"Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan..."

... totetaa avopuolisoni usein, kun olemme pelaamassa sulkapalloa. Juuri tuossa tilanteessa edessäni on ratkaiseva eräpallo, jonka onnistuessa mä tuon ukkelini voittaisin kyseisessä ottelussa.

On hyvin harvinaista, että voitan. Vaikka sulkapalloa on tullut lätkittyä jo pidemmän aikaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti, en koe kehittyneeni siinä suuntaan tai edes toiseen. Aina vain tasaista suorittamista, joka tuskin koskaan johtaa voittoon. Olen mä muutaman kerran voittanut, ehkä neljä kertaa. Niistäkin kolme ottelua varmasti siksi, että M on pelannut ne vasemmalla kädellä. Ei tasoittaakseen peliä, vaan treenatakseen vasemman käden motoriikkaansa. Niin varmaan...

hs.fi
Mun aivokapasiteettini ei riitä sulkapallon kaltaiseen peliin. Pitäisi olla nopea ja sitä mä en juuri ole. Toisinaan kestää liian monta sekuntia tajuta, mihin suuntaan pallo verkon takaa singahtaa. Välillä sen voi laittaa puhtaan laiskuuden piikkiin. Jos vastapuolelta pelataan palloa joka kerta eri puolelle kenttää, mä en viitsi enää vaivautua. Heikkouteni on myös takakenttäpeli, sillä voimat loppuvat kesken palloa iskiessä ja pallo hädin tuskin lentää verkon yli. On siis täysi mahdottomuus pelata peliä takakentältä takakentälle. Yleensä toivon, ettei salissa ole muita, sillä kirosanoja en säästele. Tänään keksin kolmen v:n huudon: voi v****n verkko!

Etukenttäpelissä olen melko hyvä. Tai no, parempi ainakin kuin takakenttäpelissä. Lähinnä kai siksi, ettei siinä tarvita niin voimaa ja palloa on helpompi ohjailla haluamaansa suuntaan. Tässäkin tekniikassa tulee kuitenkin lausuttua niitä pahoja sanoja.

Kun pääsen johtoon syystä tai toisesta (yleensä suutun, jos M yrittää antaa tasoitusta jollain tapaa), mä jäädyn. Mua alkaa niin kovasti jännittää ja mietityttää ,voisinko voittaa koko ottelun. Sitten kaikki meneekin ihan pyllylleen ja mä häviän. Liikaa paineita. Etenkin, jos on lyöty jostain vetoa, vaikkapa siivoamisesta. Silloin yritän kyllä tosissani, sillä useimmiten yritän välttää siivoamista, mutta taidot, äly ja pää eivät kestä. Ne pettävät viimeistään siinä kohtaa, kun verkon toiselta puolelta alkaa kuulua: "älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan"... sitten mä yleensä tyrin, lyön pallon kentästä yli ja alan angstiseksi.

Sulkapallo on kuitenkin kivaa ajanvietettä eikä lähes ainainen häviäminen lannista mua. Se on yksi mielekkäimmistä palloilulajeista, joita olen koskaan kokeillut. Kun nyt tämä alamäki kohti kevättä on alkanut ja pitäisi ihan tosissaan yrittää tehdä tälle ihramahalle jotain, niin uskon, etten ainakaan luovu sulkapallosta. Jos vaikka kerran viikossa. Tai edes kerran kahdessa viikossa ehtisi lätkimään.

... paitsi, että tänään uhosin, etten pelaa enää yhtään ottelua mun mailalla, kun siitä alkaa teipit purkua joka suunnasta ja käteen jää sellaista mustaa muhjua. Ärsyttävää.

Kommentit