Polttarit 14.6.

Toisaalta se oli pahaa aavistamaton lauantai. Kaasoni oli pyytänyt mua toivomaan vapaaksi kaksi peräkkäistä kesäkuista viikonloppua. Mua ei haitannut ollenkaan, että saattaisin arvata etukäteen bachelorettepartyjeni ajankohdan, sillä niitä olisi ollut muuten hankala järjestää vuorotöitteni takia. Kaltaiselleni hermoilijalle olisi ihan tarpeeksi jännitystä siinä, mikä olisi itse päivän ohjelma. Kun ensimmäisenä viikonloppuna ei tapahtunutkaan mitään tavallisesta poikkeavaa, oletin tietysti, että polttarit ovat sitten tulevana viikonloppuna.

Lauantaiaamuna herätessäni mulla oli kuitenkin varsin ristiriitaiset fiilikset. Odotin polttareiden olevan sinä päivänä, mutta jotenkin mua epäilytti koko homma. Oli ollut puhetta frisbeegolfista tai sulkapallon peluusta toisen porukan kanssa. Alitajuntaisesti kuitenkin tiesin, että kohta soi ovikello.

Kun ovikello sitten soi ja oven takana oli lauma hymyileviä naamoja, jotka olivat tulevaa rouvaa saapuneet noutaamaan, olin kuitenkin yhtä ällikällä lyöty kuin kuka tahansa yllätetty polttarisankari. Akkalauman tunkeutuminen omaan eteiseen oli varsin mieluisa yllätys, mutta samalla hermoja raastava. Mulla oli 15 minuuttia aikaa kerätä kamppeet kasaan ja lähteä noutajien mukaan. Kädet alkoivat täristä ja mistään ei tahtonut tulla mitään. Polttariseurueeseen kuului niin mielikuvituksella siunattuja kavereita, että väkisin ajatukset lipuivat jo tulevaan päivää ja siihen, mitä kaikkea nöyryyttävää mun pääni menoksi olikaan keksitty. Vaikka olinkin innolla näitä omia polttareitani odottanut, silloin lähinnä kirosin, miksi helvetissä sitä pitää ylipäänsä mennä naimisiin...?!


Polttariasu suoraan Pariisin muotimaailmasta

Lähdimme tilataksilla pihasta. Olin saanut kaulaani kyltin, missä varoitettiin parasta ennen -ajankohdasta ja ilmoitettiin mun olevan tuleva rouva. Se oli epämukava kyltti, sillä sen yläreuna painoi mun kurkkuani ikävästi. Mulla on sellainen omituinen piirre, että kurkkua kuristaessa alkaa oksettaa. Tuolloin taisi oksettaa myös jännityksestä. Sen sijaan, että olisi alkanut yökkimään taksin lattialle, seurasin hämmentyneenä, kun suuntasimme taksilla Hervannan keskustaan Duo-kauppakeskuksen eteen. Siis vajaan kilometrin meiltä kotoa. Siis wtf?

Duossa sain ensimmäiset onnentoivotukset - ja osanotot - ohikulkijoilta. Päädyimme seisomaan Duossa sijaitsevan UFF:in second-hand -liikkeen eteen, missä sain ensimmäisen rohkaisevan alkoholiryyppyni. Käly oli askarrellut mulle hienon muovipullon, missä oli jotain pinkkiä nestettä. No, Ufoshottiahan se oli. Kyllä ne näköjään tietää, mistä Riina tykkää ;) Ufoshotti maistui kyllä jumalaiselle siinä kohtaa.

Mulle luettiin ukaasit: kymmenessä minuutissa mun tuli löytää itselleni asu UFF:ilta tai joutuisin pukemaan päälleni vihreän viitan. Se ei ollutkaan mikä tahansa vihreä viitta. Se oli vihreä, varsin tyylikäs sadeviitta, joka oli piirretty täyteen... miehen sukuelimiä. Myöhemmin nimesimme hienon muotiviitan "kikuliviitaksi". Sain kymmenen euroa rahaa kouraani ja mut työnnettiin UFF:ille.


Tehtävä vaikutti tuhoon tuomitulle jo valmiiksi. Minun kokoiseni kaveri etsimässä second-handia liikkeestä, jossa kymmenen euroa ei olekaan niin iso raha kuin tavallisilla kirppiksillä. Seurue laahasi perässä ja hengitti niskaan muistutellen loppuun tikittävästä ajasta. Yllätin sekä itseni että seurueeni kuitenkin löytämällä itselleni kauniin limenvihreän t-paidan ja vaaleanpunaiset, polvipituiset shortsit. Olin tyrmäävä ilmestys, kun vaihdoin asun ylleni sovituskopissa. Asukokonaisuus, joka oli kuin suoraan Pariisin muotimaailmasta (niin ruma se oli!), kruunautui vielä olkihatulla ja possulaukulla. Jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen, mun päälleni puettiin vielä, kaikesta siitä ponnistelusta huolimatta, ihana vihreä kikuliviitta!

 Pubikierros Hämeenkadulla

Suuntasimme bussilla Tampereen keskustaan. Meillä oli tiukka aikataulu, kuulemma. Jossain oli oltava tiettynä kellon lyömänä, mutta mulla ei ollut aavistustakaan, että missä. Kävelimme poikki pitkän Hämeenkadun, kävimme McDonaldissa syömässä parit euron juustot ja Pikajunassa (siis Ylä-Ale) juomassa parit siiderit. Kulma-Alesta lennettiin pihalle. Siellä oli huumorintajuton myyjätär vastassa. Ennen kuin huomasinkaan mut oli kuitenkin raahattu Semaforiin, missä meininki oli aivan toista maata kuin Kulma-Alessa. Mulle oli varattu etukäteen tilaa karaokelavalta ja biisikin. Kauhun sekaisin tuntein tartuin mikrofoniin. Laulaminen on kyllä kivaa, joo, mutta ainoastaan parin promillen humalassa, kun ei itse ymmärrä, miten päin persettä sitä laulaakaan. Tässä kohtaa en ollut tankannut vielä ihan niin paljoa... onneksi sentään itse biisi oli tuttu ja turvallinen ^.^

Jari Sillanpää - Oot täydellinen




Biisillä on olemassa historiakin. Olen sen kerran laulanut karaokessa erään polttariseurueemme jäsenen kanssa ja toisen kanssa kyseisen kappaleen tulkinta oli ollut suunnitelmissa useita, monen moisia kertoja. No, vihdoin pääsin sen sitten laulamaan! Onnistuin tehtävästä mielestäni varsin kiitettävin arvosanoin, vaikka paikalla olijoiden korvat saattoivatkin tuntua tuon jälkeen lähinnä raiskatuille... olisi vain ollut aivan liian tylsää kieltäytyäkään!

Junalla matkaan

Shottien jälkeen tapahtui jotain täysin odottamatonta. Mun silmille asetettiin hienot, umpeen teipatut suojalasit ja korville kuulokkeet, joissa soi täysillä musiikki, ja niiden päälle peltorit. En siis nähnyt mitään ja kuuloaistia ärsytti vain ysärimäiset ääniaallot. Siinä kohtaa hieman jännitti taas. Mitä hittoa nyt tapahtuu ja mihin hittoon me nyt mennään! Tunnistin laskeutuvamme Semaforin portaikkoa alas ja menevämme ulos. Kävelimme jossain kadulla - ei siis mitään hajua, että missä! - ja lopulta tunnistin astuvani sisään JUNAAN. Ajattelin heti, että okei. Me menään muuten junalla VILPPULAAN.

 Vengaboys - We're going to Ibiza



 Moni ihmetteli jälkeenpäin, että mistä mä sen Vilppulan oikein repäisin. Koska polttariseurueesta oli puuttunut muutama jäsen ja toinen heistä asuu Vilppulasta, niin jollain tapaa tietysti yhdistin meidän menevän sinne... junassa hävisi ajantaju kokonaan, kun ei ollut mahdollisuutta keskittyä muuhun kuin kuulokkeista tulvivaan musiikkiin. Suurta hämmennystä aiheutti tietysti sitten se, että automatka juna-asemalta jatkopaikkaan kesti ja kesti... vaikka omien laskujeni mukaan olin saapunut Vilppulaan ja automatkan kaverin luokse piti olla naurettavan lyhyt. En enää tiennyt, mihin mut oli tuotu!


Lopulta pääsimme perille ja mun näkö- ja kuuloaisti vapautettiin. Olimme järven rannassa, mökillä, paikassa, josta en osannut heti sanoa yhtään mitään. Olin aivan retkellä, kunnes kaaso antoi vihjeen, että olemme joskus töhöttäneet kajakeilla kyseisen paikan ohitse. Tajusin olevani KOSKENPÄÄLLÄ, ja että juna olikin tullut Jämsään eikä mihinkään Vilppulaan!

Mökillä mua odotti oikea hemmotteluhetki. Jalkoja rapsuteltiin ja naamaa kuorittiin, samalla sai mahan täyteen jäätävän hyviä sandwitcheja.

Taikuuksia morsiussaunassa

Kesäkukin, valkoisin lakanoin ja kynttilöin koristellussa morsiussaunassa loitsittiin perinteisiä pakanallisia taikoja. Se oli ihana yllätys, jota en aikaisemmassa polttarihumussa ollut muistanut edes toivoa, ja jota olin silti salaa toivonut osakseni ennen kuin mistään polttareista oli ollut edes puhetta! Omalla paikallani oli tietysti kasa havunoksia, jotta en unohtaisi kaikessa häähumussa, ettei se avioliittokaan aina ole sitä ruusuilla tanssimista (tosin näin kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen en voinut sitä missään nimessä odottaakaan ^.^). Havujen päällä kärvistellessä naimattomat tytöt lätkivät mua vihdalla selkään saadakseen osansa meikäläisen naimaonnesta - ja toivottaakseen mulle onnea tulevaan avioliiton koitokseen.

Isossa Rautavedessä Koskenpäällä heitin samaan syssyyn talviturkkini (yleensä kun se venyy vähintään heinäkuulle, ellei jopa elokuulle). Tähän vaikutti hyvin pitkälti se, että olin hieman jo ehtinyt humaltua pitkän päivän aikana ja se, että niskaan hengitti vaativa polttariväki. Hiekkarannassa tehtiin lisää taikuuksia. Mun piti kirjoittaa paperinpaloille asioita, joita toivon tulevalta avioliitoltani, ja sitten polttaa lappuset, jotta toiveet toteutuisivat. Mitäköhän minä oikein toivoin... muutaman taaperon, seksiä ja luottamusta ainakin. Näillähän sitä pärjää jo pitkälle ^.^ Tämän jälkeen heitettiin (tai aluksi ihan vain yritettiin, hmm) vihta saunan katolle. Eihän se tosiaan sinne katolle asti meinannut aluksi edes lentää (mikä siis tarkoittaa sitä, että avioliitto tulee alkamaan ihan helvetin huonosti...), mutta kolmannella viskaisulla se sinne taisi jäädä kanta kohti maata. Uskomuksen mukaan tämä ennustaa esikoiseksi poikalasta, ja jos kanta olisi jäänyt kohti taivasta, olisi odotettavissa tyttö.

Ehkä lopulta yksi villeimmistä asioista, johon polttareissani jouduin, oli kuitenkin se vanhoista heiloista eroon pääseminen. Tiesin tietysti etukäteen yhdet polttarit itsekin joskus järjestäneenä, että morsiussaunan yhteyteen kuuluu taika, jolla päästään vanhojen heilojen kirouksesta. Tarkoituksena oli siis juosta saunamökin ympäri niin monta kertaa kuin oli heilojakin ja samalla kiljua tuon kyseisen heilan nimeä - ja tämä kaikki siis tietysti alasti vastapäivään. No, minähän yllätän aina toisinaan itsenikin aivan totaalisesti omilla "kyvyilläni", joten polttariseurueen leuat oli loksahtaa auki, kun meitsi sitten tyynen rauhallisesti heitti bikinit syrjään ja lähti kirmaamaan mökin ympäri. Eivät muuten kai ikinä olisi uskoneet, että mä teen sen ottaen huomioon senkin, että naapurimökeissä oli väkeä ja rannassa lauma miehiä grillaamassa! Olivat kuulemma siellä rannassa sitten kovasti ihmetelleet ja vahdanneet, kun kekkuloin alasti mökin pihapiirissä. Kierroksia mökin ympäri taisi varmaankin tulla neljä, että en minä ihan kamalasti ennen tuota Mikkoani ole ehtinyt heilastella. Yksi ylimääräinen kierros myötäpäivään piti juosta vielä sen tulevan aviomiehen kunniaksi.

Vaimokoe

Olin kulkenut ihmisten ilmoilla päälläni vihreä kikuliviitta, hiukset pystyssä ja naama meikittömänä - aivan kuin mulla olisi ollut siinä 15 minuutissa, kun mua kotoa oltiin tultu noutamaan, aikaa edes harkita jotain naaman tupsuttamista! Olin siis ollut erittäin edustavan näköinen koko päivän ottaen huomioon myös riittävänä säilyneen nesteytyksen, mistä polttariseurue oli tunnollisesti pitänyt hyvää huolta. Morsiussaunan jälkeen pääsin kuitenkin vihdoin muuntautumaan ihmisen näköiseksi, kun mut meikattiin ja kammattiin. Mun ei siis itse tarvinut huolehtia omasta biletyshabituksesta kuin istumalla paikallani.


Ennen illan rientoja mulla oli kuitenkin vielä yksi tehtävä edessä. Vaimokoe. Pelkkä ajatus ja sanan 'vaimokoe' kuuleminen aiheutti mussa lievää pahoinvointia, sillä mä en todellakaan ole mikään kodin hengetär... mutta pakkohan tuo oli suorittaa, kun sellainen oli ohjelmistoon suunniteltu! 

