Omaisten suusta kuultua

Toivon, että seuraava teksti ei loukkaa ketään henkilökohtaisesti tai myöskään yleisellä tasolla, koska se ei toki ole tarkoitus. Tekstin tarkoitus on hieman valaista sitä arkea, jota minä ja rakkaat hoitoalan kollegani kohtaamme lähes päivittäin työpaikalla siinä ohessa, kun kiemurtelemme toisinaan hermoja raastavan kiireen paineessa ja yritämme tehdä työmme niin hyvin, että työpäivän loputtua voisi todella hymyillä itselleen ja oikeasti tietää tehneensä työnsä hyvin.

Vaikka usein kuulee hoitsujen kitisevän tämän kinkkisen alan onnettomista ja mitäänsanomattomista palkkakuiteista (juu, minä itsekin teen sitä toisinaan, myönnettäköön!), olen silti vakaasti sitä mieltä, että hoitoalalla oleminen on rikkaus. Siinä, missä kampaajat, taksikuskit tai lääkärit, myös hoitajat kuulevat ja kohtaavat uransa varrella melkoisen määrän mitä kummallisimpia ja mielenkiintoisimpia asioita. Ikinä ei töihin mennessään tiedä, minkälaisia ihmisiä tulee sinä päivänä kohtaamaan, minkälaisia tarinoita kuulemaan, mikä tulee naurattamaan, mikä loukkaamaan ja mikä pöyristyttämään.

Siinä, missä tämän työn suola ja toisaalta kitkerä, mieltä syövyttävä happo on lähtöisin itse potilaista, myös potilaiden omaiset ovat - varmasti tietämättään - hyvin suuressa roolissa rakentaessaan hoitajien työolosuhteita. Tähän kattavaan omaisten kirjoon mahtuu mukaan mitä ihanampia, sydämellisimpiä ja kiitollisimpia omaisia mitä vain voi kuvitella, enkä siksi halua yleistää, mutta useimmiten kuitenkin jostain mieleni syövereistä valuu ajatus siitä, miten paljon helpompaa hoitoalalla olisi ilman omaisia.

Vaikeat omaiset. Siinä mielestäni potentiaalinen kurssi lähihoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoille. Kaipa niistä jossain sivulauseessa varoiteltiin, mutta ei kai tarpeeksi. 

'Vaikea omainen' on käsite, joka voi käsittää mitä tahansa. Vaikea omainen on pahimmillaan aggressiivinen ja uhkaava sekä käytökseltään että puheiltaan, jopa niin, että paikalle on kutsuttava vartija (been there). Vaikea omainen voi olla rivien välistä halveksiva (been there), kuvitella itse olevansa hoitoalan ammattilainen (been there) (millä muulla alalla vieraat, alasta mitään tietämättömät ihmiset tulevat työpaikalle arvostelemaan, miten teemme työtämme?!) tai haistattaa ihan suoraan vitut (been there). Vaikea omainen jyrää potilaan oman tahdon ylitse (been there), vaikea omainen ei ymmärrä, mikä on potilaalle parhaaksi (been there), vaikea omainen kysyy samat asiat seitsemään kertaan ja joka kerta eri hoitajalta (been there), vaikea omainen ei noudata vierailuaikoja (been there) eikä vaikea omainen ymmärrä hoitoalalla työskentelevien ihmisten salassapitovelvollisuutta (been there). Vaikea omainen uhkaa oikeustoimilla (been there). Vaikea omainen saa hoitajat varpailleen astuessaan osaston ovesta sisään (BEEN THERE). 

Mikä tekee vaikeista omaisista vaikeita? En väitä, että kyse olisi pelkästään vain luonteeltaan hankalista ja röyhkeistä ihmisistä, jotka unohtavat käytöstapansa astuessaan osastolle (näitäkin kyllä varmasti on, trust me!), sillä useimmiten kaiken kiukuttelun ja haukkumisen takana jyllää pelko, tosiasioiden kieltäminen tai jokin muu perinteisen kriisitilanteen vaiheista. Osastollamme on paljon kuolevia saattohoitopotilaita, joiden lähellä jatkuvasti kiertelevä ja kaarteleva viikatemies saa omaiset useimmiten tolaltaan. On siis toisaalta hyvin ymmärrettävää, että joskus omaisten suusta lipsahtaa asioita, joita he eivät oikeasti tarkoita, mutta siitäkään huolimatta se ei tee tökeröstä käytöksestä hyväksyttävää. Monestiko olen kuullut omaisen pyytävän esim. anteeksi sanomistaan tai tekemistään? En koskaan.

Joskus kyse on vain tietämättömyydestä ja siitä, että mikä meille hoitoalan ihmisille on itsestäänselvyys, voi omaiselle olla täyttä hepreaa; asia on väännettävä siitä kuuluisasta rautalangasta. Sekin on ymmärretävää, tietysti, mutta joskus on vain pakko todeta äänettömästi, että "mitä v***ua...".

Haluaisin jakaa muutaman töissä kuulemani/kollegani kuuleman sammakon, joita omaisilta on karannut. Sitten voikin miettiä, että kuuleeko tätä muka jossain muussa duunipaikassa asiakkailta. 

1. "Mitä sinäkin siinä hymyilet? Minä otan kuvan todisteeksi siitä, että täällä hoitajat vaan hymyilee, vaikka asia on vakava!"
Tuohtunut omainen, jota kansliaan saapuva, omaisen vakavasta asiasta mitään tietämätön hoitaja tervehti hymyillen.

2. "Loukkaannuin, koska et hymyillyt."
Teki niin tai näin, niin aina on joku, jonka mielestä tekee väärin. Omainen, jota kiireinen, kipulääkkeitä annosteleva hoitaja pyysi hetken aikaa odottamaan.

3. "Mitä tarkoitat sillä, että hän on kuollut?"
Hoitaja soitti omaiselle ja ilmoitti potilaan menehtymisestä. Ymmärrän, ettei asia mene perille, jos puhuu vaikkapa "pois nukkumisesta" tai "yläkertaan siirtymisestä", mutta me hoitajat puhumme asioista suoraan ja jos joku kuolee, me sanomme selvällä suomen kielellä hänen kuolleen.

4."Täällä sitä apua saa odotella, sanokaa vaan suoraan, jos ei nämä työt kiinnosta, perkele!"
Omainen, joka auttoi potilasta pyörätuoliin. Olin menossa auttamaan häntä, mutta viivästyin matkalla sen verran, että laskin paperit käsistäni kansliaan.

5. "Sinäkin jokin vitun virolainen!"
Omainen puhelimessa virolaiselle, hyvin suomea puhuvalle hoitajalle.

6. "Hoitajat eivät tehneet mitään, vaikka huoneessa haisee uloste."
Omainen, joka pyysi hoitajia tarkistamaan potilaan vaipan. Vaipassa ei ollut mitään. Omainen on hyvä ja avaa ikkunan, jos ei kestä pierun hajua.

7. "Olisiko se jonkinlaista innostumista?"
Omainen puhelimessa tajuttomasta potilaasta, joka reagoi kosketukseen liikuttamalla käsiä. Potilas kuoli seuraavana päivänä.

8. "Olen erittäin pöyristynyt saamastani kohtelusta. Olenhan minä tavallaan lähiomainen, käyn usein katsomassa potilasta."
Potilaan kaukainen sukulainen puhelimessa kysyttyään potilaan vointia ja hoitajan vastatessa, ettei ko. potilaasta ole lupaa antaa tietoja kuin potilastiedoissa mainitulle lähiomaiselle. Siis ihanko jotkut kuvittelevat, että esimerkiksi minä itse vaarantaisin työpaikkani ja koko hoitoalan urani siksi, että joku sattuu tästäkin, lakiin nojaavasta käytännöstä pöyristymään?

9. "Miksi äitini on niin kamalan väsynyt? Pitäisikö siitä huolestua?"
Tytär 99-vuotiaasta äidistään. Eiköhän tuossa iässä saa olla jo ihan luvan kanssa väsynyt...

10. "Taisikin tulla paikalle sairaalan huonokuntoisimmat hoitajat."
Potilasnosturilla siirrosta jyrkästi kieltäytyvä omainen halveksivasti kahdelle hoitajalle, jotka tulivat auttamaan isohkoa, tasapainotonta potilasta pyörätuoliin istumaan. Tämä tapahtui siis ennen kuin työfysioterapeutti määräsi potilaan nostettavaksi potilasnosturilla ja omainen sai paperille tästä mustaa valkoisella.

... ja tässä oli vain yksi prosentti - jos sitäkään - siitä kaikesta, mitä olen tämän nelivuotisen hoitajanurani aikana kuullut, ja mitkä ovat jollain tapaa jääneet mieleen. Joillekin asioille on jo helppoa nauraa, mutta jotkin jäävät mieleeni pyörimään ja osaavat suututtaa ja loukata vielä vuosienkin jälkeen. Esimerkiksi se ensimmäinen kerta, kun omainen hyppäsi mun silmille. Olin viemässä potilaalle lounastarjotinta ja huoneeseen mennessäni potilaan omainen pyysi, voisiko potilaan nostaa hetkeksi istumaan. Sanoin, että voimme nostaa potilaan ruokailun jälkeen istumaan ja selitin, että ruuanjako on nyt pahasti vielä kesken. Se oli ilmeisesti täysin väärä vastaus, sillä omainen haukkui raivoten minut ja muut hoitajat aivan maan rakoon siitä, ettemme tee työtämme emmekä kuntouta potilaita niin kuin olisi tarkoitus. Lopuksi omainen käski minun painua helvettiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari