Vihaan ja pelkään sitä

Mä koin tänään jotain uskomattoman kamalaa. Joku saattaa mua tämän luettuaan pitää vain onnettomana nössönä ja outonakin, mutta muhun tää iski niin, että jopa kirjoitan siitä tänne. En suosittele lukemaan, jollet halua saada alhaisen kipukynnyksen omaavan ihmisen kamalia kauhukuvia itsellesi, etenkin jos olet menossa korvalääkäriin jostain syystä.

Briefing
Kaikkihan alkoi tosiaan siitä, kun pari viikkoa sitten sairastuin kovaan yskään, kuume nousi ja korviin alkoi sattua. No, sehän vaati loppujen lopuksi neljä käyntiä opiskelijaterveydenhuollossa, kolme terveydenhoitajaa ja kaksi lääkäriä ennen kuin mulla sitten ihan oikeasti todettiin tulehdus molemmissa korvissa ja orastavaa tulehdusta myös keuhkoputkissa. Mulla paloi käämit tästä pelleilystä jo silloin, mutta rauhotuin kun vihdoin tosiaan tapasin sen lääkärin, joka myös teki asialle jotain ja määräsi kaikkiin kehossani myllertäviin tulehduksiin antibioottikuurin.

Problems?
No, viikon kestävä kuuri tehosi ja ei tehonnut. Yskä on hellittänyt ja vaikka silloin tällöin vielä melko kovia yskänpuuskia saankin, koen parantuneeni ainakin siitä. Tunnen itseni suorastaan terveeksi. Arvata kuitenkin saattaa, ettei antibioottikuuri tehonnut korvatulehdukseen. Muutama päivä kuurin aloittamisen jälkeen oikea korvani alkoi kirjaimellisesti huutaa ja kuulo alkoi todella rajusti heiketä. Ei tullut kysymykseenkään, että olisin esim. koulussa kuullut, mitä joku sanoo toiselta puolelta luokkaa. Jatkuva tinnitus ja kuulon menettäminen alkoi sitten eilen olla jo niin hermoja raastavaa (voitteko kuvitella: lauantai-iltana avopuolison synttärijuhlilla tämä ei mua oikeastaan huomannut ollenkaan vaivata...), että soittelin jälleen kerran opiskelijaterveydenhuoltoon. Pyysivät käymään muutaman päivän sisällä.

Tänään mä sitten aamulla heräsin ja ajattelin hoitaa tämän terveydenhoitajalla käynnin heti aamusta alta pois, jos vaikka ehtisin vielä ensimmäisille tunneille kouluun. Todellisuudessa mä en kerennyt koko päivänä kouluun, vaikka päivä oli täysi kahdeksantuntinen. Ensin kyhjötin kaksi tuntia opiskelijaterveydenhuollossa, odottelin pääsyä ylimääräisenä asiakkaana lääkärin vastaanotolle ja odottelin sitten vähän lisää, kun lääkäri soitti oikein korvalääkärille, kävi tietysti välissä omalla aamukahvillaan ja kirjoitti minulle vasta sitten päivystyslähetteen Taysin korvapolille.

Kuva täältä.
Eksyksissä
En osannut edes aavistaa, miten kauan mun odottaminen vielä jatkuisikaan. Päästyäni Taysille mun oli tietysti kysyttävä neuvonnasta tietä kuulokeskukseen, sillä Tampereen yliopistollinen sairaala on aika iso laitos... todellakin, lääkäri op.terveydenhuollosta oli ohjannut mut kysymään tietä kuulokeskukseen. No minähän sitten kävelin kilometritolkulla Taysin pihoja ja käytäviä ennen kuin löysin tämän kuulokeskuksen. Sieltä minulle kerrottiin, ettei kuulokeskus ota vastaan päivystyspotilaita ja minun olisi mentävä takaisin juuri siihen paikkaan, josta olin juuri hetkeä aikaisemmin kysynyt tietä kuulokeskukseen. Arvatkaa ketuttiko? No kyllä. 

Neljä tuntia...
Hiihdin siis kovaa vauhtia takaisin pääaulaan, jossa tämä sama neuvontapisteen nainen sitten kauhistui sitä kävelymatkaa, joka mun oli täytynyt suorittaa ja vielä turhaan. Eihän tuo naisen vika ollut ja koitinkin vääntää kasvoilleni ystävällisen hymyn ja kysyin tietä korvapolille. Korvapoli oli siinä heti nurkan takana. Korvapolilla mukava vastaanottava sairaanhoitaja sitten ilmoitti pahoitellen, että jono päivystävän korvalääkärin luokse oli to.del.la pitkä, luvassa olisi jopa tuntien odotus. Niin, miettikääpä miltä teistä lukijoista nuo sanat olisivat kuulostaneet jo valmiiksi ärsyttävään päivään, kun korvissa viheltää täysiä ja olet juuri kävellyt turhaan todella pitkän matkan ja tullut aivan hikiseksi, koska olet kiirehtinyt. No, minähän sitten odotin lähes neljä tuntia. 

Kutitus
Mä olisin jonottanut paljon pidempäänkin, jos olisin tiennyt, mikä mua odottaa lääkärin vastaanotolla... aloitetaan nyt vaikka siitä, että korvalääkäri oli mies ja luulin ensin, että mulle oven avaa Sinuhe Wallinheimo. Siis aivan täydellinen näköisihminen! Miten voikaan ihminen olla niin samannäköinen? No anyway... ensimmäinen kauhu tässä huoneessa oli se, kun lääkäri teki tällaisia perustutkimuksia mulle ja kurkki mun korviin laitteillaan. Kutitti ihan sikana ja mua alkoi naurattaa kamalasti. Mä olen nimittäin kamalan herkkä korvistani enkä usein anna Mikonkaan niihin koskea. Tämän päivän jälkeen taidan olla vielä herkempi...

Kipu ja itku
Korvalääkärimies päätyi ratkaisuun, että mun molemmista korvista olisi puhkaistava tärykalvo ja imettävä sinne kertynyttä nestettä, mätää, mössöä... pois. Ajattelin, että piece of cake, näitähän tehdään pikkulapsillekin paljon korvatulehdusten yhteydessä. Siinä vaiheessa, kun lääkäri työnsi puudutustikun mun korvaan ja nasautti sen tärykalvoon, mun silmiin pusertui valtava määrä kyyneleitä enkä mä voinut kuin puristaa penkkiä rystyset valkoisina. Muhun ei ole koskaan sattunut niin paljon. Se oli jotain aivan kamalaa. Lääkäri toki oli varoittanut etukäteen, että korvassa voi tuntua pahalta ja polttavalta 10-15 sekunttia, mutta mä en ikinä olisi uskonut sen tuntuvan niin pahalta. Musta tuntui, että taju lähtee. 

Järki lähti?
No mä sain kuitenkin pinnisteltyä tajuissani sen maailman pisimmän 15 sekunttia, kun kipu sitten korvassa hellitti. Kun lääkäri työnsi mun korvaan imuria, jolla imeä ylimääräinen aine mun korvasta, mä kysyin nopeasti, silmät edelleen kyynelistä märkinä, että sattuuko se. Lääkäri vastasi että ei. No, häneltä ei vissiin itseltään ole koskaan imetty möhnää korvista. Imun aiheuttama kipu tuntui leukaperissä asti ja siltä, että mukaan lähti  myös palasia mun aivoista. Hyi saakeli. Eipä sattunut, ei.

