Huono omatunto

Voi, tätä mun elämäntaparemonttia. Musta tuntuu, että se on nyt täysin jumiutunut paikalleen eikä mitään tapahdu. Näin ei siis oikeasti ole. Mä olen edelleen syönyt terveellisesti ja pyrkinyt ei-lihottaviin ruoka-aineisiin (okei, eilen kävin Hervannan herkku-Hevalissa ja mukaan lähti kebab ranskalaisilla, mutta se olikin ensimmäinen viikkoihin ja varmasti myös viimeinen), mutta liikunta on vähän jäänyt viimeisen viikon ajalta. On kai ihan hyvä, että poden huonoa omaatuntoa tästä, mutta toisaalta liiallinen fanaattisuus ei sekään ole mun mielestä kovin hieno juttu.

Liikuntaa harrastin viimeksi perjantaina koulussa. Liikunnasta työkykyä -kurssilla oli tarkoitus käydä sauvakävelemässä, mutta koska kurkku pani vastaan minkä jaksoi, mä sain luvan jäädä koulun salille harjoittelemaan niiden vempaimien käyttöä - ja ihan oikeasti treenaamaankin. Niinhän mä sitten treenasinkin, niin että yskänpuuskat meinasivat nostattaa oksennuksen kurkkuun. Okei, mulla nousi myöhemmin illalla 39 asteen kuume, joten ei ihmekään toki. Viikonloppuna en sitten uskaltautunut vielä ulkoilmoihin, kun pakkanenkin teki paluun, joten nyt on sitten täysin makoillessa menty viikonloppu takana. 

Keskiviikkona onneksi toimintansa aloittaa Sairaalankadun salijengi, jossa siis edelleen olen ainut jäsen. Toisaalta kiva, että treenatessa saa keskittyä liikkeisiin ja kuunnella vaikka tsemppaavaa musiikkia, mutta toisaalta juttuseura ei olisi pahitteeksi ja aika kuluisi nopeammin. Ehkä mä kuitenkin selviän.

Tänään oli tarkoitus käydä lenkillä Mikon kanssa, mutta mä olen sen verran huono kuntoilija, että annan sään vaikuttaa liikkumiseeni, joten ulkoilu jäätävässä tihkusateessa peilikirkkailla jalkakäytävillä saa nyt jäädä ja mä teen tehokkaan kotijumpan jumppapalloni kanssa. Voi, että mä rakastan mun jumppapalloa! Se on niin hulvaton! Se varmaan tulisi surulliseksi, jos mä en jumppaisi sen kanssa....

Toisaalta olisi mahtava lähteä ulos, vaikka sää ei ketään imartelekaan. Jos jotain olen lenkkeilyn aloitettuani huomannut, niin virkeän ja energisen mielialan. Kun mä jossain vaiheessa tajusin, että mulla on oikeasti intoa tehdä koulujuttuja ja mielenkiintoa riittää vaikka uusiinkin harrastuksiin, mä olin aivan äimänä. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä uskon vihdoin tajunneeni, miten suuri merkitys ulkoilmalla on ihmisen mieleen! Tietysti, koska mulla on omakohtainen kokemus siitä nyt. Siitä tulee sellainen jatkumo: kun sulla on hyvä, mahtava mieli ja sä tunnet voivasi valloittaa koko maailman sillä olotilallasi, sitä alkaa kaipaamaan lisää sitä energianlähdettä, tässä tapauksessa siis ulkoilmaa, reippaita askelia ja hikikarpaloita otsalla. Puhumattakaan jos huomaat tiputtaneesi ohessa muutaman kilon. Sittenhän sitä lenkille vasta kaipaakin! Lisäälisäälisää... viikonlopun yli sairastettuani huomaan, miten sisäilmaa alkaa oikeasti ah.dis.taa.

Paino ei ole tippunut vuoden vaihteen jälkeen; välillä se hyppäsi kilon ylöspäin, mutta nyt se on taas rauhoittunut siihen neljän kilon pudotukseen. Juuri siksi mä olen alkanut harmitella tätä jämähdystä; tuntuu etten mä ikinä onnistu harhauttamaan mun mahamakkaroita kesään mennessä. Ei kuitenkaan pidä lannistua. Päivittäiset punnitukset aamuisin ennen aamupalaa aamupissin jälkeen jatkuvat...

To be continued...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Studio italiano - ja muuta pohdintaa yliopisto-opinnoista

Mary Kay

Sixties