Puhelinsaarna

Seuraa mainio esimerkki siitä, miten "omalle reviirille" tunkeutuminen voi ottaa pannuun - etenkin näin sunnuntai-iltapäivänä, kun pitäisi olla se niin sanottu lepopäiväkin ja kaikkea.

Sain äsken puhelun. Luurin päässä puhui iloinen, melko nuoren oloinen nainen, esitteli itsensä ja ilmoitti heti, ettei ole myymässä mitään tai tekemässä tutkimusta mistään. Sen sijaan hän kysyi minulta, saako hän lukea minulle Raamatusta erään hyvin rohkaisevan tekstin. Sanoin kiitos, mutta ei kiitos ja toivotin hyvät päivän jatkot. Siis mitä hittoa!

Kaikki blogia seuraavat tietävät suhtautumiseni kristinuskon Jumalaan tai ylipäänsä sen olemassa oloon. Vaikka minulle soittanut naishenkilö saikin ehkä sen kuvan, ettei minua uskonasiat kiinnosta, niin eihän se toki niin ole. Asia nyt vain sattuu olemaan niin, että kaikenlainen tuputtaminen lehtien myynnistä fanaattisen vegetaristin julistukseen omasta eettisestä ruokavaliostaan on mulle totaalinen turnoff. Siksi ihmiset, jotka kiertelevät ovelta ovelle toisia ihmisiä "pelastamassa", miellän kovin ikäväksi asiaksi. Jos ne nyt ovat keksineet uuden ja nykyaikaisen keinon tavoittaa näitä mielestään eksyneitä ja väärällä polulla harhailevia ihmisiä, niin sanonpa yhden ruman sanan. Olen tähän asti ollut erittäin nihkeä vastaamaan tuntemattomasta tai vain oudosta numerosta saapuvaan puheluun, mutta tämän jälkeen vältän sitä varmasti kuin ruttoa.

Että vielä sunnuntaina tarjotaan tämmöistä. Kun makaan tässä pikkukrapulassa. Olisin ehkä saattanut ollakin rohkaisevaa lohkaisua vailla, mutta... ei. Jos olisi äitynyt liian mukavaksi ja kuunnellut kiltisti naisen tarjoaman lainauksen, ne eivät olisi jättäneet rauhaan. Puheluja olisi alkanut varmasti sadella jatkossa enemmänkin. Taas sitä miettii, että mihin hittoon minäkin olen tuota puhelinnumeroakin jaellut...

Mitäs mieltä lukijat ovat tällaisista yhteydenotoista ja oletteko niitä itse koskaan saaneet?

Jämsän joki, helmikuu 2014. Kuva, joka ei liity tekstiin millään tavalla.

Kommentit