Tärinä
Kun mä kuulin, että tämä operaatio sitten tehtäisiin vielä mun toiseen korvaan, mun teki mieli ponkaista siitä tuolilta ylös ja juosta helvettiin sieltä. Mua pelotti ihan hirveästi ajatus niistä kivuista, jotka mä joutuisin kokemaan uudestaan. Lääkärikin varmaan huomasi, miten mä tärisin siinä penkissä. Mä en ole ikinä pelännyt mitään nyt kuitenkaan niin paljoa, että mä olisin ihan oikeasti tärissyt! En ainakaan muista... toimenpiteen aikana mun huomio kiinnittyi kuitenkin sen verran muualle, että mua alkoi ärsyttää huoneessa tönöttävä sairaanhoitajatar, joka jostain kolmen metrin päästä vain tuijotti mua. Hitto, että sekin ärsytti. Olisi edes tullut ottamaan mua kädestä kiinni, kun selvästi näki etten mä nauttinut tilanteesta!

Kidutuskammioko?
En mä usko, että kukaan siitä nyt nauttisikaan. Tuntuu jotenkin typerälle narista tästä asiasta, koska tämä samainen juttu todella tehdään pienillekin lapsille, jos esim. korvatulehduksia esiintyy usein. Mä en voi kuin ihmetellä, miten lapset kestävät tuon rääkin. Mä tiedän, että mulla on alhainen kipukynnys ja se saattoi olla osasyy tuohon kamaluuteen, mutta... aika käsittämätöntä. Tehdäänkö nuo toimenpiteet lapsille humautuksessa vai miten ne siitä oikein selviävät, kun minä, aikuinen nainen alan itkeä samassa tilanteessa?! Mä tärisin pitkään sen jälkeen kun mä olin sitten lähtenyt jo hipsutteleen kotia kohti sairaalalta ja mua itketti ihan kamalasti, kun mä vaan ajattelinkin sitä tilannetta. Muistaessani vastaanottohuoneen ruskean tuolin ja sen ympärille asetetut kiiltävät ja terävät instrumentit, mä koen olleeni jonkinsortin kidutuskammiossa.

Lopuksi...
Sain sitten uuden antibioottikuurin, sekä suun kautta otettavaksi ja suoraan korvaan korvatippoina. Soiminen jatkuu edelleen, mutta toivottavasti tämä järeämpi antibiootti siihen nyt sitten vaikuttaa. Kuulo on edelleen sumea, mutta luultavasti ihan ymmärrettävistä syistä, kun korvaa ja tärykalvoa on sörkitty... puudutuksen poistuminen särki korvia päivällä, mutta nyt alkaa helpottaa. Sen mä tiedän, että jos nämä konstit eivät auta ja mä joskus saan kouraani uuden lähetteen sinne korvapolille, mut saa raahata sinne sitten muuten väkisin.

En tiedä kuinka moni jaksoi lukea koko tilityksen... mutta toivottavasti kukaan ei nyt saa painajaisia tästä, vaikka kirjoitinkin aika dramaattisesti koko hommasta. Puolustuksekseni mä voin kuitenkin kertoa kaikille, että kolme asiaa, joita tässä maailmassa pelkään eniten (jos kyse on tällaisista ns. toisarvoisista asioista, hmm?), on ukkonen, hukkuminen (veden alla oleminen) ja kipu. Näistä yhteen siis törmäsin tänään.

Se mikä ei tapa, vahvistaa?

Kommentit

  1. Jaksoin lukea.

    Nyt toivon, ettei mun tartte koskaan ryhtyä moiseen.

    Pikaista paranemista korville. <3

    VastaaPoista
  2. Tuota kipuilua on ite tullut koettua korvien takia puolen vuoden ikäisestä seiskaluokalle saakka. Sattuu sekin pirusti, kun lääkäri kaataa pirtua korvakäytävään ja imee samalla pois. Polttelee niin maan perkeleesti.

    VastaaPoista
  3. Toi korvien mätäimurointi on ihan kaameeta, sairastin pienenä korvakierrettä (ravattiin korvatulehdusten takia varmasti kerran kuukaudessa VÄHINTÄÄN lääkärissä) ja muistan kun itkin aina jo valmiiksi sitä, että se sattuu..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Studio italiano - ja muuta pohdintaa yliopisto-opinnoista

Mary Kay

Sixties