Kaksi päivää Päijänteellä

Vietän viimeistä kesälomaviikkoa ja viimeistä lomaa vuonna 2015. Tästä loma-ajatuksesta pääsisi äärimmäisen helpolla aasin sillalla minua viime päivinä kuohuttaneeseen aiheeseen (joku tarkkasilmäinen saattaa arvatakin, mistä on kyse), mutta en aio tehdä sitä, vaikka vielä eilen pohdin ankarasti, olisiko mun pitänyt avata sanainen arkkuni ja ilmaista mielipiteeni Suomen hallituksen viime päivien toiminnasta. En tee sitä, sillä lupasin tänään olla seuraavat kaksi viikkoa valittamatta. Aion kovasti yrittää, vaikka tiedän, että siitä tulee hankalaa. Minä kun valitan toisinaan ilman, että itse edes huomaan sitä.

No, se joka ei koskaan epäonnistu, ei koskaan yritä mitään ;)

Sen sijaan ajattelin jakaa hieman kuvia ja ajatuksia parista viime päivästä, jotka vietin mökillä Keski-Suomessa. Päijänne ei tarjonnut kalaa edes kolmen tunnin uistelureissulla, mutta kauniita maisemia ja ilmiöitä kyllä - niin kuin aina.

Itsehän toivoin ankarasti, että yöt olisivat olleet kirkkaita, sillä kaipaan jo kovasti yllemme pimeässä kaareutuvaa tähtikupua. Kaiki oli valmiina: oli kirjat ja kiikarit ja kaikki. Olin jopa suunnitellut, että raahaan kallionkärkeen aurinkotuolin, makaan siinä ja toljotan kaukaisia kaasupalloja. Sen verran kerääntyi yötä vasten kuitenkin pilviverhoa, että täydellinen tähtitaivas jäi näkemättä. Ehdin kuitenkin nähdä vilaukselta kaakkoistaivaalla Plejadit ja lounastaivaalla Kesäkolmion. Ajattelin, ettei sitä enää näin myöhään syksyllä voi edes nähdä, mutta tarkistettuani asian vielä Stellarium-ohjelmalla, vakuutuin näkemästäni täysin. Siellä ne möllötti; kaukainen, mutta valovoimainen Deneb, tähtitaivaan viidenneksi kirkkain Vega ja Kotkan Altair (menee samalla opiskelusta tämä blogin kirjoittaminen ;)).
Auringonnousu Lehesselällä.
Yöt olivat todella mustia. En edes muistanut, miten yöt voivat olla niin mustia paikassa, johon kaupunkien valosaaste ei yllä. Pimeyttä olisi voinut leikata veitsellä. Aamut olivat utuisia ja kosteita ja päivisin saattoi tuntea Suomen siirtyneen jo seuraavaan vuodenaikaan. Oli ehkä parasta istua illalla rantakalliolla, polttaa nuotiota ja kärventää vähän makkaraa ja haistella pimeyttä ja syksyn saapumista.

Pakko kuitenkin myöntää, että pelkään pimeää. Ensimmäisenä iltana pohjoisesta vyöryi todella tummia pilviä ja kun ukkeli sitten pohti, oliko aikaisemmin kuullut jopa ukkosen jyrisevän, kammotusfiilarit olivat valmiina pärähtämään on-asentoon. Jouduin melkein hermostumaan, kun ukkeli sitten kiusasi mua, kun pyysin tätä mukaani pihan perälle ulkohuussiin, kun yksin olisin saanut ehkä jonkinlaisen kohtauksen...



Sain kirjoitettua myös pitkästä aikaa. Mökillä on sellainen inspiroiva tunnelma aina, siksi en voikaan mennä sinne ilman tietokonetta enää.  



Rannassa hengaili myös joutsenpariskunta ja niiden kaksi isoa harmaata lasta.

Yritän tässä lähiaikoina saada jonkinlaisia postauksia aikaan tästä meidän uudesta kämpästä. Vaikka muutosta on jo pari viikkoa, meillä on silti vielä purkamattomia laatikoita ja yksi kaappikin on vielä ihan eri huoneessa kuin sen kuuluisi. Heti, kun kaikki on paikallaan, lupaan hetkeksi valua blogissani täysin sisustusjuttujen puoleen.

Hyvää syksyä kaikille lukijoille! ^_^

Kommentit