Pakahduttavaa häähössötystä käsisäryssä!

Moro! Jonkun aikaa taas vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran blogia päivitin. Mulla ei yksinkertaisesti ole ollut mitään asiaa eikä mun arkisessa elämässäni ole tapahtunut mitään raportoimisen arvoista viime aikoina, ja kun minähän en turhia täällä huutele, niin... ei oikein ole ollut viime aikoina mitään mieltä kuohuttavia uutisiakaan otsikoissa eikä suurta tarvetta esittää omaa mielipidettä tyhmiin asioihin. Pyydän anteeksi hiljaiseloa siitä huolimatta.

Ei mulla oikeasti nytkään mitään tähdellistä asiaa ole. Sitä vain, että torstaina rääkkäsin itseäni bodypump-tunnilla ja astetta isommilla rintalihaspainoilla, joten seuraamuksetkin ovat sitten olleet sen mukaiset. Kaiken lisäksi ojentaja- ja hauistreeni tuntuu pureneen juuri oikeaan paikkaan... muhun sattuu vieläkin aivan saakelisti. Kädet huutavat apua ja ambulanssia. Tekisi mieli valella kädet olkapäistä sormenpäihin kylmägeelillä. Kipu käsivarsissa ei vaikuta lainkaan normaalilta lihaskivulta kovan treenin jälkeen. Sitä on vaikea edes kuvailla. Tuntuu kuin käsivarsi puutuisi ja samalla se kuitenkin tuntuu olevan kuin tulessa sen sijaan, että se olisi vain jumissa ja kankea. Siitä syystä tänään taidan skipata pumpin kokonaan ja eksyä sen sijaan tanssimaan pitkästä aikaa shäbämiä.

Mun täytynee puhua tästä eteenpäin enemmän morsiusdieetistä kuin elämäntaparemontista...  VAROITUS! Seuraa häähöpinöitä...!

Mä olen ollut aika innoissani siitä asti, kun me viimein päätimme mennä naimisiin. Mun pää pursuaa kaikenlaisia ideoita ja mun tekisi jo mieli askarrella kaikkea ihanaa ja kivaa, vaikka kirkkoakaan ei ole vielä varattu, saati juhlapaikkaa. Mutta niitä asioita hoidellaan tulevalla viikolla. Huomenna pitäisi soitella kirkkoherranvirastoon. Sitten siitä tulee todellista. Ihan oikein todellista. Sitten ei voi enää perua.

Kyllä mä haluan kaikesta huolimatta mennä kirkossa naimisiin, vaikka mun uskominen onkin hieman omalaatuista. Jossain taustalla se usko kuitenkin on, kenties erilailla tulkittuna kuin yleisesti, mutta kuitenkin on. Oli sitä paitsi jotenkin aivan luonnollinen ajatus valita vihkipaikaksi oman pikkukylän kirkko. Jostain syystä avopuoliskokaan ei vastustellut ideaa.




Ajattelin, ettei sen varaamisellakaan olisi kiire, koska on kuitenkin kyse kylästä, jonka harva osaa kartalle edes sijoittaa. Sitten sainkin kuulla vanhemmiltani, miten suosittu vihkikirkko se on kesäaikaan. En yhtään toisaalta ihmettele, sillä se on kaunis kirkko. Nyt takataskussa on muutama päivämäärä varalle, jos juuri se meidän suunnittelemamme ei sovikaan. Tarkemmin en ala vielä selvittämään tätä päivämääräasiaa, mutta voin kauhukseni (ja kauhuksenne) ilmoittaa, että kyseessä on heinäkuu, se pahin sesonkikuukausi Suomenmaalla. Jos käy todella huono tuuri, niin sitten pitänee harkita alkukesää tai syyskesää.

Niin, koko tähän hömpötykseen on aikaa vielä yli vuosi ja se tuntuu niin kaukaiselta... silti mun sormet syyhyää kaiken maailman askartelu- ja koristeluhommia, puhumattakaan miten mun tekisi mieli mennä sovittelemaan jo hääpukuja... siitä tulee yhtä helvettiä. Koska mä varmaan haluaisin ne kaikki huolimatta siitä, että mulla on aika selkeä visio päässäni, minkälaisen hääkoltun mä oikeasti haluan. Hinta ei ole esteenä, mutta en mä ihan kahta tonnia siihen ajatellut tuhlata.

Enemmän ja vähemän innokkaina jäämme odottelemaan, mitä tapahtuu... kiitos ja anteeksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari