Hyvinvointia kosmetiikasta

Kulunut vuosi on saanut mun kadonneen itsetunnon jälleen pompsahtamaan esiin. Hyvät elämäntavat ovat ehkä olleet suurin syy tähän kohentuneeseen olotilaan. Vaikka laihtuminen (ja etenkin sen näkyminen peilikuvassa) onkin ollut melko vähäistä uusien elämäntapojen myötä, tuntuu, että mä olen ihan erinäköinen kuin ennen. Aikaisemmin, kun mun liikkuminen (mikä liikkuminen?) oli mitä oli ja ruokavaliokin oli päin persiitä, ei ollut energiaa niin panostaa siihen, miltä näyttää. En todellakaan koe nykyisinkään olevani pinnallinen ihminen, mutta mun on pakko myöntää, että mitä paremmalle musta nyt tuntuu sisältä päin, sitä enemmän mä haluan panostaa myös ulkoiseen olemukseeni.

Siksi mä ajattelin päivittää blogiani todellisella hömpällä ja kertoa kuvin (no kun mulla on tuo uusi ihana kamera!), mitä kaikkea tököttiä sitä tulee naamaan, hiuksiin ja muuhun kehoon lähes päivittäin sotkettua.


 Aqualan L -perusvoide on vienyt mun sydämen eikä markettien ihovoiteet enää juurikaan mua kiinnosta (yhtään niiden tehoa väheksymättä). Etenkin kuiva talvi-ilma saa mun kehon kihisemään ja kutisemaan niin järjettömästi, että ilman rasvaa ei mistään tule mitään. Pari vuotta sitten, kun markettivoiteista ei enää ollut mitään apua, siirryin apteekin rasvoihin ja kokeilin ensimmäisenä Orionin perusvoiteista rasvapitoisempaa Novalania. Koostumus oli kuitenkin niin jäykkä ja tahmea, että kokeilin tätä kosteuspitoisempaa Aqualan L:ää. Täydellinen vartalorasva, jopa kasvoille ja meikin alle! Imeytyy nopeasti ja kutina pysyy kurissa!

The Body Shopin  Flawless Skin protecting Foundation SPF 25 no 01 - meikkivoide. Mulla on aina ollut vaikeuksia löytää sopivaa meikkivoidetta, kun naama on aina erivärinen ja poskilla helottaa couperosa. En löytänyt The Body Shopin sivuilta tuota kyseistä meikkivoidetta (ja todella toivon, ettei sen myyntiä ole lopetettu!), mutta n. 30 euron arvoinen meikkivoide on ollut parasta, mitä mun kasvot ovat ikinä kokeneet. Tuote on peittävä ja pehmeä ja meikäläisen nykyisin lähes päivittäisessä käytössä tuo kestää lähes vuoden! Hinta-laatu-suhde kohdillaan siis!

ARTDECO Perfect Teint Concealer no 3 valokynä satunnaisessa käytössä
(Keuruu, kauneushoitola Aamuaurinko)

Arkikäytössä mulla on pääasiallisesti nämä kaksi luomiväriä: 
Rimmel 720 Dreamy trio eye shadow (vas.) JA Stila Crème Bouquet 02 eye shadow/cheek color.
Molemmat luomivärit ovat melko monipuolisia, sillä näiden arkikäytöstä on helppo siirtyä vaikka nättiin iltameikkiin, sutii vaan vähän reilummin väriä.

 Ripsientaivutin (en pystyis elään ilman!)
The Body Shopin Define & Lengthen Mascara 01 (musta) on paras ripsiväri, joka mulla on koskaan ollut. Tämä ja tuo aikaisemmin esittelemäni meikkivoide ovat kyllä saaneet mut rakastumaan The Body Shopin tuotteisiin aivan kympillä. Aionkin tästä lähtien ostaa meikkini sieltä. Hintaviahan nuo on, mutta kuten jo tuolla ylhäällä mainitsin, hinta-laatusuhde on juuri täydellinen. Tämä maskara ei varise, ei paakkuunnu ja ripsistä tulee oikeasti HIENOT.
ARTDECO Magic Eye Liner 50 (musta)

 Käsilaukusta löytyy aina jotain kivaa huulille ja hyvä tuoksu. 
Matkakokoinen Escadan Sunset Heat JA Veique Aureate Crystal Lipgloss no 01 (käytän harvoin huulilla mitään, mutta tämä on todella kiva!)

Evidence comme une - parfyymi vapaa-ajan menoihin.

Käytän melko paljon suoristusrautaa, koska tää mun kuontalo on niin pirun taipuisa. Lämpösuojana Osis+. Töihin suihkautan joka päivä Avonin mandarine & aloès vera vartalosuihketta, tuo on sopivan mieto, kun hoitohommassa ei saa kovin tuoksuvaa kosmetiikkaa juuri käyttää alergia- ja astmariskin vuoksi.

Tukka tykkää KC professional quattro muotovaahdosta! Hajusteeton ja toooosi pitävä! Ei ole päivittäisessä käytössä, yleensä vain jos on tiedossa juhlat tai jotain muuta vastaavaa mukavaa.

Ennen taannoista hiustenleikkuuta mulla oli käytössä (ja on siis edelleen, minähän en hukkaan tätä heitä!) tämä Sunsilkin vahingoittuneille hiuksille suunnattu shampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine. Tykkäsin kovasti, tukka oli ennen tätä uusimista todella karussa kunnossa ja tästä oli ihan oikeasti hyötyä! Hiukset olivat huomattavasti paremmassa kunnossa leikkaushetkellä kuin silloin joskus... suosittelen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana