Ostetaan hyvä itsekuri - jälleen kerran.

Syksy ja loppuvuosi ovat menneet elämäntapojen osalta niin päin prinkkalaa kuin vaan ikinä voi mennä ja siksi blogi onkin sen osalta elänyt hiljaiseloa viime aikoina. Vaikka niin kovasti jossain kohtaa hehkutin sitä, miten liikuntaan jää ns. koukkuun, on pakko myöntää, että koukku on nyt suoristunut ja Riina lipsunut irti siitä kuin kalat konsanaan viime kesänä mato-ongesta. Kurkustakin on mennyt alas hirviää shaibaa! Vaikka entiset epäterveelliset elämäntavat alkavat uhkaavasti jo näkyä horisontissa, ihan toivotonta meno ei kuitenkaan ole - toivottavasti. Edelleen liikun enemmän kuin kaksi vuotta sitten ja syön kevyemmin. Se ei vaan riitä. Ei nyt, kun muistelee, miten innokkaana käytin GoGo:n palveluja vuosi sitten, kun Hermian piste aukeni.


En kuitenkaan kiellä, etteikö liikunta ja terveelliset elämäntavat olisi edelleen koukuttavia. Muistan niin elävästi sen innon ja motivaation itsessäni, kun pakotin itseni aikoinani liikkeelle, ylös sohvalta ja tarttumaan hedelmähyllyn meheviin antimiin. Ihmisen, joka kaksi vuotta sitten ei liikkunut kuin korkeintaan sohvalta jääkaapille, kesti muutaman viikon tottua ajatukseen uudesta elämäntyylistä. Kun mä sitten huomasin janoavani raikasta ulkoilmaa, hien ja tuskan tuomaa tyydytystä ja kevyen ruokavalion tuottamaa hyvää oloa, mä tiesin, että jotain oli muuttunut. Ja miten motivoikaan jatkamaan se, että muutoksista tuli konkreettisia: kun vaa'an viisari ei värähtänytkään enää niin suuriin lukemiin kuin ennen ja kun mä löysin itseltäni vyötärön! Kun kaverini sanoi, että mun naama ei näytä enää turvonneelta!

Ottaa siis oman aikansa taas piestä itsensä motivoituneeksi. Miksi mä sitten edes unohdin nämä niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvää oloa tuottavat elämäntavat, joihin kuvittelin jo tottuneeni ja joista tuntui ensin niin vaikealta enää edes luopua? Hiljalleen ne vain ovat lipuneet jonnekin kauas. Mä en osaa selittää ja sekös raivostuttaa! Koska olen hoitoalalla, väkisin tulee mieleeni seuraavaa: jotta oireet saataisiin kuriin, on hoidettava niiden aiheuttajaa eli syytä. Tässä tapauksessa lienee siis tärkeää selvittää itselleni, miksi ja mikä meni vikaan. Ehkä mä annoin työn ja muun huvittelun mennä kaiken edelle. Ehkä mä olin vain niin väsynyt töiden jälkeen lähteäkseni bodypumpiin - tai sitten mulla oli krapula ja eihän krapulaisena saa rehkiä! Kun kuntoilurutiini alkoi säröillä, peruslaiskuus otti vallan. Kun sitten olisi ollut aikaa, kiinnostusta ja voimaa lähteä lenkille tai pumppaamaan, mä en viitsinytkään. VIITSINYT.

Mulle tulee tosi paha mieli, kun mä kirjotan tätä.

Mutta niin pitääkin.

Saattaa kuulostaa hyvin kornilta, mutta näin uuden vuoden alkaessa motivaatio ja innostus tuntuvat kohonneen. Alkaa yököttää loppuvuoden mässäily ja möhöily. Sovimme avopuoliskon kanssa, että palattuamme Afrikasta aloitamme yhdessä tiiviin ja rankan, mutta kuitenkin mielenkiintoa ylläpitävän kunto- ja terveyskauden. Olen aloittanut sitä jo pikkuhiljaa, koska en kestä enää lauseita: huomenna sitten, ensi maanantaina sitten, ensi kuun alussa sitten...

Afrikan matkan jälkeen ajattelin kokeilla jotain uutta. Sillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa - tai sitten on paljonkin! Ajattelin vähentää punaisen lihan syöntiä. Aluksi vähentää, ehkä jossain kohtaa lopettaa kokonaan. Keskittyisin vain kanaan ja kalaan. Satunnaisina herkkupäivinä voisi tietysti sitten paistaa vaikka jauhelihaa tortillan väliin. Idea tuli oikeastaan ihan vahingossa mun mieleen. Mietin, mitä mä oikeastaan hyödyn - tai mitä kukaan hyötyy - punaisen lihan syönnistä. Kanasta ja kalasta saa samat proteiinit ja rasvakin on terveellisempää. Samalla voi myös vähentää epäeettisyyttään, vaikka kaupat ovatkin pullollaan häkkibroileria.

Mua hirvittää kovasti kirjoittaa mitään tästä elämäntapa-aiheesta tänne blogiin, koska mä pelkään taas parin kuukauden päästä kirjoittavani tänne, ettei mikään tästä onnistunut. Joskus aikaisemmin olen maininnut, etten voi kestää laihdutus- ja elämäntapablogeja, jos kirjoittaja ei koskaan etene suunnitelmissaan. Nyt koen olevani yksi heistä, joten voin kertoa, että v****taa.

 

Kommentit

  1. Itse olen huomannut oman lipsumisen johtuvan osakseen liian tiukasta treenaamisesta alkuun. Aloitin nyt vuoden alussa liikkumaan tavoitellen pääasiallisesti liikunnasta hyvää oloa enkä niinkään suoranaisesti niitä tuloksia. Suomeksi tämä tarkoittanee sitä, että liikun oikeastaan joka päivä sen tunnin(en oikeastaan yhtään enempää) HETI töiden jälkeen. Jos teen liian pitkän treenin niin helposti tulee skipattua seuraavana päivänä. Tuolloin myös oikeasti ehtii olemaan muutakin elämää ja unirytmikin on mennyt kuntoon melkein itsestään. Mielummin tekee tuon tunnin treenin useampana päivänä viikossa kuin pitkän "tappotreenin" vain muutaman kerran(harvemmin). Myös näen tämän hyvänolon tavoittelun(päätavoitteena) olevan toisaalta parempi motivaatio kuin ne tulokset. Tulokset nimittäin itselläni tulevat sen hyvänolon ja ruokavalion kautta. Tsemppiä vaan siis! Jonkunlaiset selkeät tavoitteet ja aikataulu tavoitteisiin kannattaa itselle laittaa, oli se sit hyvä olo tai paino/mahtuminen vaatteisiin. Sit jos tavoitteet ei täyty niin uudet tavoitteet kehiin. Mielummin laittaa ne tavoitteet vaikka sellaisiksi taas alkuun, että ne pystyy toteuttaan 'melko helposti' ja sit kiristää tavoitteita kun on taas päässyt ruotuun :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana