5. luukku: Varpunen jouluaamuna



Varpunen jouluaamuna oli joskus mun yksi suosikeistani. Jostain syystä sen suosio on kuitenkin hieman tipahtanut, mutta ei kuitenkaan niin, etteikö se edelleen mahtuisi 24 parhaimman joululaulun joukkoon.

Tätä biisiä voisi verrata hyvin etäisesti Konstan Joululauluun, joka kaikessa karuudessaan on ehkä ankein ja kamalin joululaulu ikinä. Onhan tuo kaunis ja herkkä laulu, mutta jotain vastenmielistä siinä on. Kuka haluaa kuulla jouluna kalmistoista, kysynpä vaan! Varpunen jouluaamuna muistuttaa siis HYVIN etäisesti tästä biisistä, syystä, josta minulla ei ole aavistustakaan. Kenties kyseessä on se sama surumielisyys, kuolema, joka molemmissa lauluissa on niin vahvasti esillä.

Päivän joulukalenteribiisi on tuonpuoleisesta huolimatta kuitenkin paljon positiivisempi. Siinä on toivoa ja lopuksi suoranaista iloa... jota löytyy myös tietysti Joululaulusta lopulta, mutta edelleenkin kammoksun ja vieroksun jotenkin tuota ensimmäistä säkeistöä, jossa puhutaan kalmistoista. Kalmistoissa ei ole mitään jouluista, uskokaa pois, vaikka siellä toki jouluaattona onkin tapana käydä ja kynttilävalomeri onkin äärimmäisen kaunis ja rauhoittava. Kalmisto on kuitenkin sanana jotenkin jäätävä. Synonyymisanakirja antaa sille synonyymiksi LUUTARHA. Tulee mieleen Hugo Simbergin Kuoleman Puutarha ja siinä taas ei ole joulun joulua!


Varpunen jouluaamuna -kappale kuuluu jouluun siitäkin huolimatta, ettei se enää kosketa mua samalla tavalla kuin joulukalenterissa jatkossa esiintyvät joululaulut. Ehkä itse kappale ei ole menettänyt hohdokkuuttaan, vaan toiset joululaulut ovat keränneet sitäkin enemmän huomiota ja päässeet ohittamaan sen. Ehkä joskus rakastun tähän lauluun uudelleen, aivan niin kuin silloin, kun kuulin sen ensimmäisiä kertoja Vesa-Matti Loirin esittämänä. Vesku Loiri on muuten loistava joululaulujen tulkitsija, tulette sen huomaamaan joulukalenterin edetessä...!

Tänään oli muuten IL:n sivuilla osuva uutinen: Joululauluista myyjille jopa psyykkisiä oireita. Jep, uskon, että tuo voi olla tosi syvältä. Vaikka minäkin joululauluja rakastan (kävikö se jo selväksi? :D), niin tuo voisi olla minullekin jo liikaa... asiakkaana kaupassa on mukavaa kuunnella joululauluja. Siitä saa sellaista mukavaa energiaa niihin jouluostosten tekemiseen, niin kuin tuossa uutisessa mainitaankin...

Kommentit

  1. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitkä laulut menee MUKA varpunen jouluaamuna- kappaleen ohi ja mikä on sun suosikki. Tää on nimittäin mun lemppari joululaulu.

    -Teija

    VastaaPoista
  2. Muka... no, ei kun ne menee :D Siellä voi olla melkoisia yllätyksiäkin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!