  • Vaimokokeessa mun täytyi vaihtaa vauvalle vaippa (ei meillä oikeaa vauvaa ollut, onneksi), mutta tuomaristo oli sitä mieltä, että vauva saattoi toimituksen aikana tukehtua. Musta tulee ihan helkkarin hyvä äiti joskus...
  • Seuraavaksi mun piti solmia kravatti eikä mulla ollut hajuakaan, miten sellainen kravattisolmu tehdään. Joskus olen sitonut Mikolle kaulaan kravatin, mutta erittäin tiiviisti ohjetta silmällä pitäen. Jotain siinä aikani väkersin ja jotain sinne päin sain aikaiseksi, mutta tuskin Mikko sitä kaulaansa olisi huolinut... 
  • Sitten piti todistaa kädentaidot ja ommella nappi virkattuun kukkaan. Tämä meni muistaakseni ihan hyvin, vaikka en tainnut käyttää apunani ihan kaikkia mahdollisia tarjottuja apuvälineitäkään. 
  • Vaimon on (kuulemma) osattava myös tehdä rentouttavan hyviä cocktaileja aviomiehelleen, joka palaa rankan työpäivän päätteeksi kotiin... joten tässä oli vain todistettava, että kun raaka-aineet ovat valmiina, niistä mikä tahansa sekoitettu cocktail (sitä alkoholipitoista vaan eniten sekaan) maistuu hyvälle (en usko, että ainakaan Mikko olisi siihen kuppiin sylkenyt).  Muistaakseni tuomaristokin oli sitä mieltä, ettei cocktail nyt varsinaisesti paskalle maistunut!
  • Lopuksi mun piti valita, kirjoitanko aviomiehelleni päivän piristykseksi rakkauskirjeen vai suunnittelenko hänelle eroottisen tanssin. Koin vahvasti, että tuo kirjallinen puoli on ehkä se, minkä hallitsen paremmin, joten kirjoittaa väkersin Mikolle rakkauskirjeen - ensimmäisen sitten ehkä ikinä. Eräs ystäväni otti tietysti kirjeen talteen (en muistanut enää jälkeenpäin, mitä olin kirjoittanut) ja sanoi antavansa sen häissä Mikolle.


Miksi naiset aina rakastuvat mieheen mustiin?


Poikamiestyttöiltani huipentui Jämsän Akuliinaan Hausmyllyn keikalle. Kyllä, Hausmyllyn. Koska ystäväpiirissäni on yleisesti tiedossa, että ysäri on salainen... tai aika julkinenkin... paheeni, niin mikäpä muukaan olisi sopinut paremmin kuvioihin kuin Hausmylly ja Hausmyllyn Enzo ja Tero ja kaikki ne ihanat rallatukset?

Jotta ilta ei olisi ollut ihan pelkkää keikalla jortsuilua, niin tytöt sitten päättivät tunkea mut lavalle esiintymään Enzon ja Teron kanssa. Tästä oli siis juuri ennen keikkaa tehty sopimus bändin kanssa. Sanotaanko näin, että alkoholipitoisuus veressä alkoi huidella aikamoisissa lukemissa tuossa kohtaa iltaa ja hitin Jos lyriikat olivat hieman hukassa. Mutta kertsi onnistu hyvin... ainakin muistaakseni. 

Hausmylly - Jos
 

Olihan meillä mukana yksi selväpäinenkin kaveri, jolta oli jälkeenpäin hyvä kysellä, että niin, mitenkäs tämä ja tuo nyt menikään... ikävää oli vain se, että tämän kaverin mahassa latautuva vauva ei vissiin tykännyt Hausmyllystä, sillä kaverilla alkoi supistella vähän turhan kovaa keikan aikana :( kaikki kuitenkin päättyi hyvin...!

Hyvin ja hyvin. Mökille yöllä palatessamme päätin polvistua taksista ulos astuessani ja mun lempparihousuihin tuli ihan jäätävä reikä polven kohdalle. Se on siinä vieläkin, en ole saanut aikaiseksi korjata... niin, viis siitä polven ilkeästä nirhaumasta, mutta perkele, kun housut hajosivat! Mun polvessa on vieläkin jälki tuosta kompuroinnista ja tuossa se tulee varmasti pysymään hamaan tulevaisuuteen saakka!


Kaiken kaikkiaan polttarit olivat aivan täydelliset! Mukaan mahtui perinteistä "nolaamista", vaikka olin siitä hieman etukäteen narissutkin, hyvää mieltä, mun näköisiä juttuja, morsiussaunaa ja taikoja, hemmottelua ja ihan tavallista bilettämistä! Mulla jäi tosi hyvä mieli, etenkin, kun mukana oli kaikki mun rakkaimmat! Iso kiitos siitä heille, pus!

(Kaikki kuvat ovat valokuvia mulle kootusta polttarikansiosta, kännykkäkamaa, ja siksi hieman suttuista. Mutta niin oli menokin toisinaan! ^.^)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari