Juhannuksen taikaa

Ah, tätä autuutta. Siis "ah, tätä autuutta". Juhannus tulossa ja minätyttö jo keväällä suunnittelin, että päinvastoin kuin viime juhannuksena, tänävuonna olen aattona aamuvuorossa ja juhannuspäivänä iltavuorossa, kerkee sitten nähdä ja olla edes vähän tärkeiden ihmisten kanssa. No ei mennyt nyt ihan niin kuin herttaisimmissa haaveissani olin kuvitellut.

Koko juhannus alkaa tuntua ihan paskalta, jos nyt näin suoraan voin asiani ilmaista tässä bloggeroisessani. Okei, tiedän! Olen itse valinnut alan, jossa tehdään kolmivuorotyötä ja kyllä, aina ei osu ihan nappiin kaikkien pläänien kanssa! Nyt tuntuu kuitenkin jokseenkin tukahduttavalta. Viime juhannus, ensimmäinen juhannus ikinä, kun olin töiden orjana, ei tuntunut läheskään näin tukahduttavalta. Ahdistavalta. Katkeralta. Oikeastaan oli mukava olla töissä, tienaamassa kasoittain rahaa, kun ulkona oli varsin epäedullinen sää. Se kuitenkin johtui ihan puhtaasti siitä, että silloin mulla oli iltavuoro ja sitä seurasi tiiviisti aamuvuoro, joten aikaa muiden ihmisten menemisten murehtimiseen ei yksinkertaisesti jäänyt aikaa. Voi, miksi mä en ajatellut tätä silloin keväällä, kun suunnittelin työvuorojani?

Mulla oli niin kova suunnitelma, että nyt kun mulla on aattoilta aikaa ja seuraavana aamuna saa nukkua pitempään, mä keksin jotain kivaa läheisten kanssa. Kaikki alkoi mennä mönkään, kun mä tajusin, että mä joutuisin taas viettään juhannuksen ilman avopuoliskoani. Kuulostaa mahtipontiselta lillunlällyltä, mutta sitä se kesäleskeys valitettavasti teettää. Jos mä olisin katsellut avopuoliskon naamaa ihan samaan tapaan kuin aina tavallisestikin, joka päivä ja aina, mua ei ehkä haittaisi olla juhannusta erillään (tai haittaisi, mutta ei näin paljon).

Toisaalta, mikäs minä olen määräämään, miten ja missä hän taianomaisen keskikesän juhlan viettää. Eihän hän juurikaan kavereitaankaan ole nähnyt enkä mä halua olla se inisevä ämmä, joka kieltää tällaisen. Harmistuksen määrä alkoi siis pelottavalla tavalla laajeta ja kärpäsestä alkoi yhtäkkiä muuntautua jättimäinen härkänen. Mun teki mieli ilmaista pettymyksen määrä, mutta samalla mä en halunnut pilata miehen fiilistä omissa kekkereissään. Vaikka kai tuo mun äänensävystä ja vähemmän puheliaasta olemuksesta sen aavistikin. Lopulta siinä kävi juuri niin kuin mä pelkäsinkin: mä en saanut sanottua kaikkea, mitä mä niin niin paljon halusin ja kaikki ne pahat fiilikset patoutui mun päähän niin, että piti ottaa särkylääke.

No, mulla oli suunnitelmissa sitten mennä illaksi Jämsään mökille, sinne kun oli tulossa vanhemmat, velipoika, veljenpoika, siskonpoika ja tämän tyttöystävä ja saunoa vähän, grillata ja ottaa pari Leguana-lonkeroa (oon rakastunut!). Yhtäkkiä sekään ei ole enää varmaa, meneekö sinne sittenkään ketään. Minäkään en sitten tiedä enää menenkö mä.

Mua ei kiinnosta enää koko juhannus. Juhannus on ihan paska juhla (oikeasti mä en näin ajattele, mutta tällä hetkellä...).

Mä en edes tiedä, mitä mä kirjotan. Miksi mä kirjotan. Ehkä nyt tarvitsi purkaa tätä paskaa oloa. Oikeasti mun pitäisi nukkua ja valmistautua huomiseen aamuvuoroon. Ehkä mä saan kuulla tästä vielä jälkeen päin.

Täähän on ihan pikkujuttu. Yksi juhannus sinne ja toinen tänne, mitä väliä. Yksi päivähän se vaan on muiden joukossa, kuten vaikka vappukin. Jotenkin tää silti nyt ottikin koville. Aivan liian koville ollakseen edes järkevää, ollakseen mitenkään täyspäistä. Joskus näitä vaan tulee, armottomia ahdistuskohtauksia. Jos oikein alkaisi yhdistelemään ja pitämään kirjaa, mä voisin olla lähes varma, että tää kaikki olisi selitettävissä niinkin yksinkertaisella asialla kuin kuukautiskierto. Jossain kohtaa kiertoa vaan tulee välillä se sellainen NAPS ja koko maailma romahtaa johonkin mitättömään asiaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari