Kevään kuristus

Oikein hauskaa ja aurinkoista vappua teille kaikille!

Oma vappujuhlintani ei ollut mitenkään riehakasta. Ensin olin iltavuorossa (missä ei tullut oikeastaan edes ajateltua, että on joku vappu) ja kotiin tullessani otin muutaman terävän, yritin olla uupumuksesta huolimatta edes vähän sosiaalinen kotona odottavien kavereiden kanssa ja menin sitten nukkumaan jo hyvissä ajoin puolen yön jälkeen, kun kaverit olivat poistuneet Mansen villiin yöhön. Lusmuilu näin kesän kynnyksellä ei haittaa ollenkaan, sillä tulossa on oikein mielenkiintoinen toukokuu, joka ei nyt varsinaisesti tue mun "terveellisiä" elämäntapoja. Niistä lisää sitten myöhemmin...

Meidän virallinen vappuhan oli jo 26. huhtikuuta.
Monet ovat sanoneet mun laihtuneen. No, mä en usko tähän: nämä tilanteet, joissa nämä "monet" ovat havaintonsa tehneet ovat varmasti olleet vääristyneitä, sillä vaaka ei tue tätä laihtumisteoriaa. Tai en ainakaan usko sen tukevan, sillä en ole pitkiin aikoihin vaa'alle astunut. Eipä tämä mun oleminen kuitenkaan sitä ole voinut millään tavalla tukea, kun liikkuminen ja ruokailu ovat olleet taas mitä ovat. Peilistäkään ei katso takaisin yhtään laihtuneen oloinen kaveri, joten... 

Mulla on kyllä teoria, miksi ihmiset kuvittelevat mun pudottaneen painoa. Olen alkanut käyttää poskipunaa. Vaikka kasvoistani onkin hävinnyt jollain mystisellä tavalla ainakin ylimääräinen turvotus (en kuitenkaan kutsu tätä miksikään laihtumiseksi), poskipunan käyttö kaventaa naamaa entisestään. Yli kymmenvuotisen meikkaushistoriani jälkeen olen siis viimein oppinut käyttämään poskipunaa ja illuusio on valmis! 


Miksi en ole koskaan aiemmin käyttänyt poskipunaa? No, tämän paloauton punaisena punoittavan couperosan naamatauluni vuoksi! Miksi mä olisin halunnut enää yhtään punaista naamaani? Mary Kay - tuotteet ovat kuitenkin lieventäneet poskien heloitusta sen verran, että poskipunaa kehtaa käyttääkin. 

Mutta miksi mun kasvoista on sitten hävinnyt ylimääräinen turvotus? Mielessäni hoippuu tietysti kaikki mahdolliset worst-case-scenariot. Viime päivinä olen tuntenut puristavaa tunnetta kurkussa. Tuntuu, että henki ei oikein kulje, vaikka se kulkee oikeasti vallan mainiosti. Nukkumaan mennessä täytyy asettaa itsensä kylkiasentoon, jotta voisi edes hetken aikaa kuvitella saavansa riittävästi happea. 

Tämä ikävä tunne ei ole vierailemassa luonani ensimmäistä kertaa. Joskus aikaisemminkin olen pelännyt tukehtuvani. Silloin tunteen on helposti voinut yhdistää vähintään lievään psyykkiseen stressiin ja kauhukuvista huolimatta olen voinut rauhallisin mielin vakuuttaa itselleni, etten ole oikeati tukehtumassa. Nyt en kuitenkaan voi ymmärtää, mistä tällainen tunne on tullut, kun en ainakaan tietoisesti kärsi stressistä. 

Tietysti ihmismieli siis tekee tehtävänsä, kun yhdistää puristavan tunteen hengitysteissä ja "laihtumisen". Mulla on siis oltava jonkinasteinen kasvain kurkunpäässä tai jokin muu kamala ja kuolettava sairaus. Niinpä niin. Kuin pisteenä iin päälle voisin vielä googlettaa oireet. Jos epäilee olevansa sairas ja aikoo etsiä internetistä vastausta oireisiinsa, kannattaa miettiä kaksi kertaa. Tieto ja etenkin netin tarjoama väärä tieto lisää tuskaa! Nämä ajatukset ja teot eivät ainakaan poista kuristavaa tunnetta...!

Toisaalta mulla kyllä saattaa olla jonkinasteinen kevätmasennus, vaikka olenkin pääsääntöisesti ihan tavanomaisen iloisella tuulella. Kirjoittamisesta ei ole oikein tullut mitään viime aikoina ja se ahdistaa. Viikkoihin en ole saanut aikaan edes yhtä kokonaista, hyvää lausetta uusimpaan stooriini. Ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta kun pääsen koneen ääreen ja avaan tekstin eteeni, mitään järkevää ei tapahdu. Saatan kirjoittaa lauseen tai pari, mutta ne ovat niin huonoja, että ne on pakko deletoida. Motivaatiota löytyisi, mutta inspiraatio on kadonnut. Voih!


Häähölinät
No, jotta en nyt vajoaisi ihan kokonaan masennukseen ja ahdistukseen, pakko vielä loppuun kertoa, että epätoivosta huolimatta sain viimein yhteyden meidän hääpaikan vuokraajaan. Selvisi, että tyyppi oli ollutkin vain etelässä lomailemassa (mikä siis selittää espanjaa tolskaavan naisen) ja otti heti sieltä palattuaan muhun puhelimitse yhteyttä (oli yhdistänyt mun soittoyritykset ja lähettämäni s-postin). 

No, hääpaikka on nyt sitten alustavasti jo varattuna, mutta se ei vielä toistaiseksi sido mihinkään, sillä emme ole vielä käyneet tarkastamassa paikkaa henkilökohtaisesti ja monesta asiasta pitää vielä ottaa selvää. Toivon tietysti, että paikka on unelmieni täyttymys, sillä olen onnistunut jo kiintymään siihen aivan liikaa. Epälooginen pohjapiirrustus olisi siis kuin ylitse ajava katujyrä.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari