Tuppisuuna kampaajalla?

Kävin tänään kampaajalla. Joskus kirjoittelin olevani laiska käymään kampaajalla ja tavallisesti olenkin turvautunut markettien hiusväreihin. Viime aikoina olen kuitenkin ryhdistäytynyt, sillä olen pelkästään tämän vuoden puolella käynyt kampaajalla jo _kaksi_ kertaa! Se se on yhtä käsittämätöntä mulle kuin matematiikka tai fysiikka.

Mulla on nyt punaiset hiukset. Se oli joku alkuvuoden päähänpisto, jota olin haudutellut mielessäni jo sen syksyisen "ikäkriisin" ajoilta asti; oli ihan kamala into värjätä kuontalo punaiseksi monien vuosien jälkeen. Onhan se nyt villi väri, kun vertaa siihen totuttuun ja turvalliseen suklaanruskeaan. Tänään jo "hieman" väristään luopunut tukka sai taas uutta pigmenttiä ja kyllä kelpaa viilettää punapäänä taas seuraavaan värin kulahtamiseen saakka! Ei mua ole lainkaan kaduttanut valita hiuksiin punaista - ei ainakaan vielä. Eikä oikeastaan sekään, että ankarasta hiusten kasvattamisesta huolimatta olen päätynyt hieman erilaiseen malliin; edestä pidempään ja takaa lyhyempään.



Kampaajalla käynti on mukavaa, joskin se käy usein hyvin kalliiksi. On kivan tuntuista, kun joku pöyhii tukkaa ja hieroo pesupisteella päänahkaa. Päänahan hieronta on ehkä rentouttavinta ikinä. Voisin käydä kampaajalla pelkästään pesettämässä hiuksiani ja nauttimassa siitä, että joku koskee päänahkaan. Hullultahan tuo kuulostaa, mutta omalla kohdallani päänahan hieronta voittaa mennen tullen jalka- tai hartiahieronnan!

Kampaajilla, kuten monilla muillakin "hemmotteluammattien" harjoittajilla on yleensä tapana jutustella ihan kamalasti samalla, kun tekevät duuniaan. Hierojat saattavat puhua jatkuvalla syötöllä eikä kosmetologeiltakaan tunnu jutut loppuvan koskaan kesken. Minä en sellaisesta oikein tykkää.

Ehkä sisäinen introverttini nostaa päätään istuutuessani kampaajan tuoliin. Ei mua yleensä kiinnosta puhua mistään. Kampaajalla käynti on itselleni eräänlaista hemmottelua ja rentoutumista, mutta eihän siitä rentoutumisesta tule mitään, jos toinen keksii sanottavaa jatkuvalla syötöllä. Hierojalla tai vaikkapa jalkahoitajalla fiilis vaan korostuu. On kyllä ihana tunne, kun joku hiplaa ja hoitaa, mutta ei jumaliste, että on vaikea saavuttaa oikeasti rentoutunutta mielentilaa, jos joutuu jatkuvasti kuunteleen jotain puhetta!

Yleensä ihmiset kyllä osaavat lukea asiakasta hyvin, eivätkä ala jaarittelemaan, jos vaikuttaa siltä, etten todellakaan halua puhua yhtään mistään kuin vain kyseiseen hoitoon liittyvistä asioista. Reikihoidossa käydessäni kävi jopa niin, että hoitaja ihan kysyi, haluanko puhua vai vaan olla hiljaa ja kuunnella musiikkia. No, hiljaisuutta ja musiikkia, kiitos! Se oli mukavasti huomattu kysyä. 

Aina ei vaan osu tällaisia asiakaspalvelijoita kohdalle ja silloin pitää vain hienotunteisesti yrittää viestiä, ettei nyt oikein olisi juttutuulella. Tuntuu kuitenkin, että moni olettaa, että esim. kampaajalla pitää puhua koko ajan jotain "turhanpäiväistä", koska olisi vain kummallista ja kiusallista, että asiakas istuisi hiljaa sanomatta sanaakaan.

Minä en jaa elämäntarinaani enkä jaarittele säästäkään. Ellei sitten satu niin harvinaislaatuinen päivä, että oikeasti puhututtaa ^_^ en minäkään aina ihan tuppisuuna sentään istu.

Kai se sitten johtuu siitä, että suomalaisille on niin vaikeaa olla hiljaa, koska se koetaan kiusalliseksi... en tiedä. Onko täällä asiakaspalvelijoita, joiden mielestä minunlaiseni hiljaisempi kaveri on jollain tapaa omituinen tai kiusallinen?

Tukka on nyt kuitenkin uusi taas! Kyllä tuli hyvä!

Kommentit