Jumissako olen tässä elämässä? En sittenkään!

Everybody is getting married or pregnant ... I'm just getting drunk.

Niinpä. Johan tässä on kuitenkin saavutettu aikuisuus, tai ainakin jonkinlainen esiaste siitä. Joskus olen tainnut mainita, että ei lapsia tai avioelämää ennen kuin toimeentulo on turvattu! Pidän tätä edelleen ihan hyvänä periaatteena, sillä lapset ja unelmoimani mahtihäät (heh) eivät tule halvaksi ja omasta mielestäni sekä yhteiskunnan painostuksesta tuilla eläminen opiskelun ulkopuolella on jotenkin... saamatonta. No, nyt mä olen jo ammatin haalinut takataskuun, joten...?

Mä olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä enkä mä lähtisi muuttamaan siitä mitään. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tulee jollain tavalla ontto olo, kun seurailee saman ikäisten, nuorempien tai vanhempien kavereiden ja ystävien "eteenpäin kulkemista". Tekisi itsekin mieli ajoittain "edetä" tässä elämässä ja mennä mahtaillen (heh) naimisiin, puhumattakaan, että hankkisi vähän perheenlisäystä. Joskus jopa kaiholla kaipaan tällaista elämää. Sitten palaan kuitenkin todellisuuteen ja siihen, mihin mä oikeasti olen valmis.

Mä en ole valmis äidiksi, en vielä. Sanotaan kuitenkin näin, että jos vaikka vahinko sattuisi tapahtumaan, mulla ei olisi kanttia lähteä polkemaan kohti aborttiklinikkaa, vaikka en aborttia vastustakaan. Mielestäni jokaisella naisella on ensisijainen oikeus päättää omasta vartalostaan ja elämästään. No, back to business. Mä varmasti jossain määrin ahdistuisin, jos joutuisin tässä vaiheessa elämää suunnittelemaan elämääni niin pilkun tarkasti, jopa rajoittamaan sitä, ihan vain siksi, että mulla olisi pieni ja viaton ihminen, joka on sataprosenttisen riippuvainen musta. Hyvästi spontaanit menemiset ja tulemiset, baarireissut, matkustaminen... tässä kohtaa nousee esiin taas se omituista oloa kasvattava kysymys: kasvanko mä koskaan aikuiseksi? Milloin mä oikein "rauhotun"? Johan tässä alkaa se legendaarinen biologinen kello tikittää... no, liioittelinpa hieman.

Vaikka nämä oman elämäni realiteetit ovat vahvasti mun mielessä ja mä luotan niihin, tuntuu silti hieman surulliselta katsella niitä muita nuoria aikuisia, joilla on vihkisormus sormessa ja perhettä vaikka muille jakaa. Toisaalta, ilman näitä todisteita, mä en vieläkään varmasti tunnustaisi olevani jo aikuinen. Olla aikuinen. Hurjaa.

No, naimisiin meneminen ja lapset ovat things to do before I die-listallani, mutta vasta hamassa tulevaisuudessa, ahdistuisin mä vaikka sitten kuinka paljon toisten ihmisten vauvoista ja häistä. Sen sijaan ajattelin palata aiheeseen, joka tänään on myös aiheuttanut keskustelua surullisen kuuluisalla keskustelufoorumilla hevostalli.netissä. Ylempänä mainitsin, miten pienet vauvat rajoittavat elämää mm. matkustamisen osalta. Moni ei tätä allekirjoita itseni tapaan ja kuohuttaakin hieman tunteita erinäisillä suunnilla.

Tämähän riippuu aivan siitä, minne sen vauvan kanssa matkustaa. Kanariansaarille on varmasti miljoona kertaa "helpompaa" matkustaa kuin vaikka jonnekin Afrikan sysiviidakkoon.

Okei, mun henkilökohtainen mielipide on, johtuen kenties siitä, etten mä ole sitä äitiyden iloa ja vastuuntuntoa vielä itse kokenut, että lasten kanssa matkustaessa ei itse pysty kokemaan sitä kaikkea, mikä kohteessa on mahdollista kokea. Aina pitää ottaa huomioon ne lapset. Hetkeäkään ei kykene rentoutumaan ja keskittymään niihin omiin mielenkiinnon kohteisiin, jos vahdittavana on liuta lapsia, jotka on mahdollista hävittää miljoonakaupunkien vilinään.

Tämäkin riippuu monen ihmisen kohdalla matkustustyylistä. Itselläni on haaveissa matkustaa maailman ympäri, reppureissata, karttaa turistirysät kaukaa ja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Jos perhe on matkustanut viisikymmentäkolme kertaa elämässään Kanariansaarille, ei varmasti ole vaikeuksia ottaa mukaan myös niitä perheen pienimpiä. Siinä kohtaa kyseiset saaret ovat varmasti jo läpikoluttuja, joten aikaa uuden ihmettelemiseltä jää lapsien tarkkailuun. Entäs minä, joka haluan matkustaa sinne ja yhtäkkiä tonne, mahdollisesti ilman minkäänlaisia mukavuuksia, joita löytyy turistikohteista? Tässä maailmassa on miljoona eri kohdetta, jotka haluan kokea kaikessa rauhassa, itsekeskeisesti asiaan paneutuen ja tässä yksi syy, miksi en ole valmis vielä perustamaan perhettä.

Herranjumala, jos mun pitäisi ottaa joku vauva mukaan Nepaliin! Rinta kaarella ja itsevarmana omasta näkemyksestäni uskallan myöntää teille kaikille, että matkasta ei tulisi läheskään niin mahtava kuin ilman vauvaa. Kenties äitinä ajattelisin toisin. Kenties.

Kommentit

  1. Lapset voi myös jättää hoitoon (siinä onnellisessa tilanteessa, että hyvä hoitopaikka todella löytyy) loman ajaksi. Mielestäni erityisesti pienten lasten kanssa tämä on järkevääkin, sillä ei pieni lapsi tältä ajalta kuitenkaan juuri mitään muista, ja lapsi ei ehkä osaisi oikein arvostaakaan sellaista reppureissukohdetta, paikallista kulttuuria tai jotakin seikkailulomaa.

    Muutenkin lapset eivät mielestäni täysin estä näitä "nuoruuden huvituksia", vaan pikemminkin rajoittavat ja vähentävät niitä. Vaikka niitä epäilemättä täytyykin vähentää, ei niille tarvitse hyvästejä heittää. Tietysti tämä on spekulointia, koska itselläni ei ole lapsia. Älkää lynkatko jos olen väärässä.

    Vaikka fysiologisen ja henkisen vanhenemisen pohdiskelu saattaakin herättää pelottavia tai ahdistavia ajatuksia esimerkiksi aikataulun suhteen, kannattaa muistaa, että näille asioille ei ole mitään tarkkaa normia. Kyllä aikaa vielä riittää rauhoittua, ja sen jälkeen voi olla hyvin vaikea palata entiseen, vaikka sitä haluaisikin. Tästä syystä ei kannata kiirehtiä, vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan huolehtimatta liikaa.

    Lopuksi vielä: Jos välillä ihmetyttää, että milloin sitä oikein aikuistuu, niin kannattaa muistaa, että onhan joukossa vielä vähemmänkin aikuistuneita (kuten allekirjoittanut).

    VastaaPoista
  2. Tottakai lapsen voi jättää hoitoon loman ajaksi, mutta kyllä siinä varmasti alkaa huono omatunto soimata, jos reppureissu kestää sen kolme-neljä viikkoa... mutta ehkäpä palaamme asiaan sitten, kun niitä lapsia oikeasti on. Kun olen kuullut huhuja, että äitiys ei tosiaan estä "huvittelemasta", mutta että se lapsi on kuitenkin aina sitten etusijalla, tahtoi tai ei.

    Ei sua lynkata, jokainen saa esittää mieliptieensä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!