Unelma Kangasniemestä

Voi ei, miten voikin tuo mun ukkelini saada mut välillä hyvälle tuulelle (olisi kai aikakuiva parisuhde, jos ei saisi). No, kyse oli niinkin vaatimattomasta asiasta kuin siitä, missä me nähdään itsemme tulevaisauudessa. Missä me asutaan ja ollaan, x-määräisten vuosien kuluttua.

(Koska juuri parhaillaan olen Koskenpäällä, koneelta ei valitettavasti löydy kuvia kuin muutama julkaisukelpoinen Kangasniemen lähimaastoista, ei niinkään itse Kangasniemestä. Kuvista kyllä saa mahtavaa osviittaa siihen, miten lähellä luonto on!)
Lähdejärvi
Mulla on aina ollut sellainen ihan pieni kutina, että mä tahtoisin asua Kangasniemessä Koskenpäällä. Vaikka viimevuosina sitä on oppinut arvostamaan Tampereella palvelujen läheisyyttä ja suht lyhyttä työmatkaakin ja olen hieman liikaa kai kaupungistunutkin, sydän halajaa maalle. Mä vaan olen maalaistyttö. Yksikään kaupungin yksinkertaisen lähellä sijaitseva palvelu, sanotaan vaikkapa päivittäistavarakauppa, ei vedä vertoja omalle rauhalle ja luonnon läheisyydelle. Ihan sama, vaikka lähimpään kauppaan olisikin matkaa se 25 kilometriä.

Alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että synnyinkoti jää jossain kohtaa asumattomaksi, korkeintaan vain satunnaiseksi kesäpaikaksi. Jo tässä on yksi varsin pätevä syy ihan oikeasti suunnitella tulevaisuutta sinne. Mä rakastan sitä paikkaa, mä olen asunut siellä elämäni 20 ensimmäistä vuotta. Mä kuulun sinne. Perinteiden ihmisenä mä myös arvostan sitä, että papan (jota en koskaan ole edes tavannut) muinoin ostama maapläntti ja jo kertaalleen uudelleen rakennettu asuintalo pysyy suvulla ja joku pitää huolen sen metsistä ja nykaikaistaa ja remppaa taloa, säilyttäen kuitenkin sen perinteikkään maalaishengen.
Mun suurena haaveena olisi kunnostaa myös vuosien saatossa repsahtanut tallirakennus sekä hommata lampaita, kanoja ja pari puskapollea sinne asustamaan. Pässikin olisi hauska.

Tää kaikki kuitenkin vaatisi paljon. Mahdotonta se ei lainkaan olisi. Vaikka eletään jo pitkällä 2000-luvun puolella, mun on kuitenkin myönnettävä, että meidän parisuhteessa mä menen sinne, minne M menee. Mä saan aina töitä, hoitoala huutaa työvoimapulaa, päädyttiin me mihin tahansa. Avopuolisko sen sijaan ei voi ihan yhtä helposti valita asuinpaikkaansa. Jos töitä ei löydy lähikunnista, haaveet Kangasniemen ympärivuotisesta asuttamisesta saattaa jäädä.

Eilen mä kuitenkin viimein uskaltauduin avopuoliskolta kysymään, voisiko tämä kuvitella asuvansa Kangasniemessä, syrjässä, metsän keskellä. Avopuolisko vastasi, että voisi. Voisi olla oikeastaan aika hauskaa asua omassa rauhassa, olisi tilaa tehdä ja olla. Sitten olisi traktori, voisi hommata pari mönkijää (en itse ihan innostunut), moottorikelkan... miten hyvälle tuulelle se mut saikaan näillä puheillaan. Se ei siis olisi mahdottomuus. Ei ollenkaan.


Totuttelua se vaatisi, kovaa työtä. Kangasniemessä olisi rempattava sen verran, että sitä voisi kutsua nykyaikaiseksi maataloksi. Sisäsauna, suihkuhuone ja pannuhuone koko kämpän lämmittämiseen olisi saatava. Mun olisi tehtävä paljon, että saisin talosta meidän näköisen. Niin paljon, etten mä edes tiedä, olisiko musta siihen. Kaikkeen maatalon juttuihin lisättynä vielä oma duuni jossain... mä voisin olla aika väsynyt. Jos olisi vielä mun haaveilemat eläimetkin.

Mutta se olisi niin hienoa. Tavoittelemisen arvoista.

Kommentit

  1. Perinteinen kuvio, naiset haaveilee maallemuuton yhteydessä eläimistä, miehet moottoroiduista elukoista :) Itekin oon huomannut saman kuin sinä -näihin Tampereen palveluihin on tottunut jo liiaksi, vaikka joskus haaveilin myös maalle muutosta..

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin ihanalta. <3 Täällä haaveillaan ja suunnitellaan takaisin pohjoseen muuttoa.

    VastaaPoista
  3. Teija, sitten voidaan tehdä matkoja toistemme luokse :) Pohjoseen on aina kiva mennä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!