Aina mun pitää ... katsoa Euroviisut

Mikä siinäkin on, että Euroviisut on katsottava nykyään joka vuosi? On valvottava myöhään toinen toistaan huonompien esitysten ja laulujen takia ja lähdettävä aamulla töihin täysin onnettomien yöunien jälkeen? Vanhuutta se ei voi olla, sillä jos olisin vanha (ja viisas), sulkisin television sillä sekunnilla, kun alkaa nukuttaa ja kyllästyttää.
(Mulla ei nyt ole mitään aiheeseen sopivia kuvia, deal with it.)

Ensimmäisen kerran kiinnostuin Euroviisuista vuonna 2006, kun Suomi ja Lordi sai ensimmäisen voittonsa. Muistan katsoneeni kisoja kotona Koskenpäällä isäni kanssa. Tuijotimme ruutua epäuskon vallassa, kun Suomi kahmi itselleen pisteitä kuin kaikkien turpaan saatujen vuosien edestä ja tuloksen ollessa selvä kävimme herättämässä äidin ja joimme napsut konjakkia voiton kunniaksi.

Siitäkin on ensi vuonna jo kymmenen vuotta. Kymmenen!

Kiinnostus Euroviisuihin on ollut jollain tapaa ailahteleva, vaikka joka vuosi olenkin vähintään tuon finaalilähetyksen katsonut, jos mahdollista. Suomelta on ollut mukana pääasiallisesti melko kuraista settiä, mutta toisaalta joukkoon on mahtunut muutama omasta mielestäni ihan hyväkin kappale... tai jos ei nyt ihan hyvä, niin ainakin ihan "ok" tai "jees" tai "ei ihan paskimmasta päästä". Ailahtelevuudesta kertoo se, että vaikkapa vuoden 2012 kisojen edustuskappale När jag blundar ei sano mulle yhtikäs mitään, kun taas esimerkiksi äärettömän kamalan Työlki ellää -kappaleen sävelet aloittavat välittömän tajunnan raiskaamisen, kun vain ajattelenkin kyseistä biisiä. "Ei ihan paskimmasta päästä" -biisejä lienee ainakin leppoisa Da Da Dam Paradise Oskarilta, vaikka se kuuluukin ällökategoriaan nimeltä maailmanparannus, ja viime vuoden edustaja Softenginen Something Better. Ja okei, Lordin Hard Rock Hallelujah -voittokappale ei ollut mielestäni myöskään yhtään huono.

Eurodancen kuolemisesta ei ole pelkoa yhtenäkään vuonna, saati niiden übertylsien, lillunlällynlaalaa-maailmanparannusballadienkaan. Että eivät ne muutkaan osallistujat ihan joka kerta onnistu niissä biisivalinnoissaan! Maailmanparannus- ja rakkausballadit ovat ehdottomasti ällökategorian ehdokkaita, joita en voi sietää. Niitä tuntuu riittävän joka vuosi aina uudestaan ja uudestaan. Kamalan tylsiä ja mitään sanomattomia biisejä, joiden äänestämistä en ymmärrä sitten yhtään. Yleensä ne eivät erotu edes toisistaan millään tavalla. Vähän niin kuin viime vuoden voittajan Conchitan kappale, joka ei tasan voinut voittaa ainakaan sillä, että biisi olisi ollut hyvä tai edes jäänyt kenenkään mieleen sadan muun samanlaisen biisin joukosta!

Välillä tuntuukin, ettei Euroviisut ole enää niinkään laulukilpailu, vaan kannanotto. Siellä voitetaan, jos on tarpeeksi kummallinen tai huomiota herättävä - tai kuulut Itä-Euroopan tai Balkanin maihin, jotka kaikki äänestävät toisiaan ristiin vuosi vuoden perään. No jaa, poikkeus sääntöön, Pertti Kurikan Nimipäivät oli mielestäni tarpeeksi kummallinen ja huomiota herättävä ja mieleenpainuva esiintyjä, mutta jatkopaikkaa ei tänä vuonna herunut. Toisaalta se oli ihan odotettavaa ottaen huomioon, että itäisessa Euroopassa kehitysvammaisuus on edelleen pelottava mörkö ja tabu ja vammaisia lapsia edelleen hylätään orpokoteihin, joten puhelinsoittoja siltä suunnalta on tuskin juurikaan tullut.

Toisaalta kun katseli eilistä semifinaalia, olisi voinut olettaa, että sellainen esitys olisi jäänyt jonkun mieleen positiivisesti erilaisena ja tuoreena kaikkien niiden lässynlässynlääballadien joukossa. Ihan oikeasti. Ei PKN:n biisi nyt oikeasti ollut hyvä, mutta voitti se minun mielestäni sen kaiken muun illan aikana näkemäni sonnan. Ainoastaan yksi kappale oli mielestäni hyvä. Viron Elina Bornin ja Stig Rästan Goodbye to Yesterday oli mielestäni oikeasti hyvä biisi. Toivon sen voittavan koko Euroviisupaskan. 

Onneksi lavoille on nykyään tullut mukaan tuollaista letkeää kitararenkutusta ja vähän rokkiakin kaiken sen muun konemusiikkieurodancelillunlällyn sekaan. Ei sillä, että konemusiikissa tai eurodancessa yleensä olisi mitään pahaa, sanoo hän, joka tykkää Scooterista ja ysäriteknosta, mutta... Euroviisuissa se ei vaan toimi.
En minä oikeasti tiedä vieläkään, miksi niitä kisoja on aina pakko katsoa!

Kiitos ja kumarrus! Epämääräinen euroviisuaihe olikin ihan sopiva näin viikkoa ennen Eurooppaturneeta! Kohta en malta pysyä enää housuissani, whee! Europe here I come! Joko saa pakata?!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Mary Kay