Kevätkuulumisia

Kevät se etenee kovaa vauhtia ja kesän odottaminen se vain yltyy ja yltyy, vaikka joka kevät tuntuu siltä, ettei se kesän odottaminen voi enää olla voimakkaampaa. Vaikka mä kuinka rakastan talvea, kylmää ja pimeyttä, mikään ei ole ollut viime päivinä ihanampaa kuin lisäntyvä valo, lämpö ja lumien sulaminen. Tuleva kesä tuntuu jo nyt mahtavalta, vaikka kesäleskeksi muutunkin jo toukokuun alusta, kun tuon avopuolisko lähtee työntekoon kotikonnuille. Olen jo fiilistellyt ajatuksissani, kun olen istunut ystävieni kanssa terassilla kylmän lonkeron kera, istunut nurmikolla ja vain tuijotellut poutapilvien liikehdintää yläpuolellani, pulahtanut vilvoittavaan, yön tyynnyttämään järviveteen ja sulkenut silmät mökin vintillä kuunnellen laineiden liplatusta rantaan. Oi, tule jo kesä! (Tekstin seassa muutaman vuoden takaisin kesäkuvia mökiltämme Päijänteen rannalta)


Kaikki näyttää nyt jotenkin seesteiselle, olokin on seesteinen, vaikka taannoinen auton hajoaminen aiheuttikin hieman pään vaivaa. Työharjoittelu sujuu mutkitta ja tykkään aivan mielettömän paljon tästä osastosta, jossa työharjoittelua suoritan. Ollessani ennen joulua Pirkkalan tk:n VOS1:llä mä ajattelin, ettei siitä työharjoittelupaikka voi enää paljoa pareta. Väärin luulin. Jos minulla olisi valtuudet päättää siitä, mihin menisin ensi kesänä töihin, ilman työhaastatteluja sun muita virallisuuksia, mä menisin ehdottomasti U3:lle Hatanpään puistosairaalaan ja heittäisin Rauhaniemen sairaalan osasto 25:lle hyvästit.



En vain ymmärrä, miten jokin työpaikka voisi enää paremmin kolahtaa mulle: henkilökemiat kohtaavat kaikkien osastolla työskentelevien ammattiryhmien välillä (lh:t, sh:t, lääkärit, fysioteraputit...), tunnelma on riittävän rento, toista autetaan vaikka naapurimoduliin (osasto on jaettu kahteen moduliin), potilaat ovat erilaisia ja haastavia ja potilasvaihto on tiheä. En ole vielä keksinyt osastosta mitään negatiivista, vaikka viime syksynä kyseinen osasto negatiivista julkisuutta olikin saanut jostain syystä kovasti. Tämän vuoksi moni epäili, kun kerroin meneväni tänne työharjoitteluun. Turhaan epäilivät, sillä tunnen olevani nyt kuin kotonani!

Paljon hymyä naamalle tuo myös elämäntaparemontin liikuntaosio, jonka uskallan jo sanoa "remontoituneen". Mä en vain osaa olla enää lähtemättä lenkille. Taannoin tässä olin kolme päivää käymättä lenkillä ja päänsärky alkoikin sitten olla sitä luokkaa, että särkylääkekään ei tehonnut. Kävelin ulkona, raikkaassa kevätilmassa 40 minuuttia ja päänsärky katosi kuin tuhka tuuleen! Puhumattakaan, että lähenevä kevät vain lisää intoa lähteä liikkumaan.

Ennen liikkeelle lähtö oli kamalan vaikeaa, mutta nyt se on ehkä paras juttu koko lenkkeilyssä. No ei nyt sentään. Ainakaan se ei tunnu enää vaikealta. Okei, tänään piti käydä lenkillä, mutta yhdistelmä ilta-aamu ja herätys kello 05:30 ei ollut hyvä juttu. Tänään lenkin jääminen väliin jäi puhtaasti väliin siis väsymyksen vuoksi. Olen myös huomannut, että alkumatkan ärsytys lenkkeillessä on kadonnut. Ennen alkumatkasta ärsytti kamalasti ja teki koko ajan mieli kääntyä takaisin sohvalle röhnöttään, mutta nyt sitäkin tunnetta esiintyy vain hyvin harvoin. Koen siis onnistuneeni, edes jossain. Laihtumiseen lisäpökköä tuo meneillään oleva harjoittelu. Hoitotyö kun ei ole mitään paikallaan istumista ja ihmettelemistä, vaan siinä joutuu oikeasti kroppa koville päivittäin! Hyötyliikuntaa, etten sanois.

Viikolla 17 blogissa aloittaa uusi, muutaman viikon mittainen musiikkiosio, jossa tuon kaikkien teidän ihanien lukijoiden tietoisuuteen omat, henkilökohtaisesti itseeni kolahtavat kesäbiisit, joiden tahdissa myös te voitte (ehkä...) sitten jamitella läpi kuuman (toivottavasti) kesän!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Janoon kuolemisesta