Elokuvasävellysten lumo

Musiikki on aina ollut mulle tärkeää. Tärkeää ehkä siksi, että se on ollut se mun kanava purkaa tunteitani, joita mun on muuten ollut vaikea näyttää ja tuoda julki. Tosin tämä kaikki on yleensä tapahtunut silloin kun mä olen ihan yksin. Vaikka mahdollinen ongelma ei välttämättä ratkea pelkällä yksin istumisella ja musiikin kuuntelemisella, olo helpottuu silti.

Musiikilla on jonkinlainen mystinen voima ja se mystinen voima tunkeutuu väkisin tällaisen herkän ihmisen mieleen, herkistää sitä, mykistää sitä, nakertaa sitä. Hyvä musiikki nostaakin pintaan suuria tunteita, oli se sitten vihaa, rakkautta tai surua. Koska mä olen tunneihminen, monet kappaleet saattavat saada mut kyynelehtimään, vaikka mitään varsinaista syytä ei olisikaan.

Kuvitelkaapa elokuva ilman musiikkia.

Jälleen kerran voin vedota tähän omaan tunneperäiseen suhtautumiseeni elämää kohtaan, mutta siitäkin huolimatta uskalla esittää kysymyksen: voiko elokuva olla koskettava ja ihan todella tarrautua sun sisimpään ilman musiikkia?  Elokuvien ääni- ja musiikkimaailma vaikuttaa ihmiseen aivan järjettömän paljon, vaikka ihminen ei sitä itse tajuaisikaan. Miettikääpä kauhuelokuvaa ilman ääni- ja musiikkitehosteita. Niin mikä jännitys? Mikä kauhu? Elokuva menettää voimansa ilman karmaisevaa sävellystä taustalla.

Itse rakastan aivan hirmuisesti elokuvasävellyksiä, vaikka sinällään klassista tai tämäntyyppistä musiikkia harvoin tulee kuunneltua. Ehdoton suosikkini on varmasti kaikkien elokuvaharrastajien tuntema Hans Zimmer. Sanoisin, että siinä vasta mieletön säveltäjä, jonka teokset saavat mut herkistymään ja itkemäänkin, jos oikein sille päälle satun. Oikeastaan mun ei tarvitse edes olla valmiiksi sillä päällä huomatakseni, että no niin, aloin sitten parkumaan...

Suurena elokuvafanina musta on hienoa, että elokuvien sävellyksiin kiinnitetään niin paljon huomiota ja niihin panostetaan niin paljon, että ne saavat kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Kun näihin mahtaviin teoksiin vielä yhdistää mahdollisesti itse elokuvan, sen juonen, hahmot ja loppuratkaisun, täydellinen tunnecocktail on valmis. Mun suosikkielokuvalistalla on monta teosta, jotka saavat mut itkemään jo heti, kun alkutekstit pärähtävät ruutuun. Mikä sen tekee? Kenties tieto siitä, että kyseessä on mahtava elokuva. Kenties myös se, että alkutekstit tulevat ruutuun mielettömän musiikin säestämänä.

Tämä samaa pätee myös tv-sarjoihin ja peleihin, hyvänä esimerkkinä aikaisemmin mainitsemani Game of Thronesin tunnussävelmä. Alla muutama hykerryttävän hieno sävelmä herra Zimmerilta.

King of Pride Rock - The Lion King


Now we are free - Gladiator


The Rock main theme


Tennesee - Pearl Harbor


White House Rush - Call of Duty: Modern Warfare 2



Mä voisin kai listata näitä biisejä ainakin viiskymmentä, mutta lienee helpompaa (?), jos eksytte joutubeen ja kirjoitatte hakusanaksi Hans Zimmer tai jotain muuta elokuvasävellyksiin viittaavaa. Zimmeri kun ei toki ole ainut mestari tässä lajissa. Näitä löytyy, eikä kaiken tarvitse olla edes mitään instrumentaali-tilutusta. Mulle riittää luomaan tunnelmaa jo Henry Mancinin ja Nino Rotan The Godfather Waltz tai Star Warsin teemabiisi.

Sitten vaan fiilisteleen!

Kommentit

  1. Mullekin musiikki on kanava purkaa tunteita. Se on myös lohdullista, jos ei ole ketään, joka kuuntelisi murheita. Se kuuntelee ja ymmärtää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana