Sweet dreams

Mä olen haaveilija ja se on kamalaa. Etenkin, kun haaveiltavat asiat eivät ole ilmaisia. 

Mä olen sitä mieltä, että unelmia ja haaveita pitää yrittää toteuttaa tässä elämässä, hinnalla millä hyvänsä. Muuten voi vanhemmiten katkeroitua. Tiedän ainakin sen, että itsestäni tulee äärimmäisen vihainen mummu, jos yksikään unelmistani ei koskaan toteudu. Tällä hetkellä kärsin suuresta ja yleisestä haaveilua seuraavasta masennuksesta ja pelkään, että mitään mulle tärkeää asiaa en tule koskaan saamaan. Mä olen köyhä opiskelija, joka juuri maksoi tilinsä tyhjäksi vuokran takia. Mä joudun miettimään, miten mä selviän taas kuukauden eteenpäin, seuraavaan opintotukeen, joka sekin valuu sitten taas lähes kokonaan vuokraan. Tämän köyhyyden keskellä, miten mä voisin ikinä edes säästää rahaa unelmieni toteuttamiseen?

Okei, mä näin tänään hitusen valoa tunnelin päässä, kun muistin valmistuvani ammattiin toukokuussa. Lisäksi sain kolmeksi kuukaudeksi töitä heti valmistumisen jälkeen. Koukkuniemen vanhainkoti kutsuu tuoretta lähihoitajaa. Lisäksi töitä saattaa olla tiedossa myös tämän pestin jälkeen, näin kertoi osastonhoitaja toiveita elättelevästi. Rahaa siis on luvassa, luojan kiitos. Rahaa, palkkaa, josta on mahdollisuus alkaa säästämään himppunen unelmia varten. Olin onnellinen tästä ajatuksesta. Tietysti rahaa tarvitsen paljon muuhunkin, mutta vihdoin! Tuskaisan odottelun jälkeen mä voin viimein ihan tosissani suunnitella näitä unelmiani, kun mä tiedän että mulla on siihen varaa. Hoitoala on täynnä vapaita työpaikkoja ja sijaisuuksia. Mä en voi jäädä  kolmen kuukauden kesätöiden jälkeen työttömäksi! 

Kuvat we heart it
Nyt kuulostaa tietysti siltä, että mä haaveilen oikeasta jetset-elämästä, kalliista autoista ja muista turhamaisuuksista. Mä haaveilen kuitenkin jostain ihan muusta (vaikka tyylikäs, seitsemän numeroa maksava ullakkohuoneisto Tampereen keskustasta olisikin aika mahti!) (okei, lähihoitajan palkoilla ei kyllä ihan ullakkohuoneistoja ostella...). Kaksi päälimmäistä toivetta, mun suurta haavetta, ovat tällä hetkellä matkustaminen maailman ääriin ja ratsastaminen. Haaveilen edelleen Nepalista ja vapaaehtoistyöstä Afrikassa. Ratsastusharrastuksen uudelleen aloittaminen olisi ihanaa. Kumpaankaan minulla ei yksinkertaisesti ole varaa tällä hetkellä. Pitkään mä olen jo suunnitellut aloittavani ratsastamisen taasen, kunhan olen töissä ja siihen on varaa. Suuri kysymys sitten kuuluukin: miten sovitan yhteen säännöllisen ratsastusharrastuksen ja kolmivuorotyön? Missä välissä lennän Nepaliin?

Missä välissä teen mitään?

Kommentit

  1. Ihan varmaan jatkuu työt kesänki jälkeen! Ei lähihoitajilta työt lopu ihan heti. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari