Kutsukorttihelvetti vol. 3

Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun kutsukorttien lopullinen ulkoasu oli selvinnyt. Siihen asti suurin ongelma oli ratkaistu ja ajattelin, ettei vastoinkäymisiä ja suuria epätoivon hetkiä enää voisi tullakaan. No, väärin luultu. Tänä aamuna oli tarkoitus käydä lätkimässä sulkapalloa, mutta heti aamutuimaan tehdyt jatkotoimenpiteet kutsukorteille veivät musta kaikki mehut ja sulkapalloon säästetty energia purkautui valtavaan raivoon. Itkukaan ei ollut kaukana.

Suurin osa kutsujen "kuorista" on jo valmiina - siis ehkä suurin osio koko kutsukorttien valmistamisessa on selätetty. Loppujen korttien valmistus ei ole isokaan homma, kunhan vain pitää käydä ensin täydentämässä varastoja Sinellistä. Vieraslistalle putkahti yllättäen muutama nimi lisää, joten kutsukorttien määräkin nousi automaattisesti.

Olimme suunnitelleet, että kuorien sisään tuleva itse kutsu liimattaisiin kortin sisäkansiin kiinni ja that's it. Olin jo tulostanut ison pinkan kutsuja valkoiselle helmiäispaperille. Lapsellisesti ajattelin, että eihän liimaaminen voisi tuottaa minkäänlaisia ongelmia, ja että homma olisi käden käänteessä tehty. Juu ei. 

Eihän siitä meinannut tulla yhtään mitään. Kun paperin liimasi korttiin kiinni ja kortin taittoi, se jäi kuprulle - tosi rumasti kuprulle! Minkäänlainen liimaustekniikka ei tuntunut poistavan kupruongelmaa. Epätoivo alkoi jo nousta. Kun M huomasi lopullisessa tulosteessa vielä kirjoitusvirheen, olin valmis heittäytymään lattialle ja luovuttamaan.

Askartelussa meikäläisellä kun on sellainen juttu, ettei mikään muu kuin täydellinen kelpaa. Sama fiksaatio mulla on kirjoittamisenkin suhteen. Vaikka kuinka joku kehuisi mun askartelua tai kirjoittamaa tekstiä hyväksi, se ei sitä ole, jos en itse sitä täydellisenä pidä. No, ongelmallistahan se on, kun tarkoituksena on näpertää hääkutsukortteja ja saada niistä täydellisen juhlavia. Yksikin mytty tai virhe jossain, niin kuvittelen kutsun antavan meidän häistä ihan vääränlaisen kuvan.

Eihän meidän häät todellakaan tule mitään hienostelua olemaan, ehei, vaikka tuosta yllä olevasta sen kuvan voikin saada. Ihan tavallisten pulliaisten häät, jossa nyt on kuitenkin tarkoituksena pukeutua astetta hienommin, vaikka keskellä metsää kekkerit pidetäänkin.

Ratkaisimme kupruongelman leikkaamalla kutsun kahtia. Eihän se edelleenkään täydellinen ole, mutta kaikista ratkaisuista tähän mennessä parhain. Jos puolikkaat liimaa ihan taitokseen kiinni jättäen kuitenkin kortille tilaa taittua normaalisti, niin näky on samanlainen kuin jos olisi liimannut siihen kokonaisen arkin. Suurena plussana on se, ettei kupruja synny tällä tavoin!

Eli ehkä tämä ajatus epätäydellisyydestä on vain mun joku oma ongelma.

Enää neljä viikkoa aikaa saada kutsut valmiiksi, sitten olisikin jo postituksen aika. Iiks! Jälleen kerran ajattelen, että nyt kaikki vastoinkäymiset on selätetty (vaikka kutsun leikkaa-liimaa-ratkaisu edelleen harmaita hiuksia aiheuttaakin, koska se ei ole lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut ja kaikki pitää sitä varmaan ihan susirumana). Lyödäänkö vetoa, että ennen kuin kutsut ovat turvallisesti postissa, uusia suuria ongelmia kehkeytyy - vaikka sitten ihan tyhjästä?

Kommentit