Syysenergiaa

Ettei vaan olisi syysflunssa tulossa...

Heräsin aamulla inhottavaan kurkkukipuun. Kaikki flunssat alkavat aina kurkkukivulla. Ihan buu. Oikeasti. Ei tässä nyt oikein ehtisi sairastella. Kun on syksykin ja kaikkea.

Syksy on mulle kuin jollekin toiselle kevät. Syksy on se aika vuodesta, jolloin voi aloittaa puhtaalta pöydältä. On energiaa tehdä vaikka mitä. Kaikki on ihanaa; sitä rakastuu kaikkeen ja kaikkiin. On saattanut käydä ilmi blogihistoriassa, etten ymmärrä syysväsymyksestä kärsiviä ihmisiä. Itse väsyn aina keväisin, huolimatta lisääntyvästä valon ja lämmön määrästä. Keväisin sitä on aivan puhki. Niin paljon kuin talvesta tykkäänkin, niin pakko on myöntää, että pitkään jatkuva kylmyys ja pimeys ottavat veronsa. 

Kesän jälkeen on kuitenkin paljon energiaa tuhlattavana. Se on yksi syy, miksi niin syksyä rakastan. Nytkin, vaikka päälle painaa edelleen jonkin sortin jetlag (olihan aikaerokin 11 tuntia toki), mielessäni pyörii kaiken maailman suunnitelmia tälle vuoden 2014 uudelle alulle. Tiedän, että puolet ideoista jäävät pelkän ajatuksen tasolle ja joitain ideoita saatan toteuttaa käytännössä - ja silti suurin osa niistä unohtuu jo ennen ennen ensimmäisiä postiluukusta kilahtavia joulumainoksia. 

Mutta tämänhetkinen fiilis on niin ihana, ettei tätä millään tahtoisi heittää hukkaan.

Pääpiirteittäin ajattelin tänä syksynä keskittyä itseeni. Ihan rehellisesti itseeni ja siihen, mitä mun on mahdollista saada itsestäni irti. Joskus on hyvä keskittyä itseensä, olla sillä tavalla kohteliaasti itsekeskeinen ^.^

Yksi suurimmista tavoitteistani on tällä hetkellä syödä terveellisesti. Kaksi viikkoa Yhdysvalloissa oli kuin piste iin päälle. Mitä tahansa ravintolassa tilasitkin - vaikka salaatin! - niin jollain tapaa se oli kuitenkin epäterveellinen. Ravintoloiden, ja etenkin niiden edullisten ravintoloiden, joiden hinnat sopivat meidän budjetillemme, ruokalistat koostuivat pääsääntöisesti erilaisista sandwicheista ja hampurilaisista. Siis rasvaa, rasvaa, rasvaa. Loppumatkasta aloin olla jo varma, että ennen kuin jalkani taas koskevat kotimaan pintaa, olen kuollut sydäninfarktiin. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, hampaani ovat saattaneet haperoitua kaikesta siitä Coca Colan määrästä. Pakkohan sitäkin oli joka välissä lipittää. 

Siis ihan pakko. 

Sokeria, sokeria, sokeria. Kylläpä öllöttää.


Nyt aluksi keskityn täysillä vain tähän ruokapuoleen. Vyötärö huutaa kuitenkin apua siinä, missä verisuonetkin, joten jos ja kun toivottavasti tämä energiani säilyy, yritän näinä pimeinä kuukausina ryhdistäytyä taas liikkumisenkin osalta. Mutta siitä en puhu enempää, sillä turhalla puhumisella ja jaarittelulla tuppaa olemaan huonoja vaikutuksia näihin mun innostuksiin...

Toinen mieltä kutkuttava juttu on tällä hetkellä itsensä kehittäminen, jota jopa itsensä kouluttamiseksi voisi kutsua. Haluaisin ihan sikana oppia kaikkea uutta. Alaskassa rakastuin rasvasta tukkeutuneita sydänjuuriani myöten pikkukaupunkiin nimeltä Seward. Sewardissa vierailumme jälkeen joka toinen lauseeni kuului: no mutta sitten, kun me muutamme tänne niin... kerroin ukkelille, että haen vuoden alusta alkavaan englanninkieliseen sairaanhoitajakouluun (ei hajuakaan, tarjoaako TAMK sitä enää) ja sitten me muutamme Sewardiin.


Seward-haaveet saattavat jäädä pelkäksi haaveeksi, mutta englanninkielinen sairaanhoitajakoulu ei. Vaikka opiskelu saattaisi alkumetreillä olla hankalaa, kohtalaisesta englanninkielen taidostani huolimatta, olen jo pitkään miettinyt tällaista villiä vaihtoehtoa. Olisi mukava pysytellä hoitoalalla, tämä kun tuntuu kaikesta huolimatta olevan se juttu mulle, mutta mitä jos haukkaisikin astetta isomman palan? Mitä jos olisikin mahdollisuus työskennellä jatkossa ulkomailla, maailmalla? Ajatus on kiehtonut mua jo todella pitkään. 

Toisaalta mua kiinnostaisi tällä hetkellä enemmän aivan muut kuin hoitoalan jutut. Sellaiset jutut, joiden ei todellakaan ihan heti kuvittelisi olevan ollenkaan mun juttuja. Niin kuin metsästäminen. Haluaisin suorittaa metsästäjätutkinnon ja mennä metsälle. En kai mä mitään pupuja tai lintuja metsästäisi... mutta hirvet ei varmaankaan tuottaisi suurta ongelmaa... 

Viime kuukausina tästä on tullut eräänlainen pakkomielle... vaikka en ole lainkaan varma, pystyisinkö ampumaan edes sitten sitä hirveä!


Toinen kovasti mieltä kutkuttava ajatus on ollut eräopaskoulutus. Jostain syystä haluaisin opiskella sellaista. Tykkään luonnosta ja luonnossa on mukava liikkua (kunhan ei ole pelkkää ylämäkeä kuutta sataa metriä niin kuin Alaskassakin eräällä patikointireissulla!), vaikka sitä harvoin tuleekaan ihan rehellisesti mentyä metsään. Vaikka en koskaan toimisi päivääkään eräoppaana, koulutuksesta saisi varmasti oivallisia neuvoja tavallistakin eräjormailua varten. Jos koulutus olisi jotain, niin sitten mielenkiintoista!

Tai sitten tekisi mieleni palauttaa muistiin saksan kieli ja mennä jollekin alkeiskurssille.

Ihan kamalasti kaikkea kivaa voisi tehdä!

... hitto kun kurkku tuntuu kipeältä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari