Jännä juttu, että päivän aikana mun päässä on vilistänyt joukko mahtavia ja mielenkiintoisia aiheita, joista kirjoittaa tänne blogiin, mutta kas kummaa! Heti kun istahdin koneen ääreen, kaikki ajatukset katosivat jonnekin toiseen ulottuvuuteen! Miten tyypillistä...

Koska mä nyt kuitenkin täsä istun ja tätä ruutua tuijotan, ja tuon epämääräisen johdannonkin tuohon jo väsäsin, niin kerronpa kuulumisia opiskelujen ja elämäntaparemontin osalta.

Opiskelut ne etenevät hurjaa vauhtia ja vaikka mä kuinka olen tuntenut itseni edes hitusen reippaaksi ja innokkaaksi, koulutehtävät alkavat taas kasautua. Torstaina pitäisi palauttaa kirjallisuusanalyysi. Olen jo käynyt kirjastossa lainaamassa kirjan ja lukenut sen, not. Tehtävänä on siis lukea jokin kertomakirjallisuuden kirja, jonka on kirjoittanut sairastunut itse sairaudestaan tai omainen lähimmäisensä sairaudesta. Mulla on kyllä valmiina lista tietyistä mielenkiintoisista kirjoista ja eniten näistä kaikista kiinnostaisi kirja nimeltä Perhonen lasikuvussa. Kirjan tarina herättää minussa niin suuria ahdistuksen tunteita, että toisaalta tekisi mieli valita uusi kirja, mutta toisaalta mun mielenkiinto heräsi heti. Millaista kirjailijan elämä on voinut olla? Voiko sitä edes kutsua elämäksi?

Opinnäytetyö on nyt kirjaimellisesti saatu aluilleen. Meillä on S:n kanssa koossa huimat kuusi sivua ja lisää pitäisi jatkuvalla syötöllä kirjoittaa. Itse asiassa, mun kuuluisi tälläkin hetkellä kirjoittaa sitä. Pieni tauko kahden kirjoitetun kappaleen jälkeen tekee ihan hyvää... no, mä lohduttaudun ajatuksella, että mä tiedän tarkkaan mistä kirjoittaa seuraavaksi, kun mä palaan tuonne olohuoneeseen läppärin ääreen: aiheena parhaillaan yleisimmät hoitopaikat, joissa saattohoitoa voidaan toteuttaa. Opparin palautus on vasta maaliskuun lopuilla, joten me olemme loistavasti aikataulussa, etenkin kun me olemme päättäneet saada tämän työn valmiiksi hiihtolomaviikolla 9. Vielä kolme samanlaista kuuden sivun rykäisyä ja työ alkaa olla niissä mitoissa, joita Tampereen ammattiopisto opinnäytetyöltä vaatii. Tämä ei siis ole kovinkaan suuri lopputyö, sillä jo pelkästään viime syksynä kirjoittamani lääkehoidon kertaustehtävä oli yli 20 sivua!

Elämäntaparemontti on vähän lipsunut viime aikoina, johtuen pääosin mun parin viikon takaisesta sairastelusta ja siitä, että vauhtiin on taas niin vaikea päästä. Syömäpuolen mä olen pyrkinyt pitämään kohdillaan, vaikka nytkin on takana sipsien ja pitsan täyteinen viikonloppu. Vähän huono omatunto. Mä kuitenkin päätin, että huomisesta alkaen kaikki kääntyy taas positiivisempaan suuntaan! Paljon hedelmiä, keittoja, kanaa ja kalaa sekä suolan vähennystä. Ihminen tottuu vähäsuolaisempaan ruokaan kuulemma kahdessa viikossa, joten  suolasirotin taitaa jäädä vähemmälle käytölle tulevina viikkoina. Miksi sitä ei kerralla totuttelisi makuaistiaan suolattomampaan ruokaan?

Mä ajattelin ottaa heti huomisesta alkaen käyttöön myös yhden ruokapuolen elämäntaparemontissa helpottavan aseen eli ruokapäiväkirjan. Omaksi ilokseni ja kannustuksekseni päätän yrittää mahdollisimman usein kirjoittaa tätä ruokapäiväkirjaa myös tänne blogiin. Ehkä vieraiden silmien painostavat katseet omassa ruokapäiväkirjassani motivoivat minua sitten syömään sellaista, jonka kehtaan julkisesti tunnustaa syöneeni. Sitä paitsi, rehellinen ruokapäiväkirja auttaa ihmisiä oikeasti korjaamaan ateriarytmejä, annoskokoja ja itse ruokaa siihen parempaan suuntaan, kun näkevät konkreettisesti paperilla edessään sen kaiken, minkä ovat suustaan alas päivän aikana työntäneet. Ainakin jostain olen tällaisen väitteen joskus menneenä talvena kuullut.

Tsemppi on taas korkealla! Pitäkää itsenne miehinä ja naisia! Ciao.

Kommentit