Tähtitaivaan lumoissa

Kuva täältä.
Syksyllä oli energiaa ihan kamalasti siitäkin huolimatta, että oli niin kummallinen olotila koko ajan. Juttelin mm. täällä siitä, miten haaveilin kouluttautumisesta. Päällimmäisenä ajatuksena oli jatkaa itsensä kehittämistä hoitoalalla, lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja vieläpä lontoon kielellä. Lisäksi mielessä pyöri kaikenlaiset muutkin kurssit ja koulutukset. Kaipasin niin kovasti jotain uutta elämääni.

Kaipaan edelleen. Kun vuosi vaihtui, olin lähes varma siitä, että aion maaliskuun yhteishaun pyörähtäessä käyntiin hakea ammattikorkeakouluun sairaanhoitajalinjalle. Se ei toki vieläkään ole poissuljettu vaihtoehto, mutta koska olen tunnettu tuuliviiri, en olekaan enää varma, että onko sekään sitten se mitä minä haluan. Jää nähtäväksi, koenko maaliskuussa tarpeelliseksi hakea. Sitä ei voi tietää kukaan, en edes minä itse.

Samalla kun sairaanhoitaja-ajatus muhii jossain syvällä aivojeni syövereissä, päätin ilmoittautua jollekin aivan toisenlaiselle kurssille. Mulla ja tuolla ukkelilla on ollut jo monena talvena puhetta siitä, että meidän pitäisi ehdottomasti käydä Tampereen tähtitornissa Kaupissa jonain kylmänä ja tähtikirkkaana yönä. Viime viikolla selailin Tampereen Ursan kotisivuja ajatuksella, että milloin sinne olisi mahdollista mennä tutkailemaan noita kiehtovia yötaivaan ihmeitä. Sattumalta eksyin sivulle, jossa olikin tarjolla erilaisia kursseja ja koulutuksia niin aloittelijoille kuin jo harjaantuneille avaruuden bongareille. Huomasin listalta tähtitaivaskurssin, joka sytytti mielenkiintoni välittömästi. Helmikuussa aloitan Tampereen Ursan järjestämän Tähtitaivas -kurssin.

Avaruus ja tähtitaivas ovat aina kiehtoneet mua. Avaruuden järjettömyydestä - ja toisaalta sen järjellisyydestä - olen aikaisemminkin kirjoitellut. Yksi huikeimmista avaruusdokumenteista, joita olen nähnyt, ja dokumenteista yleensäkin, on ollut ehdottomasti How The Universe Works -dokkari. Se räjäytti tajunnan, oli samalla selkeä ja yksinkertainen, mutta kuitenkin toisinaan niin käsittämätön, että piti painaa stop-nappulaa ja vain hetki miettiä juuri kuulemaansa.

Tähtitaivas on kaunis ja käsittämätön. Usein tähtitaivasta katsellessa tuntee itsensä varsin mitättömäksi. Kaupungissa täydellisen tähtitaivaan näkeminen on mahdotonta, koska valosaaste raiskaa sen kaiken komeuden, jonka saa irti vain ihan pimeällä, jossain syrjäisessä paikassa. Itse koin herkän hetken tähtitaivaan sylissä viimeksi jouluaattoyönä Koskenpäällä. Kävin ulkona joskus puoli kahden aikaan ja huomioni kiinnitti se mahdoton tähtikupu ylläni. Taivaan poikki kaareutui selkeästi havaittava Linnunrata miljardine tähtineen. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt niin täydellisen tähtitaivaan. Seisoin vain hiljaa lumoutuneena ja tuijottelin, vaikka tupakka oli palanut loppuun jo aikaa sitten.

En tunne tähtitaivasta kuitenkaan. Tähtikuvioista tunnistan vain Otavan ja sitäkin pitää aina tovi etsiskellä. Siksi ajattelinkin nyt osallistua tälle kurssille, jossa opetellaan tunnistamaan tähtikuvioita. 1,5 - 2 tunnin kurssikertoja on yhteensä kuusi ja ne järjestetään Kaupin tähtitornilla aina keskiviikkoisin. Odotan innolla, enkä pelkästään siksi, että aihe on mielenkiintoinen, vaan myös siksi, että opin jotain uutta ja jännittävää. Ehkä kurssilla opituilla tiedoilla ei ole väliä muun elämäni kanssa, mutta haittaako se ollenkaan? Olkoon tämä sitä itsensä sivistämistä ^.^

"Vaikka aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa, emme täysin katoa silloinkaan. Linnunrata loisti vyöllä, rakastuimme sinä yönä. Se ei katoa milloinkaan, sillä kaukaiset tähdet me nähtiin. Valo silmistämme lähti silloin matkalle tähtiin, ikuisesti vaeltaa, saa ehkä joskus jonkun silmät tavoittaa. Valo matkalla jossain, linnunradan laidalla olet kainalossain alla tähtien, yhdessä siitä lähtien. Huulipunaa paidalla, linnunradan laidalla."  - Eppu Normaali

Kommentit