1-vee synttärit!

Tämä on blogini toinen juhlapäivitys. Tänään on mun blogin 1-vuotissynttärit. Oikeastihan ensimmäiset merkinnät blogissa ovat jo vuosi sitten maaliskuulta, kun aloitin kirjoittamaan eräälle toisella sivulla ylläpitämälleni sivustolle. Sitten bongasin bloggerin ja muutin tänne tasan vuosi sitten 1. toukokuuta. Joten onnea blogi ja kiitos kaikille lukijoille, että olette jaksaneet roikkua mukana ja lukea mun hölmöjä juttuja!

Ei sillä, että tämä olisi jotenkin sopiva aihe juhlapäivitykseen, vaan sillä, että mitä enemmän mä tuota Raamattua luen, sitä enemmän mä janoan noita juttuja. Naurua pidätellen, sydänjuuria myöten järkyttyen ja paljon erilaisten uskonnollisten ryhmien tapoja ja perustuksia vihdoin ymmärtäen mä olen saanut luettua jo 30 ensimmäistä sivua. Vanha Testamentti vaikuttaa tämän alun perusteella vähän sellaiselta hassulta huuhaalta ja välillä aika karmaisevaltakin. Jos vertaa tuota ainakin juutalaisille tärkeää teosta nykypäivän kristinuskon käsityksiin, niin aika... aika outoja juttuja sinne on kirjoitettu.

Heti luomiskertomuksessa sanotaan näin (1. Moos.1:28-29):
Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
Öö, aika jännä, että nykypäivänä ihminen alkaa olla se tämän maan paskiainen, joka vain siis tuhoaa luonnon pitämällä sitä vallassaan. Ajattelikohan Jumala tässä kohtaa, ennen syntiinlankeemusta, että ei se ihminen sitä luontoa uskalla tuhota, kun minä käsken huolta pitää? Ongelma on ehkä siinä, ettei Jumala kuvitellut ihmisen luulevan itseään jumalaksi jonain päivänä.
Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoon ne teidän ravintonanne."
Lihasta ei puhuta mitään. Selitys kenties siihen, miksi esim. helluntalaiset eivät suosi lihaa? Nooalle Jumala kertoo kuitenkin taas näin (1. Moos. 9:2-3) vedenpaisumuksen ja kaikkien syntisten kuoltua:
Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne. Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit.
Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä.
Muutti sitten mielensä. Ihme tyyppi.
Mä olen aika yllättynyt siitä, että nuissa Raamatun stooreissa naisella ei ole minkäänlaista arvoa. Okei, sehän nyt kuuluu jo itse historiaan, että naista on pidetty luuserina, ei pelkästään uskontoon, mutta silti. Ihan hirveitä juttuja tuolla. Alkoi ihan oksettaa.
Kaikki alkaa varmaan syntiinlankeemuksesta ja voi perse, kun se sattui olemaan juuri nainen, joka lankesi! Minun mielestäni se ukko oli ihan yhtä tyhmä, kun meni kuitenkin syömään sitä omenaa myös. 1. Moos. 3:16:
Naiselle hän sanoi: -- Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.
AIJAA. Ai pitää vai? Okei. Olen törmännyt myös moniavioisuusjuttuihin ja kaikkeen tosi äklöttävään, mitä mä en oikeasti kuvitellut lukevani RAAMATUSTA. Koska esimerkkilainaus on aika pitkä, saatte käydä lukemassa sen täältä. (Hakusanaksi: Moabilaisten ja ammonilaisten syntyperä -otsikolla, 1. Moos. 19:31-38) Siis YÄK. Tällaista olisin odottanut ehkä enemmän vaikka KORAANISTA.
Vähän on myös hämmästyttäneet eläinuhrit, joita on ehditty silpoa ja polttaa Jumalan kunniaksi vaikka kuinka ja monta, vaikka olen vasta sivulla 30! Mä en luullut tämmöistäkään lukevani juuri Raamatusta. Toisaalta, jos kirja olisi täynnä pelkästään kilometrin mittaisia NIMILUETTELOITA (joita siis löytyy myöskin miljoonien jakeitten verran jo nyt), niin mua ei kiinnostaisi yhtään enää jatkaa tuota lukemista. Pakko siis myöntää: mielenkiintoiselta teokselta vaikuttaa...

Kuva täältä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Studio italiano - ja muuta pohdintaa yliopisto-opinnoista

Mary Kay

Sixties