Mä hukun kaikkeen tekemiseen. Perjantaina on siis valmistujaisjuhla Sammonkadulla kello 18reikäreikä ja mä saan vihdoin lähihoitajan paperit kouraani. Lauantaina yhden jälkeen on odotettavissa joitain harvoja ihmisiä kakkukahveelle tämän kunniaksi ja lauantai-iltana olisi sitten tarkoitus lähteä kavereiden kanssa baanalle.

Pitäisi siis vääntää kakkuja ja jotain suolaista ja muuta mukavaa vieraille. Lisäksi pitäisi siivota, imuroida, pestä lattiat, pyyhkiä pölyt ja ajaa takapihan nurmikko. Se on päässyt vähän rehottamaan, kun on satanut ja paistanut vuoron perään. Kaiken tämän lisäksi mä joudun tekeen tän kaiken ihan yksin, avokki kun on siellä työmaallaan! Mutta eihän ne hommat tuohon toki lopu. Pitäisi värjätä tukkakin, käydä keskustassa kouluterveydenhuollossa, tavata kaveria kahvittelun merkeissä... ja jotta kiire olisi mahdollisimman kova, niin olen vielä lupautunut perjantaina aamuvuoroon tuonne U3:lle. Ihan kuin mulla ei olisi juuri perjantaiaamuna kaikkea muuta tekemistä. Perjantai-iltana pitää vielä hakea avokki rautatieasemalta ennen valmistujaisia. MILLOIN MÄ KERKEEN TEHDÄ MITÄÄN?

Ehkä mä kuitenkin onnistun (mun on pakko!), kun mä tunnen itseni nykyisin niin kamalan energiseksi. Mä en keksi muita syitä kuin sen, että mun itsetunto on kohonnut valtavasti viime kuukausina, se alkaa olla jo siinä huipussaan, mitä se oli joskus muinoin lukiossa. Se, miksi tuo itsetunto sitten on päässyt roihuamaan lähes täydellä liekillä johtunee elämäntaparemontista ja kenties siitä, että juurikin tuo valmistuminen on lähellä. Moni voi varmaan ajatella, että mitäs juhlimista ammattikoulututkinnossa on, jos vertaa esim. siihen, että avokki on tuleva diplomi-insinööri. Mutta minulle se on iso juttu, mun ihkaomaeka ammatti, niin totta helvetissä mää juhlin!


Mä tunnen oloni henkisesti voimakkaaksi ja onnelliseksi. Törmäsin naamakirjan kautta erääseen Hesarin artikkeliin, jonka mukaan liikunta määrää onnellisuuden ja mä tiesin heti, mistä mun hyvä oloni johtuu. Reilu puoli vuotta sitten mun liikkuminen oli sitä, että mä kävin Salkkareitten mainostauolla jääkaapilla. Elämäntaparemontin myötä mun liikkuminen on sitä, että mä käyn neljästi viikossa ulkoilemassa, lenkeilemässä ja kas kummaa, kun tuo seesteinen olo ja onnellisuus on tämän viimeisen puolen vuoden aikana jotenkin vain noussut ja kasvanut!

Mä jotenkin suunnattomasti hermostuin, kun jakaessani tämän artikkelin naamakirjassa muutama kaveri tuli kommentoimaan, että todista tämä ja epäsuorasti väittivät koko artikkelia vastaan. Sitten siellä möläyttelin kovaan ääneen, että eihän mikään saliPELLEILY voikaan vetää vertoja raikkaalle ulkoilmalle. Mulla tuli jälkeenpäin tästä vähän paha mieli, kun asian ilmaisin niin suorasanaisesti. Kuvittelisin kuitenkin asian olevan näin: mikä pitää mielen virkeämpänä kuin raikas ulkoilma ja kuinka moni punttisali sijaitsee ulkotiloissa?


Toisaalta olen melko ylpeä itsestäni, että sanoin asian niin kuin siitä ajattelen. Tässäkin kohtaa olen saanut uutta tuulta purjeisiin. Olen huomannut, että minullakin on mielipide asioihin ja voin huoletta myös ilmaista ne ääneen. Pääosinhan tämä tapahtuu vielä tämän blogin kautta, mutta esim. viime aikainen taisteluni huonekaluliike Maskun kanssa on opettanut mulle paljon. Joskus mainitsinkin, että olen aika huono pitämään puoliani. Kävin ostamassa kaksi viikkoa sitten Maskusta tuohon takapihalle ruokailuryhmän. Minulle luvattiin, että se tulee muutaman päivän sisällä, viimeistään torstaina. No, viikko meni ja mitään ei kuulunut, joten otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin äkäisenä kadonneen pöytäni perään, mitä en olisi ikinä viime syksynä uskaltanut tehdä. Peruin kaupan ja nyt olen viikon odottanut, että rahat palautetaan mun tilille. Soitin juuri äsken kyseiseen liikkeeseen ja kysyin tiukkaan sävyyn, onko rahojen viipyminen normaalia. Kuulemma on.

Mitä tästä opimme? Älkää ostako ikinä Maskusta mitään.

Kommentit