Ihminen-ihminen-suhde

Mun on tehnyt usein mieleni kirjoittaa aiheesta, joka mua hoitoalan ammattilaisena on mietityttänyt. Viime yönä keskustelin aiheesta kollegani kanssa, joten päätin viimein avata sanaisen arkkuni myös blogin puolella.

Hoitoalalla on tärkeää pystyä kommunikoimaan erilaisten potilaiden ja asiakkaiden kanssa (omaiset jätän tässä kohtaa ihan omaan lukuunsa), no, niin kuin lähes jokaisessa ammattissa, jossa on pienikin mahdollisuus joutua tekemisiin toisten homo sapiens-rotuisten tyyppien kanssa. Mä muistan lähihoitajaopintojeni ja tämän lyhyen työhistoriani aikana törmänneeni usein siihen, että painotetaan hoitajan ja potilaan välistä kommunikaatiota. Pitää olla asiallinen ja ammatillinen. Asiallinen ja ammatillinen. Kommunikoinnin tulee perustua hoitaja-potilas-suhteeseen, asiallisesti ja ammatillisesti. Ymmärrän tämän, en sitä kiellä. Akuuteissa sairaaloissa, joissa potilasvaihtuvuus on tiheä, tämä on juuri se taktiikka, johon pitää pyrkiä ja se on hyvä!


En muista koskaan puhuttaneen siitä, minkälaista kommunikoinnin tulisi olla hoitaja-potilas-suhteessa, jossa potilas käy hoitajalle ns. tutuksi. Vainhainkotiosastoilla ja muissa pitkäaikaishoitopaikoissa tämä on vallan yleistä. Jossain kohtaa sitä vain automaattisesti tietää, miten potilas käyttäytyy, kokee asioita ja reagoi erilaisiin ärsykkeisiin. Vaikka (mielestäni) hyvä hoitaja pitää tietyn henkisen välimatkan potilaaseen aina, on mielestäni vallan tökeröä käyttää ns. tutussa suhteessa enää niin ammatillista kieltä. Asiallinen täytyy olla aina.

Vai täytyykö?

Mä hoidan paljon potilaita, joiden kanssa vain taivas on rajana meidän välisessä kommunikoinnissa. Jos mä tunnen ja tiedän, että potilas kestää kuulla ronskia kielenkäyttöä, niin miksi mun pitäisi sitä hissutellen ja hyssytellen välttää? Joidenkin potilaiden kanssa sitä voi keskustella niin kuin IHMINEN IHMISELLE ilman, että tarvitsee koko ajan pelätä, että päästää suustaan ruman sanan. Joitakin potilaita voi "kiusata" siinä, missä sitä tulee "kiusattua" vaikkapa omaa ystävää. Jos tietää, että potilas ei ota nokkiinsa ja ymmärtää ronskimpaa huumoria, niin miksi pitäisi aina olla asiallinen ja ammatillisen tyyni, konemainen, suorastaan kylmä ja kolea toista IHMISTÄ kohtaan. Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että ihmisiähän me tässä kaikki olemme. Joskus voi ihan oikeasti unohtaa hoitaja-potilas-suhteen ja muistella vaikkapa miltä tuntuu olla ihminen-ihminen-suhteessa!

Joskus voi jopa sanoa rumasti. Oikeasti. Jos potilas on selväjärkinen ja tekee silti kaikkensa tehdäkseen hoitajan olon ahdistuneeksi ja vaivaantuneeksi, niin onhan siinä hoitajallakin oikeus puolustautua. Yleensä se toimii. Kun kerran ärähtää oikein kunnolla, niin toinenkin tajuaa tehneensä oikeasti todella typerästi ja jatkossa yhteistyö sujuu ongelmitta. Yleensä. Ollaan ns. sujut.

Tietystikään ei voi aina toimia näin. Jos ei tunne potilasta, on vaikea lähteä arvuuttelemaan vaikkapa hänen huumorintajuaan. Jos potilas on dementoitunut, ei ymmärrä edes omaa käytöstään ja huorittelee sänkynsä pohjalta nyrkkisateen kera, niin ei ole oikein vastata samalla mitalla. Tietenkään nyrkkisadetta ja huoritteluakaan ei tarvitse yhdenkään hoitajan sietää, voi vain poistua paikalta kaikessa hiljaisuudessa.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä halusin aiheesta sanoa. Mietin näitä asioita vain aina, kun olen esimerkiksi opiskelijan kanssa hoitamassa tällaista ns. tuttua potilasta ja pitäisi olla esimerkillisen ammatillinen ja asiallinen. Siinä pitää sitten vain selitellä opiskelijalle, että näin on ihan ok puhua, tälläistä huumoria me heitetään aina keskenämme, ettei opiskelija ole heti koulussa kauhistelemassa, että miten siellä potilaille puhuttiinkaan!

P.S. Eräs asia, joka saa sapen kiehumaan, on vanhuksille lässyttäminen. Miksi vanhuksille pitää lässyttää? Vaikka ihminen periaatteessa muuttuukin vanhetessaan lapseksi jälleen, kyseessä on kuitenkin aikuinen ihminen. Ettehän te vanhuksille lässyttäjät lässytä ystävillennekään, niin miksi sitten muille aikuisille?! Monet vanhukset saattaavat jopa loukkaantua siitä, että heitä alennetaan moisella tavalla! Ihmisiä, jotka ovat nähneet niin paljon hoitajaansa enemmän, kokeneet niin paljon. Lässyttäkää lapsille!

Kommentit

  1. Siinä missä ammatillisuutta ja distanssin säätelyä painotetaan hoitosuhteessa, onneksi teroitetaan myös omalla persoonalla työskentelyä ja asiakkaiden kohtaamista. Jos on luonteeltaan rempseä ja räiskyvä, ei itseään ja käytöstään tarvitse muuttaa millään tavalla mekaaniseksi astuessaan hoitajan "rooliin".

    Onhan selvää, että kun asiakas tulee tutuksi muodostuu jokaisen kanssa myös ne omat jutut ja tietty kielenkäyttö. Itse työskentelen dementiakodissa ja nautin suuresti, kun olen oppinut tuntemaan ihmiset ja kohtaamaan jokaisen paitsi hoitajana ja turvallisena auktoriteettinakin tarvittaessa, myös 100% omana itsenäni.

    Toiset pitäytyvät tiukemmin ammattiroolissaan ja tietysti sekin on ok, jos ei tavallaan halua itsestään antaa sen enempää asukkaille/työyhteisölle, mutta minusta se on sääli.

    On valtava rikkaus, kun meitä hoitajiakin on joka junaan ja työskentelimmepä millaisessa yhteisössä tahansa, on jokainen työvuoro -ja päivä aina erilainen, koska jokaisella on oma tapansa toimia.

    Kauhea romaani, mutta aihe on kiinnostava ja oikeastaanhan vain komppasin sinun ajatuksiasi... :)

    VastaaPoista
  2. Juurikin tuo oma persoona, sitä mä tässä hain, mutta en osannutkaan ilmaista sitä noin hyvin :)

    Valitettavasti mä olen törmännyt paljon siihen, että jos ei muuta itseään tätä kyseistä työtä varten, sua mulkoillaan pahasti ja ennen kaikkea: sua pidetään huonona hoitajana. En toki kovin usein, mutta näitäkin on...

    Kiitos kommentista :)

    Nyt jälkeenpäin tätä tekstiä lukiessani mä kuitenkin huomaan, että tästä saa helposti sellaisen kuvan, että meikäläinenkin vaan haistattelee ja aukoo päätään potilaille töissä. Näin ei kuitenkaan ole! Jokaista pyrin hoitamaan kaikella ystävyydellä ja lämmöllä, ja jos kemiat ei kohtaa (ihmisiä kun kuitenkin ollaan, niin kemiat ei vaan aina kohtaa, vaikka se kaveri siinä vieressä olisi kuinka potilas!), niin lasken ykkösestä kymmeneen ja jos se ei auta, niin poistun paikalta. Ketään en halua loukata olemalla oma itseni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Janoon kuolemisesta