Tarinoita valoista

Pyrähdimme perjantaina pitkästä aikaa tuon ukkelini kanssa kotimieheksi kotikonnuille. Vanhemmat lähtivät ajelemaan pariksi päiväksi kohti pohjoista, joten kotiin jäi hoitoa vaille kaksi kaviollista ja kissa. Niitä myö sitten siellä hoidettiin. Sekaan mahtui niin masennusta kuin iloakin, jopa karmivaa pelkoakin!

Mun on aivan pakko kertoa hassu tarina perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Heräsin 03:40 ja  vähän aikaa arvoin menenkö vessaan vai en. Hetken pyörittyäni nousin istumaan sängyn laidalle ja annoin jalkopäässä nukkuvalle kissalle muutaman silityksen, kun mun näkökenttään ilmestyi jotain kummallista keittiön ikkunasta (lainasimme siis vanhempieni sänkyä alakerrassa, jonka ovesta näkee suoraan keittiöön). Tallissa oli valo. Olin että wtf ja tyystin varma, että olin illalla sammuttanut nuo valot. Olin illalla ennen nukkumaanmenoa vielä katsellut tuosta samaisesta keittiön ikkunasta ulos pimeyteen ja olisin varmasti huomannut, jos tallissa olisi ollut valot päällä.

No, minähän tietenkin kuvittelin ensimmäisenä, että joko tallissa on ihan oikea rosmo tai sitten tallissa kummittelee. Kävin välillä vessassa ja tulin takaisin sängyn laidalle ihmettelemään tuota salaperäistä valoa. Lopulta mun oli pakko herättää Mikko ja pyytää tätä mukaani katsomaan, miksi tallissa on yhtäkkiä valo. Ei olisi tullut mieleenikään sillä hetkellä lähteä yksin toikkaroimaan ulos pimeään, jos kyseessä olisi ihan oikeasti ollut jonkun kutsumattoman vieraan rötös. Puhisten ja möristen Mikko nousi peiton alta ja me lähdettiin pukemaan jotain lämmintä päälle. Siinä pukiessamme mä kuitenkin vielä vilkaisin ikkunasta tallin suuntaan ja mitä minä näinkään? Ikkunaan varjostui hevosen pää! Naurahtaen totesin Mikolle, että tämä voi painua takaisin nukkumaan ja mä käyn viemässä karsinasta karanneen hevosen takaisin sinne minne se kuuluukin.

Tallin oven avatessani minua tuijotti pöhkön näköinen hevonen, joka oli parkkeerannut itsensä lajitoverinsa karsinan viereen ja seisoi siinä melko tyytyväisenä. Tyytyväisenä ehkä siksi, että oli siinä ajan kulukseen ahminut mahansa täyteen kauroja kaura-astiasta... no, minä avasin karsinan oven ja hevonen köpötteli mielissään takaisin omaan kotiinsa. Isäni oli unohtanut mainita niinkin oleellisen asian kuin että juuri tämän kyseisen hevosen ovi pitää pönkittää erillisellä laudanpätkällä, jotta ovi ei aukeaisi hevosen nojatessa isolla ahterillaan sitä vasten... loppuyön sitten pureskelin kynsiäni ja pelkäsin, että aamulla heppa on aivan ähkyissään syömistään kauroista. Mitään vakavaa ei kuitenkaan tästä episodista seurannut, mutta aamukauroja kyseinen heppa ei sinäaamuna saanut!

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä huvitusta loi niinkin jännä kapistus kuin lumiaura! Olimme juuri päässeet sellaiseen mukavaan todellisuuden ja unen rajamaalle, kun lumiaura jyrähti talon ohitse. Mikko ponkaisi istumaan ja ihmetteli kovaan ääneen, mikä se oli. Mä vastasin puoliunessa tälle, että ei hätää, se oli vain lumiaura. Mikko vastasi, että oli luullut vilkkuvia valoja tulenlieskoiksi ja säikähtänyt todenteolla talon olevan tulessa. Jatkoimme uniamme, mutta jostain kumman syystä mun oli vielä muutaman kerran noustava sängyn laidalle istumaan ja tarkistamaan, ettei talo todella ollut tulessa. Hassuja mielenhäiriöitä teettää tuommoinen uninen tulkinta ympärillä tapahtuvasta.

Muuten viikonloppu sujuikin rauhallisissa tunnelmissa, hiukan herkutellen ja siitä nyt jälkeenpäin huonoa omaatuntoa potien, mutta samalla myös hyötyliikkuen ja ihanista Koskenpään metsistä nauttien. Btw, vyötärö on taas vähentänyt senttejään, yhteensä menetettyjä senttejä on jo 4 ja puoli senttiä! Bileet!

Näin kauniilta näytti Koskenpään perukka perjantai-iltapäivällä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Mary Kay