Eräskin ajanjakso elämästäni on nyt jäänyt taakse - ajatuksia siitä!

Nyt olen sitten lähihoitaja. Perjantaina oli valmistujaisjuhla ja pokkasin mukaani jopa 250 euron arvoisen stipendin, wuhuu! Tosin, veikkaan että kyseessä oli stipendi, jonka saaja oli ehkä arvottu... toisaalta, todistus ei näytä kovin huonolle, joten... kenties ryhmänohjaajalla oli jotain vaikutusvaltaa ollut kyseisen stipendin valintaan? Toivossa on ainakin hyvä elää! Lauantaina sitten tuli perhettä ja kaikkia rakkaita ja juhlittiin oikein kunnolla! Rodeossa juotiin skumppaa ja tanssittiin... pieneltä draamaltakaan ei vältytty.

 Oli aivan ihanaa, ja nyt on arkeen palaaminen tuntunut kovin raskaalta. Mikään määrä unta ei tunnu riittävän energiaksi. Töissäkin oli heti niin kiire päivä, että ehdin kenties 20 minuuttia istumaan päivän aikana? Paluu terveellisiin elämäntapoihinkaan ei onnistunut ihan niin hyvin kuin ajattelin. Eilen en yksinkertaisesti _jaksanut_ lähteä lenkille, vaikka kolmen päivän tauko alkaa olla takana. Mä olen ollut niin puhkipoikkiväsynyt. Enkä mä tiedä, mistä tää voisi johtua.

Ehkä mä olin viime viikon niin täpinöissäni tästä valmistumisesta, että huomaamattani käytin energiaa johonkin stressaamiseen. Sunnuntai-iltana tämä kaikki stressaaminen ja jännittäminen uudesta työpaikasta nimittäin jotenkin laukesi aivan käsittämättömällä tavalla. Takana oli ihana päivä ystävien kanssa, etenkin avokin kanssa, jota mulla oli ollut kamala ikävä. Sunnuntaina nukkumaan mennessäni mä aloin sitten kyynelehtiä, enkä oikein itsekään tiennyt, että miksi. Iski uskomaton tarve vain itkeä, mitä mulla ei ole esiintynyt sitten viime joulukuun. Avokin kainalossa mä sitten taisin itkeä itseni uneen. Aamulla vähän hymyilytti. Tilanne oli ollut jotenkin niin absurdi.

Olen tosiaan aloittanut nyt työt Rauhaniemessä osastolla 25. Osasto on täynnä vuodepotilaita ja U3:n rennon ja huolettoman tunnelman jälkeen työ tuntui heti ensimmäisen aamuvuoron jälkeen mielettömän raskaalta. Kaipuu U3:lle on suuri, vaikka uskonkin, että työporukkaan tutustuttuani ja talon tavat opittuani työkin alkaa sujua jouhevammin ja mukavammin 25:lla. En siis lähde tekemään yhden päivän perusteella vielä mitään päätelmiä tästä kolmen kuukauden kesäsijaisjaksosta. Haaveissani kuitenkin pyörii ajatus siitä, että syksyllä U3:lla aukeaa kenties paikka vakinaiselle työntekijälle. Olen jo hakupaperit kourassa odottamassa tätä tilaisuutta iskeä unelmaduuniin!

Mä olen vieläkin, jopa 10 tunnin yöunien jälkeen edelleen vain väsynyt. Päätin kuitenkin, että ennen iltavuoroa on PAKKO käydä lenkillä, edes pienellä. Ulkona on mahtava sää ja jotenkin on sellainen kutina takapuolessa, että raikas ilma voisi vähän piristääkin. Tästä vähän sisällyksettömästä blogipäivityksestä aion siis siirtyä pukemaan päälleni lenkkipöksyt. Se on siis moro!

(EDIT: Kävin vain puolen tunnin mittaisella reippaalla kävelylenkillä ja kaikki tuossa yllä mainitsemani väsymys on poissa! Suosittelen kovasti lenkkeilemään etenkin siis silloin, kun sitä vähiten jaksaisi! Voi saada aikaan ihmeitä!)


P.S. Hyvää kesää kaikille!
P.P.S. Loppuun vielä yksi uusimmista suosikkibiiseistäni!

Primus - Wynona's Big Brown Beaver


Kommentit

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut