Voittajafiilis!

Tunnen itseni voittajaksi tällä hetkellä! Kaikki jotenkin menee nyt nappiin, ainakin koulun osalta. En muista, milloin olisin tuntenut oloni näin... ylivoimaiseksi! Harvemmin päädyn itseäni kehaisemaan, mutta nyt on suorastaan pakko! Mä olen yllättänyt nimittäin itseni.
Kuva we heart it.

Ollaan S:n kanssa ahkeroitu tällä viikolla kuutisen tuntia tuota meidän opinnäytetyötä. Tiistaiaamuna meillä oli ryhmänohjaajan ohjausaika koskien tätä projektia ja vähän kauhulla odoteltiin, että mitä kamalaa siellä niskaan sataa: oltiin melkein varmoja, että meidän tuottama teksti on aivan kakkaa ja kaikki työ on ollut turhaa. Omaa henkilökohtaista pelkoani lisäsi se, että jouluna valmistuneet loivat silmieni eteen järkyttäviä kauhuskenaarioita siitä, miten tämä kyseinen opettaja on erittäin tiukka ja oppari lentää bumerangina takaisin miljoona kertaa ennen kuin se on edes hyvä. Epävarmuus ja pelot karisivat kuitenkin tässä 15 minuutin pikapalaverissa: me saimme aivan loistavaa rakentavaa palautetta! Meillä olisi kuulemma käsissämme viittä vaille valmis opinnäytetyö, jos vaihtaisimme opparin nimeä! Hetken ajan mielessä kävi, josko menisi siitä kohtaa missä aita on matalin... mutta päätettiin kuitenkin S:n kanssa, että kunnianhimoisina pysyttelemme alkuperäisessä aiheessa ja painumme kirjastoon kirjoittamaan lisää.

Tämän viikkoisen kuuden tunnin uurastuksen jälkeen saimme tänään uudelleen palautetta opettajalta ja fiilikset nousivat kattoon. Hyvä ettemme välittömästi lähteneet ostamaan paria pulloa viiniä onnistumisemme kunniaksi. Nyt meillä on kuulemma käsissämme oikeasti, työn otsikko huomioon ottaen, viittä vaille valmis opinnäytetyö, josta ei opettajalla ollut mitään negatiivista sanottavaa. Toki saimme paljon pohdittavaa opettajan huomioista, mutta missään tapauksessa se ei ollut negatiivista! Aikaisemmin kumpikaan meistä ei ollut uskaltanut edes mainita ääneen, mitä numeroa lähdemme opparista hakemaan, mutta tänään se selkeni: se on K3 tai ei mitään! Hyvä me! Me ollaan niin koneita! 

Opinnäytetyömme, joka siis ei ole vielä aivan valmis, on alkanut muotoutua ja kypsyä melkein huomaamatta. Alkuvuodesta tuskailimme vielä itse aiheen ja otsikon kanssa ja mä ajattelin, että tässä käy niin kuin yleensä kun minä teen koulujuttuja: työ valmistuu viime hetkillä, kovan paineen alaisena ja arvosanakin on sitten sen mukainen. Yhtäkkiä kuitenkin aloimme kirjoittaa. Sitten kirjoitimme lisää. Sitten taas vähän lisää - ja hups! Nyt meillä 18 sivua kasassa ja muutamaa kappaletta vaille valmis! Alkuperäinen henkilökohtainen deadlinemme kulki viikossa 9. Nyt pyrimme siihen, että viikolla 9 juhlistamme vain valmista opinnäytetyötämme, emme enää kirjoita sitä. Silloin sitten on aika viinien...  

Oikeastaan koko prosessi on ollut aika kivuton, osaksi sen takia ettei opinnäytetyön tarvitse olla pituudeltaan sataa sivua ja siksi, että jo syksyllä kirjoitin pelkästä lääkehoidosta opinnäytetyön mittaisen eepoksen. Ainut pään vaivaa tuottanut asia oli lähteet. Lähteiden etsiminen ja niiden merkitseminen tekstiin... argh! Onko enää kettumaisempaa asiaa opinnäytetyön tekemisessä? Kokonaisuudessaan työ ei  ole ollut kuitenkaan niin vaikeaa ja tuskallista kuin mä olin kuvitellut. Aihe kuin aihe, äkkiä siitä reilu parikymmentä sivuisen stoorin kehittelee, kun faktat lyödään pöytään ja mukaan ängetään vähän lähihoitajan henkilökohtaista näkökulmaa. Oikeastaan iso kiitos tästä meidän tehokkuudesta kuuluu suurimmaksi osaksi S:lle, sillä S on erittäin tomera ja vauhtiin päästessään alkaa tapahtua. Siinä samalla minäkin olen joutunut skarppaamaan. Kiitos siis opparikumppanilleni, nostetaan viikolla 9 malja - ellei kaksikin! 

Innolla viimeisiä silauksia odotellen... adjöö!

Kommentit

  1. hurjan paljon onnea opinnäytetyöurakan selättämisestä ja vieläpä noin hyvin kehuin! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!