Salil eka eiku vika vai?

Avaudutaan ensin: olipa vaikeaa aloittaa tämä kirjoittaminen tänään! Tiedän tasan tarkkaan, mistä olin kirjoittamassa, mutta muotoiltuani aloituslauseen lähes kymmenen kertaa uudestaan, tajusin, ettei siitä mitään tulisi. Ja nyt kun purin tämän äryttävän ongelman mielestäni, voin yrittää uudelleen.

Rakastan suunnittelua ja tehtävälistojen tekemistä! Tai oikeastaan sitä, kun voi yliviivata tehtävälistoilta ne asiat, jotka on jo hoidettu. Siitä tulee hullun hyvä mieli aina! Kalenteriinkin on kiva kirjoittaa jokin tärkeä meno ylös. Usein suunnittelen kalenteriin myös muutaman viikon salillakäyntisuunnitelman valmiiksi.


En tiedä, mistä se johtuu, mutta etenkin nuo kalenterin sivuille ohjelmoidut salirääkit jäävät useimmiten - ellei jopa joka kerta - toteuttamatta, vaikka ne sopisivatkin mun aikatauluihin täydellisesti. Oikeastaan mikään suunnitelma koskaan ei pidä, kun on kyse liikkumisesta tai treenaamisesta. Siksi olen lopettanut suunnittelun. Nyt eletään hetkessä - ainakin salilla käynnin suhteen!

Vaikka valmis suunnitelma viikon salitreenistä toimisikin käytännössä loistavasti, aikatauluttaisi muuta elämääni sopivalla tavalla ja pitäisi treenin säännöllisenä ja ennen kaikkea tehokkaana, pelkkä ajatus siitä vain ahdistaa mua suunnattomasti.

Jos illalla nukkumaan mennessä olen päättänyt lähteä salille heti seuraavana aamuna, on todennäköistä, etten todellakaan pidä kiinni suunnitelmasta ja möllöttelen vain kotona tyytyväisesti. Jos päätän nyt, että huomenna heti töiden jälkeen käyn tekemässä salilla tunnin treenin, viimeistään huomenna puolen päivän jälkeen asia alkaa suunnattomasti ahdistaa mua. Keksin mielessäni kaiken maailman tekosyitä ja olokin alkaa tuntua vähän heikolta. Samalla huomaan omatuntoni kuitenkin tuijottavan minua silmä pahana ja heristävän sormeaan. Ja juuri näin kävi tänäänkin!

Olin suunnitellut meneväni salille heti töiden jälkeen. Tällä kertaa oli sinänsä poikkeuksellinen tilanne, että päivän suunnitelma tuntui heti aamulla herätessä hyvin huonolta ja mitä vielä! Ikävältä! Asia vainosi mua koko päivän. Olisi tehnyt mieli vain karauttaa autolla suoraan kotiin nukkumaan päiväunia. Viimeiseen asti kitkuttelin, arvoin ja pohdiskelin, että menenkö vaiko enkö mene.

MUTTA! Viime hetkellä, oikeastaan viimeisessä mahdollisessa risteyksessä, kun töistä kotiin ajelin, tein päätökseni ja pakotin itseni kääntymään GoGo:n suuntaan. Menin salille ja ennen kuin sain edes treenikamoja pukukaappiin, olin hyvin mielissäni päätöksestäni. Tein treenin innoissani ja motivoituneena, tein jopa yhden extraliikkeen, kun se oli niin mukavaa! Ja olipa taas kerran hyvä treeni, josta jäi hyvä mieli!

Koska tällaista sydämen ja järjen tahtojen taistoa joudun käymään aivan liian usein suunnitelmieni kanssa, olen päättänyt olla enää suunnittelematta mitään. Menen salille sitten, kun siltä tuntuu. Voin ottaa treenikassin mukaan töihin ja mennä sitten salille, jos siltä tuntuu. Toisinaan on kuitenkin hyvä pakottaa itsensä liikkeelle, kuten tänäänkin, sillä harvemmin se salilla ponnistelu jää jälkeenpäin harmittamaan. Salihommista tykkään tosi paljon, en edes pakottaisi ruhoparkaani sinne, jos en siitä ihan oikeasti tykkäisi! Mutta kun se lähteminen ja meneminen on aina niin pirun hankalaa...!

Sainpas kirjoitettua, vaikka parempiakin taidonnäytteitä olen aikaiseksi saanut! Olipa kummallisen tökkivää tänään tämä luovuus...!

Siitäkin huolimatta... aurinkoista kesäajan alkua ja miellyttäviä liikuntahetkiä kaikille lukijoille! ^.^

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut