Joulujuttuja

Joulu se sitten tuli ja meni yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Se oli melko kivutonta, kivuttomampaa kuin olin ajatellutkaan. Vaikka mä etukäteen pelkäsin kovastikin, että koko päivä menisi Koskenpään atmosfääreistä haaveillen, yllättävän vähän se olikin sitten mielessä.

Aamu meni riisipuuroa keittäessä ja  Joulupukin kuumaalinjaa sivusilmällä seuratessa (tv oli siis pakko avata siihen taustalle mölyämään Lumiukkoa odotellessa). Aattoillan iltavuoro oli ihanan rento. Seitsemän aikaan mä mietin olleeni töissä jo kuusi tuntia, mutta mitään muuta mä en tuntunut tehneen kuin haahuilleen ympäriinsä tekemättä mitään ja syöden. Voi sitä syömistä, hohhoijaa. Hyvillä mielin odottelen uuden vuoden alun terveellisyysintoilua... pelkäsin kovasti, ettei avopuoliskon kattama myöhäinen joulupäivällinen kotona enää mahtuisi tähän napaan kaiken sen mässäilyn jälkeen. No, koska ruokavalio töissä oli lähinnä äklöttävän makeanpuoleinen, suolaiset laatikot ja kinkku maistuivat oikein mainiosti!

Ensimmäistä kertaa elämässäni tein (imeltämättömän) peruna- ja porkkanalaatikon ihan itse ihan alusta ihan loppuun. Perunalaatikosta tuli koostumukseltaan jotenkin omituinen, sellainen liian jäykkä, suorastaan kova, mutta porkkanalaatikko näytti ja jopa maistui aivan porkkanalaatikolle! Perunalootakin oli toki hyvää, mutta jotenkin se oli turhan joulutonta. Kotikaljakin onnistui suhteellisen hyvin, vaikka vähän mauttomaksi se jäikin. Mä en tiedä, mitä me tehtiin väärin, ohjetta pyrittiin seuraamaan sanatarkasti. Pahaa se ei kuitenkaan ollut! Kinkkukin oli mukavan rapsakkaa!

Aattoiltana ei vältytty toki draamaltakaan, kun avopuoliskoni lahjaksi saamat vanhan ajan villasukat aiheuttivat lähes aggressiivisia elkeitä meidän kissoissa. Jostain syystä sukat kiehtoivat kissoja niin, että niissä oli pakko kieriä ja niitä oli pakko purea ja nuolla ja kuolata... siitä kehkeytyi sitten melkoinen mustasukkaisuusdraama, kun toinen kissoista omi sukat itselleen. Ohjelmistossa oli hurjaa takaa-ajoa huoneesta toiseen, armotonta sähinää ja murinaa ja hurjia tassun iskuja toista naamaan. Omat kissani tuntien ehdin jo hieman huolestua, sillä siitä touhusta tuntui leikki olevan kaukana.

Mikä helkkari tuommoisissa sukissa oikein voi olla? Kissat sekosivat nähdessään ne! Ilmeisesti niissä on jokin aivan erityisen ihana haju tai jotain vastaavaa. Olisiko kissaihmisillä mitään tietoa tästä tällaisesta villistä käyttäytymisestä? Olisiko osuutta sillä, että sukissa oli yli 80% villaa, voisiko se olla laukaiseva tekijä? Luojalle kiitos, nukkumaan mentiin kuitenkin sulassa sovussa; Milli sängyn päädyssä lattialla viltin päällä ja Denzel puoli sänkyä omien jalkopäästä. Sukat piilotettiin syvälle vaatekaapin pimeimpään nurkkaan.

Lisäksi suurta intohimoa synnyttivät kuusen juurelle asetellut lahjapaketit. Milli vaikutti jotenkin kovin onnelliselta kyseisten objektien seurassa, syystä X. Tämäkin mysteeri olisi toki mielenkiintoista selvittää.


Pakko mainita vielä loppuun - vaikka en kaikkia lahjojani ole vielä avannutkaan, sillä osa odottelee edelleen Koskenpäällä - muutama ihan huippulahja, jonka saimme. Ihan ehdoton ykkönen oli Afrikan tähti! Olin niin kovin innoissani tästä lahjasta, että esijoulu viime perjantaina anoppilassa meni aivan sekaisin... en huomannut edes Koskenkorvalla liekitetyn banaanin valmistusta, vaikka yleensä tällaiset toimitukset eivät jää multa näkemättä! Toinen aivan loistava lahja - jälleen kerran kolmen viikon päästä koittavaa Tansanian matkaa ajatellen - oli niin minimaalinen mölkky, ettei pienempää kai enää voi löytyäkään. Luvassa siis hyvin taisteluhenkisiä mölkkyturnauksia hiekkarannoilla maaten ja savanniteltassa pötköttäen!

Nyt olisi sitten aika suunnata Koskenpäälle muutamaksi päiväksi. Pakko lähteä maanpakoon, kun huomenna kämppään ahtautuu liuta nuoria miehiä haisemaan ja pelaamaan tietokoneella pelejä kahdeksi yöksi. Hohhoijaa. Itse ajattelin rentoutua maaseudulla, lukea vähän anopilta lainaamiani "kevyitä" lopun ajoista kertovia kirjoja (koska 21. joulukuuta oli ehkä maailman huonoin maailmanloppu ikinä!) ja näpytellä läppärin näppäimistöä synnyttääkseni mieleni syövereistä jotain älykästä tai vähemmän älykästä tekstiä.

Kommentit

  1. Meillä oli aikanaan tuollainen harmaa kissa, ja se oli ihan fanaattinen joulukuusen perään. Se siis vaan makasi kuusen alla, tuijotti sitä, joi vettä vain kuusenjalasta (sellainen kuusenjalka, jossa kastelu on "avoin", että siitä hyvin kissakin juo :D) jne.. Se ahmatti välillä jopa jätti syömisen kesken, kun meni tuijottamaan kuusta.. Vielä viimeisenä joulunaankin, 15-vuotiaana.

    VastaaPoista
  2. Voi, se oli selvästi joulukissa ja kuusen makuinen vesi suurta herkkua :D Joulukuusi oli sen vuoden kohokohta :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Janoon kuolemisesta