Loistava viikko takana!

Olenpa ylpeä itsestäni - ja samalla myös hieman hämmentynyt! Mennyt viikko, toisin sanoen edelliset seitsemän päivää, ovat olleet täyden kympin päiviä liikuntasuoritusten osalta.

Tiistai 13.9 
Keskiviikko 14.9. 1,5 tunnin metsälenkki
Torstai 15.9.
Perjantai 16.9. puolen tunnin kokovartalojumppa
Lauantai 17.9. reilun tunnin mittainen metsälenkki
Sunnuntai 18.9. 1 tunnin rento kävelylenkki
Maanantai 19.9. 1 tunti sulkapalloa (ja nyt pakarat huutaa apua ja ambulanssia!)

Vaikka takana on kesä täynnä takkuilua liikkumisen kanssa, niin kyllä tämä syksy nyt korjaa tilanteen totaalisesti! Enää ei harmita, että kesällä tuli lipsuttua niin liikunnasta kuin ruokavaliostakin. Paino on viikon aikana tippunut kilon verran, VAIKKA hiilihydraatit ovat vallanneet jälleen osuutensa ruokavaliosta. Jatkan kuitenkin edelleen yritystä vähentää niitä, en orjallisesti, mutta kuitenkin. Ajatus on koko ajan tuolla takaraivossa. En vaan voi sille mitään, että olen rakastunut täysjyväruisnäkkileipään ja tänään aion tehdä ihanan perunaporkkanasosekeiton.

Meikäläinen metsäretkellä ja vielä hymyilevänä!
Olen paljon miettinyt juuri ruokavalion osuutta laihduttamiseen. Monet sanovat, että laihtumisesta 90% tapahtuu pelkän ruokavalion avulla, loppu 10% tulee liikunnasta. Mä osittain uskon tämän ja osittain taas en ollenkaan. Uskon, että johonkin tiettyyn pisteeseen asti voi laihduttaa pelkällä ruokavaliolla. Tuntuu jotenkin omituiselta ajatukselta, että kaiken ylimääräisen saisi lähtemään pelkällä ruokavaliolla. Miten voi laihtua, jos ei kuluta mitään? Ruokalaihduttaminen on mielestäni enemmänkin sen ikävän turvotuksen hävittämistä. Omaan korvaan kuulostaa paljon järkevämmältä sanoa kuluta enemmän mitä syöt. No, jokainen tyylillään. Itse uskon säännöllisen liikunnan ja terveellisen ruokavalion yhtälöön lujasti, koska se tuntuu toimivan.

Olen hieman hämmentynyt tästä menneestä viikosta ja etenkin siitä, että tuo eilinen sulkapallo taisi viedä mun sydämen kokonaan. Kävin muutama viikko sitten ostamassa itselleni sulkapallomailan. Ajatuksena oli, että jos silloin tällöin kävisi hieman tuon avokin kanssa lätkimässä. Maila ei ollut kallis, mutta ei myöskään sieltä halvimmasta päästä. Ajattelin, että nyt on sitten PAKKO mennä pelaamaan, kun on taas syynännyt rahaa sen eteen.

Enää ei tunnukaan niin pakottavalta. Sehän oli aivan mielettömän kivaa! Avokki kertasi mulle pelin säännöt ja mehän saatiin aikaan oikein kunnon matsit! Salainen kilpailuviettini heräsi ja mähän melkein suutuin, kun hävisin (luulen kuitenkin, ettei avokki odottanut mun olevan kyseisessä lajissa niinkään hyvä, että olisin antanut tälle edes pienen vastuksen ;) ). Haluan uudestaan pelaamaan! Lisätahtoa on luomassa tietysti se, että sulkapallo on sellainen kokovartalolaji, jossa koko keho pääsee liikkumaan. Nyt siis sattuu ja tiedän, että pelistä oli jotain hyötyäkin! Ajateltiin, että jos vähintään kerran viikossa eksyttäisiin sulkapallon ihmeelliseen maailmaan.

P.S. LIIKKUMINEN ON IHAN OIKEASTI KIVAA!
P.P.S. Kuka olisi uskonut, että MINÄ joskus sanon, että liikkuminen on kivaa?! ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari