Kesäleskeys - done!

Perjantaina päättyi sitten kesäleskeys. Avopuolisko palasi keski-Suomesta viihdyttämään taas mun ja kissojen arkea (ihan kuin mä puhuisin jostain muusta kuin avopuolisosta.... *naur*). Johan oli aikakin, vaikka kesä sujahtikin oikein rattoisasti töiden ja muun oheissälän merkeissä. Silti ei voinut paljon huonompaan ajankohtaan iskeä täysikuu. Valvoin kaksi yötä tuskissani (vasta jälkeenpäin kuulin, että oli ollut täysikuu) ja haahuilin töissä kuin aave. Sitten olinkin sopivasti väsynyt ja kiukkuinen, kun M tuli kotiin.

Että tervetuloa vaan. Ensimmäiset pari päivää mä olen tainnut vaan nalkuttaa... sininen treenikassi on jälleen löytänyt paikkansa eteisen lattialle, huoh. Ja ne rummut. Sähkörummut, tuo paholaisen keksintö, ovat kohta matkalla takaisin kotiin!

Oikeasti tää on tosi ihanaa, että arki alkaa taas pyöriä normaalisti eikä kaikkea tarvitse tehdä itse! Tää kaikki olisi lähes täydellistä ilman niitä sähkörumpuja... pirun sähkörummut. Huomaatteko tämän suuren kiintymyksen, jota tunnen avopuolisoni rumia sähkörumpuja kohtaan? Bassot ja kitara, ihan ok. Mutta ne saatanan rummut... :D

Mä en oikeastaan tiennyt olevani kuuhullu. Aina mä olen sitä jotenkin epäillyt, mutta en koskaan ole viitsinyt tarkistaa kalenterista, onko valvottuja öitä vahtinut täysikuu. Nyt mä olen asiasta harvinaisen vakuuttunut, vaikka unettomuuteen saattoi vaikuttaa myös moni muukin asia.


Sitten itse asiaan. Luin eilen ihanan tekstin blogista Karkkipäivä. Ihanan siitä taisi tehdä oikeastaan se, että blogin kirjoittaja uskaltaa lähteä toteuttamaan unelmaansa, vaikka se tuleekin varmasti olemaan riskialtista. Monet pitävät kyseistä bloggaria ehkä hulluna, mielenvikaisena, niin kuin varmasti kaikkia muitakin, jotka tekisivät samoin. Irtisanoutua töistä, että pääsee maailmalle "rilluttelemaan". Monelle olisi varmasti kova paikka jättää varma tulonlähde ja tehdä sitä, mitä oikeasti huvittaa. Kuinka moni niin uskaltaaa oikeasti tehdä?

Toivottavasti mä uskallan joskus tehdä niin. Vaikka haaveet ja suunnitelmat maatalon "emännöinnistä", perheestä ja kaikesta muusta, mitä mä haluaisin elämälläni tehdä ovatkin ehkä... vähän... tiellä. Toisaalta, jos mä elän edes 8-kymppiseks, puoli vuotta tai vuosi maailmalla seikkaillen on aika pirun lyhyt aika. Siinä kyllä jää aikaa ihan tarpeeksi pyöräyttää mukuloita maailmaan! Mutta siinähän se pointti onkin: mä en tiedä onko mulla aikaa. Aina puhutaan, että SITTEN KUN... miksei heti? Voi käydä ohraisesti, jos odottaa sitä SITTEN KUN.

Lopuun vielä yksi kaunis kappale Aerosmithilta (viimeksi tuli herkisteltyä hieman Heinäfesteillä).


every time that I look in the mirror
all these lines on my face getting clearer
the past is gone
it went by like dusk to dawn
isn't that the way
everybody's got their dues in life to pay

yeah, I know nobody knows

where it comes and where it goes
I know it's everybody's sin
you got to lose to know how to win

half my life's in books' written pages

live and learn from fools and from sages
you know it's true
all the things you do, come back to you

sing with me, sing for the years

sing for the laughter and sing for the tears
sing with me, if it's just for today
maybe tomorrow the good Lord will take you away

dream on, dream on, dream on,
dream yourself a dream come true
dream on, dream on, dream on,
and dream until your dream comes true 

Kommentit

  1. Onneksi tää kesäleskeys loppu, en ois enää jaksanu yksin oloa. Mutta mulla oli kans vähän samoja tuntemuksia kuin sulla miehen kotiin paluusta. Ensimmäiset sanat J:lle tais olla, että et sitten heti sotke ku oon järjestelly ja siivonnut täällä. :D Niin ja valitettavasti meille kotiutui basso! :/ Ja meinas tulla vielä yks kitara lisää. Riina, on se rankkaa olla soittajan morsmaikkuna. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana