Ajoittaisella ekstroverttisyydellä maustettu introvertti

Pyhäinpäivän Haamubileet! ^.^
Olen yksinäinen susi. Se, joka tykkää olla itsekseen ja tehdä ihan omia juttujaan kenenkään häiritsemättä. Jos käyn lenkillä, tykkään käydä yksin ja kuunnella vain musiikkia. Rakkainta harrastustani kirjoittamista on hankala harjoittaa seurassa; se vaatii omaa aikaa vain oman itseni ja mielikuvitukseni kanssa. Joskus on ihana vain maata sängyllä ihan hiljaa ja kuunnella musiikkia ilman, että kukaan häiriintyisi siitä tai häiritsisi minua. Joskus on kiva käydä ihan yksin elokuvissa tai katsoa telkkarista hömppäohjelmia. Voi sitten ihan rauhassa itsekseen pohdiskella, että miksi minä katson tällaista höttöä kuten Kauniit ja rohkeat.

Ehkä pidän yksinolemisesta siksi, että se antaa tilaa mielikuvitukselle, jota - uskokaa pois! - löytyy tästä pääkopasta toisinaan aivan yliannostuksellisesti. Ehkä myös siksi, että toisinaan ihmisten, lähinnä sellaisten hyvänpäiväntuttujen, seurassa tunnen oloni hankalaksi. Mun on vaikea lähestyä ihmisiä, joita en tunne. Siksi saatan usein olla se hiljainen ja tarkkaileva osapuoli, joka tunkee mukaan keskusteluun siinä kohtaa, kun on ensin käyttänyt tunteja tunnustellakseen tuntosarvillaan eri ihmisten käyttäytymismalleja ja luonteenpiirteitä, ja tietää esimerkiksi minkälainen vitsi on lopulta turvallista heittää kyseisessä seurassa.

Tai sitten, kun kuningasalkoholi on tehnyt tehtävänsä.

Tosin, ei olisi ensimmäinen kerta, kun vetäydyn opiskelemaan tilannetta tutussakin seurassa johonkin sivummalle. Ehkä en sitten vain ole niin sosiaalinen persoona, myönnettäköön. Ehkä minä olen vain se joukon pääsääntöinen introvertti.

Minua voisi nimittää laiskaksi ystäväksi, sillä saattaa kulua päiviä tai jopa viikkoja, että otan keneenkään ystävään tai läheiseen mitään yhteyttä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin oikeasti laiska tai ettenkö kaikista ystävistäni ja läheisistäni välittäisi tai heitä rakastaisi. Jollekin säännöllinen ja aktiivinen yhteydenpito puolin ja toisin saattaa olla ystävyyden mitta, mutta ei minulle. Oma mittani on siinä, että vaikka kuluisi kuinka pitkä aika, läheisen ihmisen kanssa ollessa tuntuu kuin olisi nähnyt vasta eilen.

Siksi minusta tuntuu toisinaan niin hankalalle solmia uusia ystävyyssuhteita, kun en tiedä, miten se toinen reagoi tapaani olla tuossa suhteessa. Vanhojen tuttujen kanssa on niin helppoa. He tuntevat minut ja tietävät, että vaikka edellisestä puhelinsoitosta olisi aikaa useampi viikko, he ovat silti ajatuksissani enkä ole heitä millään tavalla hylännyt. Heille ei tarvitse selitellä vaivautuneena, että minä nyt vain olen tällainen. Erään ystävän kanssa voisi sanoa, että meillä on täydellinen ymmärrys toisiamme kohtaan, sillä olemme tässä suhteessa aivan samanlaisia ihmisiä. Tietysti myös muut (toivottavasti) ymmärtävät sen, vaikka olisivatkin niitä aktiivisempia osapuolia. Hyvä ystävä ei kai voi loukkaantua siitä, että olen oma itseni?

Arvostan ja rakastan ihan mielettömästi niitä hetkiä, kun saan olla minulle tärkeiden ihmisten kanssa. On ihanaa olla ihmisten seurassa ja jutella asioista, joita pääsääntöisesti pyörittelee vain itsekseen omassa pikku päässään. Joskus käy jopa niin hullusti (!), että ahdistaa olla ilman minkäänlaista seuraa, vaikka yleensä yksinoleminen ei haittaakaan. En siis ole täysin ulkoiselta maailmalta ja ihmiskontakteilta sulkeutunut kaveri. Ei ei. Niin kuin huomasitte, käytin melko voimakasta sanaa kuvailemaan ystävien tai ihmisten kanssa vietettyjä hetkiä. Kyllä, rakastan niitä. Osoitan sitä hillitysti, joskus jopa naurettavan olemattomasti, mutta mikään ei vähennä sen merkityksen määrää, joka syntyy toisten ihmisten läsnä olemisesta.

Muistan hetkiä mm. viime kesältä, kun mukavien, kavereiden kanssa vietettyjen viikonloppujen jälkeen mua ahdisti ja itketti ihan kamalasti jäädä yksin kotiin. Olin tietysti vielä kesäleski ukkelin töiden takia. Useimmiten voin kuitenkin kai näistä fiiliksistä syyttää kuningasalkoholin aiheuttamaa alhaista serotoniini- ja dopamiinitasoa, mutta kyllä siinä useimmiten oli mukana myös kavereiden kanssa vietetyjen hyvien hetkien kaipuu ja harras toive, ettei niille olisi koskaan loppua.

Mutta niin se vain on, että jälkeen niiden ihanienkin toisten kanssa vietettyjen hetkien, joiden ei toivoisi koskaan päättyvän, ajaudun hetkiin oman itseni kanssa ja se on mukavaa.

And that's me.

P.S. Sori pitkä hiljaiselo. On ollut kaiken maaliman juttuja käsillä. 
P.P.S. Täytin eilen 27 vuotta. I'm way too old.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Mary Kay