enemmän sitä, mitä muut ihmiset ajattelee, jos vähän pyöreä nainen pukeutuu paljastavasti. Siis vastaus on kyllä, kyllä viiden vuoden aikana kertyneet kilot vaikuttavat itsetuntoon. Ja sekös suoraan sanottuna vituttaa.

Tämä mun paras kaveri on puhunut mulle paljon muitakin viisaita sanoja. Yksi niistä menee sanomaltaan jotenkin tähän suuntaan: sillä ei ole mitään väliä oletko sä pitkä tai pätkä, ohut tai paksu, ainut mikä ratkaisee on asenne. Asenne. Kyllä, minä tartuin heti sanaan 'asenne' ja olen parhaani mukaan pitänyt yllä kovaa asennetta, juuri sitä, ettei ihan oikeasti kaikki riipu siitä mitä vaaka näyttää. Niinhän se on, ihan oikeasti. Jopa minä, joka näitä kilojani vihaan juuri siksi että ne vaikuttavat nyt negatiivisesti mun omakuvaan, tiedän että oikeanlainen asenne, se miten ihminen kantaa itsensä on se juttu. Eikä pelkästään ulkonäöllisesti, vaan tämä koskee kaikkea, missä ihminen voi tuntea itsensä luuseriksi. 

Mä olen onnistunutkin aika hyvin tässä asennemuutoksessa. Aika hyvin. En täysin. On hetkiä, kun mä katson itseäni peilistä ja mä tiedän pystyväni vaikka maailman valloitukseen, mutta seuraavana päivänä mä en edes halua katsoa peiliin, koska mua ketuttaa jo valmiiksi se ääliönaama, joka sieltä katselee takaisin. Yleisesti ottaen mä kuitenkin olen täysin tyytyväinen kaikkeen mitä mulla on. Mä kuitenkin haluan kertoa yhden jutun, joka sai tässä taannoin mun itsetunnon horjumaan - ja pahasti. Se on tositarina myös siitä, että huono itsetunto ja mustasukkaisuus kävelevät niin käsi kädessä!

Mä ja Mikko oltiin kaveripariskunnan kanssa baarissa tässä taannoin tuolla Savon suunnalla. No, keksittiin siinä sitten, että otetaan kisa: naiset vs miehet ja kummat saa enemmän "pokia" illan aikana. Sehän kuulosti hauskalta pikkupäissään ja minäkin olin melko innoissani mukana, huiman asenteeni ja itsetuntoni voimin. Niin. Kunnes mä tajusin jossain kohtaa, että mut torjuttiin joka suunnalta. Joka suunnalta. Hiljalleen se asenne alkoi siis ottamaan hittiä ja kovaa. Vaikka mä oikeasti pinnistelin pitääkseni asenteeni kohdillaan, mitään ei tapahtunut ja mä tunsin itseni täysin mitättömäksi, turhaksi, epäonnistuneeksi, rumaksi, läskiksi... no, listaa voisi jatkaa ainakin kilometrin verran. Oloa ei mitenkään helpottanut se, että mä huomasin Mikon löytävän naisia itselleen välittömästi tanssilattialta. Ja siinä samassa mä olin myös äärettömän mustasukkainen ja tuon pitkän edellämainitsemani listan jatkoksi mä en tuntenut itseäni edes Mikon arvoiseksi. No, mun kisani loppui sitten siihen.

Yllä oleva stoori kuulostaa nyt selkeästi ja jälkeenpäin ajateltuna täysin typerältä ja lapselliselta, mutta koska näitä "kohtauksia" tulee mulle aina välillä, mä tiedän, että se on kuitenkin täysin todellista ja täysin lamaavaa. Siihen ei auta edes lohduttavat tai tsemppaavat sanat. Kun joku keksisi, mikä siihen tunteeseen auttaa, niin mä tarjoaisin sille tyypille kaljan, ellen toistakin. Mä en tällä kaikella tarkoita sitä, että mä tekisin niillä tuntemattomien miesten huomion osoituksilla mitään sen kummallisempaa; mähän olen parisuhteessa. Parisuhteesta huolimatta mä kuitenkin uskon, että jokainen nainen, ja mieskin, tarvitsee aika ajoin positiivista huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Vaikka sitten sen itsetunnon kohottamiseen.

Mulla olisi tähän vielä vaikka kuinka miljoonasti asiaa, mutta mulla alkaa olla taas vaihteeksi kiire iltavuoroon. Sen mä kuitenkin haluan vielä varmistaa teille, rakkaat lukijat, ettei mun elämäntaparemontti liity milläänlailla siihen, että muut ihmiset pitäisivät mua jotenkin parempana. Päinvastoin, miten mä siitä muutun mitenkään, jos mä laihdutan? En mä kaunistu laihduttamisen myötä, ei kukaan kaunistu. Mun elämäntaparemontti ja sen tulokset ovat vain ja ainoastaan mua itseäni varten.

Miksi lihavat eivät voi olla kauniita, jos laihatkin voivat olla rumia?
                                                                                         Oma lainaus

Kommentit

  1. Olipa hyvä teksti! Paljon asiaa, jota itsekin olen miettinyt aina toisinaan...

    Peilihän on parhaimmillaan paras kaveri tai pahin vihollinen. Minä jos kuka sen tiedän. :D En tiiä, onko näillä meidän välissä olevilla parilla vuodella kovin suurta merkitystä, mutta mä veikkaan että on. Pari vuotta sitten mää olin välillä aika horjuva myös.

    Kuten tiiät, mää en ihan siitä katalogivartalotyypistä oo. Joskus masensi kaikista eniten mennä vaatekauppaan, kun koskaan ei löytynyt sopivia vaatteita. Ensin ei mahtunut hanuri housuihin, sitten kun mahtui niin vyötärölle jäi ihmisen pään mentävä aukko. Sitten ei mahtunut paita olkapäistä ja sitten kun mahtui, mun vyötärö oli kadonnut johonkin... Ja sitten kun on iso ihminen, on myös isot jalat. Tavan kenkäkaupasta on ihan turhaa käydä ettimässä 43:n monoja. Tuo oli niiiin saamarin tuttua, ja arvaa kun se tapahtu just siinä "vaiheessa", kun itsetunto ois pitänyt pönkittää jo jotenkin vakaalle tasolle?

    Vasta ihan viime parin vuoden aikana sitä on oppinut olemaan semmonen kuin on. Vaikka mää luulin, että sillon 23-vuotiaana mun itsetunto ois ollut "valmis", niin paskat... Eikä se nyt 25-vuotiaanakaan vielä ihan kondiksessa ole - muistan niitä kiukku-ahdistus-masennus-purkauksia, kun on pitänyt pariin gaalailtaan pukeutua. "Kaikki muut on semmosia laihoja ja nättejä ja ja ja mää en ees ymmärrä hienoista vaatteista mitään ja saanko laittaa hupparin..."

    Meidän äet sano joskus semmosen lauseen, minkä mää muistan varmaan lopun elämääni. Se katto jotain katalogia tai telkkaria tai jotain (en muista), niin totesi jonkun pyöreämmän ihmisen kohdalla, että "kaikki vaatteet näyttää varmasti tuon päällä hyviltä, jos kantaa niitä noin". Totta se oli, tää ihminen seisoi ryhdikkäästi, olkapäät takana, leuka ylhäällä. Just sellasena kuin oli.

    No se on totta, että pyöreämpi ihminen voi valita hyvinkin epäsopivia vaatteita itselleen. Mutta yks asia pisti tosta tekstistä silmään: meinaatko ettei kilojen kanssa voi kantaa tissipaitoja ja pukeutua seksikkäästi...? :) No, voin kertoa, että mää paikkaan joskus puuttuvan itsentuntoni rippeen (esim. jos maha näyttää siltä, ettei mahdu paidan sisälle...) sillä, että avaan sitten paidan pari ylimmäistä nappia. Ja ootas muuten vaan, siinä ei ykskään mies huomaa enää paria mahamakkaraa, kun niiden katseet on 20 senttiä ylempänä... :D

    Asenne on kaiken a ja o, niin kuin sanoit. Ollaan Tuomaksen kanssa puhuttu tosta aika monesti. Kun tavattiin, molemmat istui pöytään ja heitti kortit tiskiin. Molempien viesti oli, että "tässä mää nyt olen, tämmösenä, ota tai jätä". (No, otettiin.) :D Minä oon ollut tämmönen aina ja pyöreä tulen olemaan aina. Se ei onneksi ole siitä pois, että oon aika pirun hyvä tyyppi ;)

    Vielä viimeiseen lauseeseen: lihavat voivat olla kauniita. Mä ihannoin isoja ihmisiä, jotka tulevat paikalle sen näköisinä, että "hei, check who's in the house"! Isot ihmiset ovat näyttäviä, heidät huomataan ja musta se on hienoa. Mutta kukaan ihminen ei ole kaunis, vaikka kuinka olisi mallimittainen ja täysin sopusuhtainen, jos sitä kroppaansa ei osaa kantaa. Ja siinä vaiheessa tulee se asenne kehiin. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo mun lainaus tarkoittaakin juuri sitä, että ei se laihuus pelkästään tee kenestäkään kaunista.

    Jos mennään julkkispuolelle, niin tsekkaappa Greyn Anatomian Callie

    http://messeriespreferees.unblog.fr/files/2008/11/l7callietorres.jpg

    Täydellinen esimerkki pyöreästä ja kauniista.

    VastaaPoista
  3. Vaikka onkin kuvassa meikattu ja laitettu, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Olipas hienosti kirjoitettu juttu! <3

    Opetellaan siis rakastamaan myös itsejämme täysillä! :)

    VastaaPoista
  5. Ja muuten vielä lisäksi, vaatii aikamoisen hyvää itsetuntoa kirjoittaa tuollainen teksti! :)
    Siihen ei joka jamppa pystyisi.
    Oot upee!!!

    VastaaPoista
  6. Kun ois kiva puhua joskus ääneenkin näitä, mutta jokin vamma mulla edelleen on kun en aina saa suutani auki. Mutta hyvä, että avaudun edes tänne, koska muuten varmaan hajoaisin.

    Mutta näitä tunteita nyt ei ole ollut ainakaan sen Kuopiobaarireissun jälkeen, päin vastoin. Työharjotteluarviointi meni täydellisesti nappiin ja muutenkin kaikki on ihanaa ja minäkin olen ihana, että sillei :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!