Akkavaltaisella alalla

Eilen oli erittäin hyvä päivä (vaikka Rammsteinin Hartwall Areenan valloitus jäikin tältä vuodelta näkemättä). Eilinen oli oikeastaan lähes täydellinen päivä. Tässäpä vasta pohjustus tämän päivän blogikirjoitukselle.

Yleensähän sanotaan, että työpäivään, fiilikseen ja työmotivaatioon vaikuttaa ihan kamalan hirviästi sun työkaverit. No, allekirjoitan kyllä tämän. Mä olen kuitenkin sellainen ihminen, joka haluaa tulla toimeen ihan kaikkien kanssa, vaikka se naamataulu tai toisen ajatusmaailma ei ihan oman kanssa kohtaisikaan samalla tasolla. Tähänhän oikeastaan kaikki varmasti pyrkii. Kuka nyt tarkoituksella kuluttaisi energiaansa esim. juuri työpaikalla turhanpäiväiseen kiukutteluun ja vittuiluun (okei, näitäkin on, mutta jätetään ne aivan omaan arvoonsa)?
hs.fi
Mä olen työskennellyt samassa työpaikassa nyt abouttiarallaa yhdeksän kuukautta ja työkaverit ovat käyneet tässä ajassa tutuksi erilaisine luonteineen, työtapoineen ja -moraalineen. No, akkavaltaisella alalla kun ollaan, työyhteisö ei vaan voi säästyä "kissatappeluilta", selän takana juoruamisesta ja toisen arvostelusta.

Mä luulin ennen, että tällainen perinteinen akkavaltaisen alan käyttäytyminen olisi mulle liikaa: etten mä kestäisi ajatustakaan siitä, että joku juuri mulle hymyillyt kollega olisi heti kulman takana päivittelemässä mun asioita jonkun toisen kanssa. Ennen se olisi ehkä vaikuttanutkin. Monesti blogissa mainitsemani kohonnut itsetuntoni ei kuitenkaan anna mun murehtia tällaisia asioita. Mä olen oikeastaan aika hämmästynyt, miten mä kykenen muuttamaan tämän työpaikalla satunnaisesti pyörivän negatiivisen energian yksinkertaiseen ja positiiviseen ajatukseen siitä, että mä olen siellä tekemässä vain työtäni, en juoruamassa - ja ettei mua kiinnosta muidenkaan juoruaminen.

No, en mä ole kuullut koskaan, että musta puhuttaisiin pahaa tai leviteltäisiin jotain käsittämättömiä tarinoita pitkin Koukkuniemeä, mutta tiedän kuitenkin, etten varmasti ole siltä säästynytkään. Mutta so fucking what. Siinäpähän puhuvat, jos eivät muuta puhuttavaa keksi. Mua ei oikeastaan jaksa edes kiinnostaa, ketkä musta mahdollisesti jotain joskus juoruavat... okei, kunhan eivät ole niitä mulle läheisimpiä, en mäkään ihan tunteeton kuitenkaan ole.

Eilinen työpäivä oli mainio esimerkki siitä, ettei mua kiinnosta, ketkä mun kanssa tekee töitä, kunhan niitä töitä vaan tehdään. Mä olen huomannut, että kun töissä lopettaa juurikin sen turhan murehtimisen, keskittyy siihen olennaiseen eikä keksi kaikesta kaikkea valittamista, työt sujuvat paljon päheemmin.

Eilen homma sujui, ja jossain vaiheessa mä huomasin sen johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että mulla oli läpi kahdeksan tuntisen työpäivän lähes seesteinen olotila. Mua ei harmittanut asiat, jotka mua usein työpaikalla harmittavat (ruksi seinään!). Ja kas! Työ oli heti paljon tehokkaampaa ja sieltä seasta löytyi se välillä kadoksiin joutuva kipinä, miksi mä alunperin olen hoitoalalle lähtenyt!

Rohkenisin väittää, että jos kaikki Suomen hoitoalan työntekijät löytäisivät tällaisen tavan työskennellä, hoitajien mainekin tässä maassa voisi nousta aivan uusiin sfääreihin...

Kommentit

  1. Yks asia mikä mulla ärsyttää hoitoalalla on se, että hoitajat jauhaa paskaa/juoruilevat potilaiden asioista. Osastolla, millä olen juuri harjoittelemassa muutamat hoitajat harrastavat tätä päivittäin ja se pistää niin vihaksi. Muutama esimerkki (saatoinkin sulle puhua tästä viikonloppuna) mies soittaa kelloa useamman kerran vuorossa, tämän jälkeen hän on hankala ja kiukutteleva tapaus. Sitten tästä potilaasta jauhetaan paskaa eikä hänen kivuilleen tehdä mitään, joten mies jatkaa soittelua ja hoitajat paskan jauhantaa. Toinen esimerkki käännämme vanhemman hoitajan kanssa mummoa vaihtaaksemme lakanat. mummo on kipeän näköinen ja valittaa kipua. Minä kysyn ystävällisesti mummolta mihin häntä sattuu. Tähän vanhempi hoitaja toteaa ettei mummoa satu mihinkään ja jatkaa kovakouraista toimintaansa. Ja voit uskoa kuinka pisti vihaksi! Toivottavasti musta ei koskaan tule noin väliinpitämätöntä hoitajaa! Jos tulee, on mun aika vaihtaa alaa.
    -Teija

    VastaaPoista
  2. Oon samaa mieltä! Tuntuu, että tuo toisen ihmisen kivun aliarvioiminen on oikein näiden työhönsä kyllästyneiden vanhojen eukkojen elämäntehtävä! Toivottavasti joskus itse hoidossa ollessaan tajuavat, ettei toisen ihmisen kipuja voi aliarvioida...

    Meillä ei sinänsä ole tullut vielä vastaan tuota potilaan pee-jauhamista, mutta toki meilläkin välillä ilmaistaan ns. kyllästymisen tunnetta, kun joku soittaa kahdettatoista kertaa pissalle vartin sisään :D ne on niitä hetkiä yleensä, kun joku omainen sattuu paikalle ja ihmettelee sitten lehdessä isoon ääneen, kuinka potilaita ei viedä ikinä vessaan...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari