Druidilta rakkaudella!

The Big Bang Theory kuuluu tällä hetkellä ehdottomasti mun tv-sarjasuosikkeihin. Suurin osa tv:n suoltamista komedia- ja tilannekomediasarjoista on aivan hirvittävää kuraa ja tuntuu jotenkin pöyristyttävältä, että niitä  ylipäänsä edes tungetaan tv-ruudusta ulos. Yleensä suurin turnoff tulee siitä naurusta, joka määrittää kohdat, jolloin pitää muka nauraa. TBBT on kuitenkin läpäissyt mun karkean kilpeni ja kiemurrellut tiensä syvälle mun sydämeen - siitäkin huolimatta, että sekin on päälle naurettu. Mitä arki enää olisikaan ilman ihastuttavaa ja voi, niin vihastuttavaa Sheldonia?

Tohtori Sheldon Cooper onkin sarjan kantava voima, jota ilman kyseinen ohjelma ei tulisi toimeen. Itselläni on suuri viha-rakkaus-suhde Shellyyn. En voisi hetkeäkään kuvitella viettäväni sellaisen ihmisen kanssa edes viittä minuuttia samassa huoneessa, mutta televisiosta kyseisen hahmon ylitsepursuavaa älykkyyttä ja toisaalta sosiaalista kömpelyyttä on varsin viihdyttävää katsella. Jim Parsons tekee aivan loistavan roolityön - joka jaksossa! Toinen ehdoton suosikki sarjassa on 3. kaudella mukaan tuleva mikrobiologi Bernadette, joka huvittaa temperamenttisella luonteella ja täysin omalaatuisella miesmaullaan...

Ehkä suurin tykästys sarjaa kohtaan tulee siitä, että sen henkilöhahmoista tulee mieleen jollain tapaa oma nuoruus ja lukioajat, ne ajat, kun tuo avopuoliskokin oli vielä vain kaveri. Porukan jätkät ja muut osapuolet olivat niitä älykkäitä, minä ehkä kaikessa yksinkertaisuudessani olin se joukon Penny tai jotain.

(Vertaus kuitenkin oli lähinnä vain kohteliaisuus, jos joku tästä porukasta eksyy lukemaan, hih :D)

Mielen kuohahduksia aiheuttavaan itse aiheeseen...

Sarjassa uljas nelikkomme Sheldon, Leonard, Raj ja Howard pelaavat muutamassa kohtauksessa Dungeons & Dragons -roolipeliä. Juu juu, tiedän kyllä, ettei kaikkea televisiossa näkemäänsä pidä ottaa tosissaan, mutta peli vaikutti äärimmäisen mielenkiintoiselle - ellei jopa hauskalle! Mainitsin tästä tuolle sulhaselleni muutama viikko sitten. Se kaikki johti siihen, että loin tänään itselleni elämäni ensimmäisen roolipelihahmon.

Pitää vieläkin ihan pysähtyä miettimään, että MITÄ! Avopuolisko on ropettanut jo vuosia, joten hän sitten innostui oikein urakalla siitä, että totesin hänelle bussipysäkillä ääneen, että se Tyrmiä ja Lohikäärmeitä -peli vaikuttaa jännälle! Itse en ole koskaan aikaisemmin innostunut mistään roolipelistä ja pidin sitä sellaisena nörttien hommana. Kyllä, nörttien hommana.

Mistä sitten yhtäkkinen innostus? Fantasia-kirjallisuuskaan ei ole koskaan ollut se ykkösgenre. Toisaalta, itse kirjoitan tällä hetkellä eräänlaista fantasiatekstiä ja jossain syvällä sisimmässäni tunnen poltteen päästä elämään jotain aivan toista maailmaa, aivan toisena henkilönä. Sehän on koukuttavin ominaisuus kirjoittamisessakin: voi elää tekstin kautta maailmassa, jonka paikoista, ihmisistä ja tapahtumista sekä todellisuudesta saa itse päättää. Onhan siinä jotain nörttiä sitten. Minäkin lienen nörtti. Oikein nörttien kuningatar.



Onneksi ympärillä hyörii rope-konkareita. Muuten hahmon luominen olisi ollut silkkaa helvettiä. No, oli se muutenkin. Olin niin väsynyt, etten ymmärtänyt puoliakaan, mitä konkarit mulle selostivat. Hahmon luomiseen kului aikaa kaksi tuntia. KAKSI TUNTIA, WTF! En tiedä, olisinko ikinä uskaltanut mainita ääneen kiinnostustani ropea kohtaan, jos olisin etukäteen tiennyt hahmon luonnin hankaluuden...

No, parissa tunnissa syntyi ihmishaltia druidi nimeltä X. En ole vielä keksinyt nimeä hahmolle. Se on ehkä se hankalin osuus. Pitää olla hyvä nimi. Mulla on myös heppa, jolle pitää keksiä joku helvetin komea nimi. Ehdotuksia?

Ensimmäisiä pelejä odotellessa... jatkossa mahdollisesti ajatuksia ropettamisesta.

P.S. Ei musta oikeesti tullut mitään roolipelinörttiä, ihan sama Riina olen kuin aina ennenkin! :D


Kommentit