Ah, teknologiaa

Takana mahtava viikonloppu Koskenpään perämetsissä mahtavien ihmisten kanssa. Grilliruokaa, juomaa, olympialaisia, musiikkia... kaikki tämä eikä kuulomatkan päässä ketään. Ei siis ainakaan pelkoa valittavista naapureista. Ainut miinus lienee koko menneessä viikonlopussa se, että mun puhelin hajosi.

Ja tästä pääsemmekin tämän päivän polttavaan puheenaiheeseen, mun erittäin kiivaaseen mielipiteeseen aiheesta, josta mä en oikeastaan edes tiedä mitään... (nauruhymiö)

Kyllä nämä toimi ja niissä oli kaikki tarpeellinen!
Oikeastaan tämäkin aihe on herättänyt mussa kaiken maailman tunteita jo pitkään aina puhtaasta ärsytyksestä myötätunnottomaan sääliin. Puhumme tänään teknologiasta, nykypäivän puhelimista ja televisioista, 2000-luvun noususuhdanteisesta kehityksestä. Tämä kaikki vähän hirvittää mua. Kaikki tuntuu tapahtuvan jotenkin turhan nopeasti. Vielä kymmenen vuotta sitten puhelimella pystyi ainoastaan soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Nykyään puhelimista löytyy kaikki mahdolliset vimpaimet, helikopterin laskeutumisalustasta teleporttiin. Surullisinta tässä kaikessa on mun mielestä se, että nykyihminen länsimaissa on saatu ihan oikeasti luulemaan, että ilman näitä turhanpäiväisiä hössötyksiä ei vaan voi elää ja tulla toimeen.

Joku teräväpiirtotelevisiokin. Sellainen vaan on PAKKO saada. Siis mitä helvettiä! Ihanko oikeasti joku kuvittelee elämänlaatunsa paranevan teräväpiirtotelkkarin myötä? Okei, onhan siinä hieno kuva ja se eroaa ihan positiivisella tavalla "tavallisesta" telkkarista, myönnän kyllä sen. Mutta en mä nyt helkkari soikoon itke itseäni uneen siksi, koska saatana en nähnyt Salkkareita teräväpiirtona! Ihan kuin tavallisesta taulutelkkarista ei näkyisi yhtään MITÄÄN.

Mainitsinkin jo aikaisemmin nopeaa vauhtia kiihtyvän kehityksen teknologiassa, etenkin kun puhutaan televisioista ja puhelimista. Mun mielestäni on jo oikeasti harvinaisen naurettavaa, että puoli vuotta sitten ostettu kännykkä tai televisio luetaan tänäpäivänä suoraan lähes antiikiksi. Sanotaan: "täähän on jo vanha!". Siis mitä!

Kun kysyntä kasvaa, kun ihmisiä manipuloidaan tällä tavalla ostamaan aina vaan uutta ja teknisempää, tuotannon pitää pysyä huipussaan. Harmi vain, kun tässä ohessa puhelimen tuotekehittely jää lapsen tasolle. Juu, kyllä löytyy kameraa ja nettiä ja gps:ää ja pelejä ja ja.... mutta mihin unohtui tuotteen kestävyys. Onko se tarkoituksellista, että nykyajan puhelimet eivät kestä mitään, jotta ihmiset vain ostaisivat lisää ja lisää?!

Itse hajotin viikonloppuna n. kolme vuotta "vanhan" puhelimeni. Se tippui mun kädestä nurmikolle. Nurmikolle. Saattoi kenties mennessään vähän kolhaista pöytää. Puhelin meni tuhannen p****n päreiksi. Ensiavuksi käärin puhelimen teipillä, että se pysyy koossa ja sim-kortti paikallaan. Sen sijaan avopuoliskoni puhelin on jo useamman vuoden vanha, oikein vanhanmallinen simpukkamalli. Se on lennellyt sinne ja tänne, se on ollut kuumassa saunassa ja viikonloppuna se jäi ulos jumalattomaan kaatosateeseen. Ja voitteko uskoa: puhelin toimii! Se edelleen toimii. Jättäkääpä nokialaiset lumianne kaatosateeseen, katsotaan pysyvätkö ehjänä!

Itsellä taitaa olla puhelimen osto edessä nyt kun tuolle mun pinkille ystävälleni kävi niin köpelösti. Mua hirvittää jo valmiiksi mennä puhelinkauppaan. Mä en halua mitään typerää lätkää käteeni, johon on ängetty kaiken maailman turhuuksia. Mulle puhelin on soittamista ja tekstiviestejä varten, netti satunnaisesti on ihan jees. Kosketusnäytöllisetkin puhelimet olivat mulle pitkään kuin punainen vaate. Mä en vaan voinut kuvitella lääsiväni puhelimeni näyttöä saadakseni jotain aikaan. Nyt voisin jopa kuvitella ostavani puolikosketusnäytön. Löytyykö puhelinkaupoista vielä ihan TAVALLISIA puhelimia?

P.S. En tiedä, johtuneeko ilmiö siitä, että nykypäivänä kuvitellaan olevan koko ajan niin kiireellistä, mutta mikään ei ole naurettavamman näköistä katukuvassa kuin naama kiinni "puhelimissaan" kulkevat ihmiset. Ihan kuin kukaan ei enää malttaisi odottaa kotiin asti, että saa päivittää facebook-profiilin.

P.P.S. Mä en tiedä, mistä sekin johtuu, mutta mulla on sellainen vahva tunne, että tämä maailma (tai ainakin kehittyneet länsimaat) tulee kaatumaan omaan "nokkeluuteensa". Kun maailma mullistuu, "fiksut" länsimaalaiset taitavat olla sukupuuttoon kuollut laji. Eihän me tulla toimeen päivääkään ilman tietokonetta, puhelinta tai ylipäätänsä sähköä.

Kommentit

  1. Kyllähän noita ns. peruspuhelimiakin vielä valmistetaan, esim nokian uusi asha-mallisto taitaa olla aikalailla ''peruspuhelimia''. Samoin puolikosketusnäytöllinen nokia x3 oli ihan jees, tosin väistyi juurikin lumian tieltä pois käytöstä... Tsemppiä puhelinviidakkoon :)

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, et nimen omaan puhelinkaupoissa on nykyään aika suppeat valikoimat, ainakin jos vertaa, mitä kaikkea olis tarjolla. Itse tilasin pitkällisen tutkailun jälkeen oman sony-erkkini netistä, markantalosta tuli ihan turvallisesti lähivaltsuun toimitettuna.

    VastaaPoista
  3. No luojan kiitos, niitä siis löytyy edelleen. Ahdistaa jo valmiiksi se überpuhelimien kaupittelu :D

    VastaaPoista
  4. Siis olin itsekin vahvasti myös tätä mieltä kuin sinä noin hieman alle vuosi sitten. Sain lahjaksi samsungin kosketusnäyttöpuhelimen ja edelleenkin välillä ihmettelen kuinka hyödyllinen keksintö on voitukaan keksiä. Aluksi olin sitä mieltä, etten kyseistä tule tarvitsemaan, sillä entinen vanha nokialainen toimi joskus ja jouluna. Kylläkin kalenteria en oikein käyttänyt(oli mielessäni tai väärässä laukussa mukana) ja kaikki meinasikin kaatua päälle kun opiskeluperiodi oli syksyllä hieman turhankin rankka ja pakollista ohjelmaa oli turhankin paljon. Tämän vuoksi sain lahjaksi tuon puhelimen.

    'Älypuhelimen' vuoksi olen voinut luopua mp3-soittimesta(spotify puhelimessa), kalenterista(olin todella huono pitämään perinteistä...ei vain pysynyt koskaan mukana), suurista puhelinlaskuista, navigaattorista, kartoista, perus pokkarikamerasta(yhtä 'huonoja' saa puhelimella; taidekuvat järkkärillä). Netin ja älypuhelimen avulla puhelinlaskuni ovat olemattomat, sillä puhelimessa on ilmaisia sovelluksia ja juuri facebookinkin avulla kavereiden kanssa ei tarvitse lähettää iänikuisia tekstiviestejä ja soittaminenkin sovellusten kautta on ilmaista. Puhelinliittymäni vuoksi puhuminen on kyllä sitä jo muutenkin.

    Puhelinlaskut ovat pienemmät, mutta käytän puhelinta huomattavasti enemmän juuri kontaktoitiin kavereiden ja läheisteni kanssa. Lisäksi sähköpostin lukeminen säännöllisesti on pakollista opiskeluissanikin. Joku voi ajatella hullujen hommaksi, mutta kyllä älypuhelin vain niin paljon helpottaa arkielämää. Ruokakaupassakin tarvittaessa pääsee mobiilisti nettipankkiin(joista on varsin luotettavat sovellukset nykyään) muuttamaan esim. nostorajoja korttiin, tarkistamaan ruokien reseptien ainesosia, kauppojen aukioloaikoja ja keksimään ohjelmaa vapaapäiville. Sijainnin mukaan pystyy juuri tarkistamaan lähellä olevat ravintolat,kahvilat jne jne.

    Facebookin statuspäivitykset eivät suinkaan ole älypuhelimen omistamisessa se päätarkoitus. Facebook on erinomainen ilmainen viestintä välinen esim. Whatsappin lisäksi. Lisäksi liikuntaan liittyviä sovelluksia saa myös puhelimeen, jotka olen kokenut itselläni hyödyllisiksi. Bloggeriakin periaatteessa pääsee älypuhelimella päivittämään.Älypuhelimesta saa luotua juuri omaan käyttöön soveltuvan sovelluksilla ja sen takia se on varsin älykäs ratkaisu.

    Toisten mielestä ehkä surullista, mutta kyllä haluan oman arkeni olevan helpompaa, kun saan jakaa päivän töitä(osa sähköposteista) esim. bussi/junamatkalle tai lukea sanomalehtien sisällön. Mun mielestä se ei ole väärin. Arkielämäkin määräytyy monilla hyvin eritavoilla ja sen vuoksi on hyvä olla sekä peruspuhelimia että 'älypuhelimia'.

    VastaaPoista
  5. En mä ole väittänytkään, että se väärin olisi :)

    En vain itse henkilökohtaisesti ymmärrä näitä kaikkia hössötyksiä siitä syystä, että teknologia kehittyy mielestäni liian nopeasti. Mä tykkään lukea sähköpostini ja päivittää blogiani ihan oikean kokoiselta näytöltä. Yritin kerran tihrustaa jollain puhelimella ja siinä ei tullut kuin silmät kipeäksi. Musiikkia
    haluan edelleen kuunnella mp3-soittimestani, niin kauan kuin se vaan kuuluu. Se ei juurikaan vie tilaa laukussa, eikä kuluta puhelimesta akkua. Kaikista hassuinta näissä puhelimissa on mun mielestä niiden muoto. Eihän sellainen lätkä mahdu edes taskuun katkeamatta! :D

    Oikeastaan ymmärrän älypuhelimet ainoastaan niillä, jotka esim. työnsä puolesta matkustavat paljon. Matkan voi tällöin hyödyntää hyvin. Mutta kun tuntuu, että jokaisen on nykyään saatava sellanen, ihan vain vaikka siksi, että se nyt sattuu olemaan uusi, hieno ja kallis.

    Tiedän, näkemys voi olla antiikinaikainen, kuten ne pari vuotta vanhat normipuhelimet ja -telkkaritkin, mutta mä vaan olen perinteitten ihminen ja lämpenen uusille tuulille ääääääärettömän hitaasti :)

    Ehkä mulla joku päivä on myös älypuhelin. Kun niitä tavallisia ei enää ole saatavilla. Sitten lienee pakko taipua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!