Mykkäkoulu

Olen vissiin eksynyt jonkin sortin mykkäkouluun, en suinkaan sosiaali- ja terveysalan oppilaitokseen. En itsekään kovin puhelias aina ole, mutta alkaa hiljalleen ketuttaan, kun kukaan ei voi koskaan sanoa mitään. Jos opettaja kysyy jotain, luokassa on tasan muutama tietty ihminen, joilla on jotain sanottavaa. Olen melko varma, että näillä muillakin ihmisillä olisi toki jotain sanottavaa ja mielipiteitä joita jakaa, mutta suuta kun on niin vaikea saada auki. Sitten on näitä, anteeksi nyt vaan, jotka kyllä avaavat suunsa, mutta ulos ei tule mitään järkevää. Joko kysellään päivänselviä asioita, jotka voisi itse päätellä puhtaalla maalaisjärjellä tai sitten jotain täysin epämääräistä selitystä, niin että opettajakin on huuli pyöreänä. Voi argh!

En mä nyt ole mikään maailman puheliain ihminen, mutta sanoisin lukeutuvani näihin muutamaan ihmiseen, jotka ilmaisevat asiansa ääneen, jos jotain ilmaistavaa on. Väsyttää kuitenkin olla aina se, joka puhuu. Miksi ne muut ihmiset eivät voi sanoa mitään? Menettävätkö he puhekykynsä, kun opettaja astuu luokkaan? Osa meidän luokasta kuitenkin valmistuu tänäkeväänä ja hoitoalalla kun tuo kommunikointi ihmisten kanssa pitäisi edes jollain tavalla handlata. Mitä jos heiltä tulee työssä vaikka omainen kysymään jotain? Ovatko he sittenkin vaan turpa kiinni ja vilkuilevat ympärilleen? Siis mitä ihmettä?

Tänään tää kaikki tuntuu jotenkin vielä tuplasti ärsyttävältä. Meillä alkaa maanantaina maaliskuuhun asti kestävä kaiken muun opiskelun ylitse asetettu kurssi nimeltä Global me. Tänään kurssin vetäjät Brasiliasta, Kiinasta, Ukrainasta ja Ugandasta kävivät nopeasti esittelemässä kurssin sisältöä. Annettiin taas oikein sivistynyt ja mielenkiintoinen kuva meidän luokasta, kun kukaanhan ei uskaltanut sanoa mitään. Miettikää nyt! Olisi pitänyt kysyä kurssia koskevista asioista lontoon kielellä! Lisäkseni meidän luokalta yksi uskaltautui kysymään/sanomaan jotain. Kurssin vetäjien kysyessä englanniksi aikaisemmin kurssin käyneiltä, mitä mieltä he kyseisestä Global me:stä olivat, ihmiset olivat ensin aivan hiiren hiljaa... ja sitten he vastasivat suomeksi ja osoittivat vastauksensa meidän opettajallemme, joka ei milläänlailla edes liittynyt tähän koko alkavaan kurssiin! Mua vähän nolotti, oikeasti.

Okei, kaikki eivät pidä kielillä puhumisesta tai uskalla puhua kieliä, vaikka ketään ei ihan oikeasti kiinnosta vaikka sinne pari virhettä mukaan tulisikin, etenkin jos porukka on edes jollain tavalla tuttu. Itse olin myöskin aika arka puhumaan englantia aikaisemmin, vaikka englannin kielestä tykkäsinkin kovasti ja olisin halunnut puhuakin sitä, joten ymmärrän kyllä tämän ongelman tässä... jotenkin. Viime keväänä viisi viikkoa Saksassa kuitenkin mursi kuitenkin näitä pelkoja enkä mä koe tällä hetkellä englannin puhumista läheskään niin kammottavana kuin aikaisemmin. Puhun sitä jopa mielelläni. Suosittelisin kaikille saman ongelman kanssa painiskeleville lähtemään ulkomaanvaihtoon, jos mahdollista.

Nojoo. Eniten rassaa se hiljaisuus oppitunneilla. Ennen tuntui, että kaikki puhuivat ja vastasivat, jos opettaja jotain kysyi. Nyt luokassa vallitsee hiljaisuus. Mikä tässä mättää? Mä en jaksa aina puhua. Mä en jaksa aina vastata, vaikka tietäisinkin vastauksen opettajan kysymykseen. Olisiko syytä ottaa lähihoitajakoulutukseen mukaan myös kommunikointi-kurssi? Mitä näillä hiljaisille ihmisille tapahtuu työelämässä, kun on oikeasti pakko puhua, ohjata, kertoa mielipiteitä asioihin?

Viikonloppuavautuminen. Nyt lähden kotikonnuille viikonlopuksi.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

Kommentit