Puku nro 4

Mulla on takana ihan mielettömän ihana viikonloppu! Mä olen saanut viettää sen kokonaan kaikkien mun tärkeimpien ja rakkaimpien tyttökavereiden kanssa (yksi tosin puuttui) viiniä juoden, saunotellen, syöden ja herkutellen ja hieman Tampereen yössä juhlien. Siksi, että tämä kaikki kietoutui yhteen erityisen tärkeään häihiin liittyvään thing-to-do -asiaan, niin haluan jakaa sen tietysti myös teille!

Eilen lauantaina kävin sovittamassa hääpukuja Tampereen Morsiusgalleriassa. Sitä varten mulla täytyi tietysti olla kunnon posse mukana. Avopuoliskon lähetin junalla perjantaina Kuopioon pois jaloista pyörimästä. Tuo koki jotenkin epäreiluksi sen, ettei hän osallistua mun puvun valintaan, mutta että hän ei saa kuitenkaan omin nokkineen mennä sovittamaan omaansa. Sehän on ihan eri asia! Sehän tuottaa huonoa onnea nähdä morsiamen puku ennen h-hetkeä, mutta onko samaa muka sanottu sulhasen asusta?

Varasin ajan Morsiusgalleriaan jo joulukuun puolessa välissä. Pukuja saa mennä sovittamaan ilman ajanvaraustakin, mutta jotta myyjillä olisi aikaa paneutua juuri tietyn morsiamen tarpeisiin ja auttaa tätä pukeutumisessa, aikavaraus on hyvä olla. Galleriassa homma on aika yksinkertainen: asiakkaalle ja hänen mahdollisille apureilleen (tässä tapauksessa apureita oli mukana viisi!) jaetaan tietynvärisiä muovirenkaita, joilla merkataan rekeistä ne puvut, joita haluaa sovittaa. Sitten vain myyjä juoksee hakemassa pukuja sovitushuoneeseen. 

Muuta yksinkertaista siinä ei sitten ollutkaan. Vai oliko? Morsiusgalleriassa on satoja pukuja monilta eri valmistajilta. Mulla oli jonkunlainen mielikuva siitä, minkälaisen puvun mä haluaisin. Helma ei saanut olla liian yksinkertainen, mutta ei liian "kermiskään"; laskoksia mieluiten ja paljon; ei kapeaa, vaan ilmavan semi-leveää; ei laahusta. Yläosa oli kinkkisempi juttu. En tiennyt halusinko olkaimettoman vai olkaimellisen ja jos olkaimellisen, niin minkälaiset olkaimet. Jotain pieniä yksityiskohtia, mutta ei liikaa blingblingia!


Budjettina oli 900 euroa, mutta kun sukelsin gallerian valkoisen taftin, silkin ja pitsin sekaan, tärkeintä oli saada sovitettavaksi jotain mieluisaa ja jonka mukaan olisi voinut miettiä, minkälainen puku sopisi mun pitkälle kropalle, leveille harteille ja lantiolle ja tällä löllömahalle.

Sovittaminen oli hankalaa ja hidasta hommaa. Pukuihin oli hankala hypätä sisälle, kun helman seasta ei meinannut löytää lattiaa. Suurimmassa osassa pukuja oli nyörikiinnitys, joten myyjällä meni aikaa nauhojen pujotteluun ja kiristämiseen. Jossain kohtaa alkoi särkeä päätä ja itkettää, mutta en tiedä johtuiko se siitä jännittävästä tilanteesta, joka herätteli mut ensimmäistä kertaa tajuamaan, että mä olen menossa ihan oikeasti naimisiin... vai siitä, että edellisilta oli soljunut mukavasti viiniä nautiskellen.



Joka tapauksessa itku multa oli tirahtaa neljännen puvun kohdalla. Mulle ei tullut heti sellaista VAU!-elämystä, mutta fiilis oli enemmän kuin hyvä. Puku istui täydellisesti. Olisin voinut saman tien kävellä alttarille se päälläni ilman sen kummempia korjauksia. Apujoukot ihastuivat myös. Syntyi tiukka kamppailu Puku nro 1:n ja Puku nro 4:n välille. Puku nro 1 oli samantyylinen, yhtä napakka ja istuva ihan sellaisenaan. Mutta vaikka pystyinkin suhtautumaan tilanteeseen hyvinkin neutraalisti tunteitani niin kamalasti näyttämättä, mä tiesin, että Puku nro 4 oli se. Se oli se.

Univelkako se haukotuttaa?

Budjetti ylittyi hiuksen hienosti, mutta koska tunsin oloni puvussa niin hyväksi ja kotoisaksi, ajattelin, että miksi enää vaivautua etsimään, kun täydellinen oli jo löytynyt. Täydellinen myös siksi, ettei siihen tarvitse tehdä minkäänlaisia muutoksia. Paitsi, jos vahingossa laihdun. Tai lihon. Mikä tuleekin tekemään tulevasta keväästä hankalan, sillä mulla oli pieni tarkoitus laihduttaa (jep, taas!)...

Homma hoitui helpommin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ajattelin etukäteen, ettei valinnasta tulisi mitään ja kaikki puvut olisivat ihania ja haluaisin ne kaikki. Ei se kuitenkaan ollutkaan niin. Kuudesta sovittamastani puvusta ainakin kahdesta tiesin heti, että ei tätä enkä niitä sitten kunnolla ikinä päälleni kokeillutkaan. Mainittakoon vielä, että Puku nro 4 ei ollut lopulta helmaltaan sellainen kuin olin mielessäni suunnitellut. Se oli oikeastaan juuri sellainen, jota luulin, etten haluaisi missään nimessä. Vaikeutta valintaan toikin Puku nro 1:n kilpaileva helma, joka oli oikeastaan juuri sellainen kuin olin toivonut... ja siitä huolimatta päädyin Puku nro 4:ään.


Vinkkinä ilmaan: kannattaa siis kokeilla sellaisiakin pukuja, jotka eivät välttämättä vastaa oman mielikuvituksen luomaa kuvaa "the" morsiuspuvusta. Puku nro 4 oli Sincerityn kevään 2014 mallistoa ja kaksi päivää aiemmin galleriaan saapunut puku, jota kukaan ei ollut vielä edes sovittanut.

Jos pukua ei voi ottaa ostopäivänä mukaan, sen voi jättää korkeintaan kahdeksi viikoksi odottamaan noutoa Morsiusgallerian tiloihin. Puvusta maksetaan varausmaksu/käsiraha (puolet hinnasta) heti ostopäätöksen jälkeen ja loput sitten, kun puvun noutaa eli kahden viikon sisään varausmaksusta. Tuo oma pukuni jäi siis vielä sinne säilöön, sillä olimme liikkeellä bussilla.

Onnistuneen, aivan mielettömän hyvällä tuurilla onnistuneen sovitushässäkän jälkeen menimme tyttöporukalla syömään New Yorkiin ja lähdimme siitä saunomaan, syömään suppilovahveropiirakkaa ja juustoja. Myöhemmin yöllä löysin itseni Tampereen Ilonasta - lähes selvin päin WHAT!

P.S. Kuvissa ei esiinny Puku nro 4, se "the" puku.

Kommentit

  1. Itse olen pettynyt morsiusgallerian asiakaspalveluun ja pukuihin...olen siis normaalikroppainen ihminen,mutta ei kyllä mitään kiinnostavaa löytynyt. Tyynelä oli enemmän omaan makuuni. Aika paljon tuntui myyjällä olevan galleriassa väliä...

    VastaaPoista
  2. Itse olin tyytyväinen ainakin Morsiusgallerian myyjään. Osasi hommansa, oli mukava ja hauska, teki hommasta vähemmän ahdistavan. Ei jäänyt millään tavalla huono maku siitä.

    Hyvä, että kuitenkin löysit itsellesi mieleisiäsi kolttuja :)

    VastaaPoista
  3. Ääks! Aivan ihania pukuja! Tämmöisenä romantikkona en voi muuta kuin rakastaa häitä :3


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!