Sisustusjuttuja makuuhuoneesta

Lupasin joskus kauan kauan sitten syksyllä vähän esitellä meidän uutta kämppää, mutta kuinka ollakaan! ... se vallan on unohtunut tuon syksyn mittaan ja tämän onnettoman, lumettoman ja aivan liian lämpöisen talven edetessä lujaa vauhtia kohti joulua ja vuodenvaihdetta. Muutenkin blogissa ollut melkoisen hiljaista taas, mutta se on johtunut ihan siitä, ettei mulla oikeastaan ole ollut mitään asiaa. 

Tänään, kun aurinko paistaa taas pitkästä aikaa, ajattelin hieman kuvailla meidän makkaria, joka oikeastaan vasta eilen sai viimeisen silauksen sisustuksen suhteen. Tai no, eihän mikään missään ole koskaan valmista. Aina hetken aikaa oon tyytyväinen lopputulokseen, kunnes se alkaa jostain syystä tympiä, ja sitten onkin ukkeli taas helisemässä tämän maanisen akkansa kanssa, kun puhkeaa aivan jäätävä sisustusinto ja huonekalujen siirtobuumi. Yleensä se vielä iskee aivan kirkkaalta taivaalta, ilman varoituksia. 

Nyt mä tykkään kovasti meidän makkarista. Saimme eilen vihdoin ja viimein kauan kaipaamamme sängynpäädyn, joka on tietysti sitä huikaisevaa Ikea-laatua. Varmaan suurin osa meidän kämpästä on Ikea-kalusteiden peitossa. Mua ei sillä tavalla haittaa. Ovat edullisia ja kivan näkösiä. Jää rahaa muuhunkin. Ja ainakin toistaiseksi kaikki on pysyneet ehjänäkin. 



En kamalasti panostanut näihin kuviin. Tarkkasilmäinen voi huomata, että verho tuolla nurkassa on _aivan rypyssä_. Sängynpäädyssä on kuvasetti mun ja ukkelin hääkuvia. Myös Finlaysonin Tom Suomesta on päässyt livahtamaan meidän makkariin tyynyliinojen muodossa. Tilasin ne viime jouluna joululahjaksi itselleni ja ukkelille, joka hetken aikaa mietti, että voiko painaa päätään tuohon Tomin päälle, mutta hyvin on näyttänyt tähän mennessä onnistuvan! Lampaanvillaviltti on ylioppilaslahja kummitädiltä ja ollut äärimmäisen ahkerassa käytössä nämä kymmenen vuotta päikkäritarkoituksessa.


Makkarissa on muutakin kuin Ikea-settiä. Keltainen jalkalamppu on perintöä mummilta. Muuttaessamme bouttia kahdeksan vuotta sitten Tampereelle ompelin tuohon oliivinvihreän varjostimen, mutta sittemmin oon tykästynyt enemmän tuohon alkuperäiseen, hieman likaisen keltaiseen väriin. Muistan oikein hyvin tuon lampun lapsuudesta aina, kun vietimme syys- ja talvilomiamme mummilla. 

Seinällä niin ikään muistoja samalta mummilta. Taulun on maalannut Urho Lehtinen vuonna 1947 mummilleni lahjaksi. Mummi on ollut tuolloin rapia 30-vuotias nuori nainen. Maisema on itsellenikin tuttu, sillä se on maalattu läheltä meidän mökkiä Päijänteeltä. Mummi oli jo kauan kauan ennen kuolemaansa sitä mieltä, että tämä taulu oli juuri minulle tarkoitettu ja varattu, sillä hän oli pannut merkille, että minä tykkäsin piirtää ja taiteilla jo ihan pikkutyttönä. Minä pidän taulusta erittäin hyvää huolta. Vaikka joutuisin veneen alle asumaan ja myymään kaiken omaisuuteni, tästä taulusta minä en luopuisi. Lähes 70-vuotias taideteos on yksi tärkeimmistä omistamistani tavaroistani, joilla on enemmän tunne- kuin rahallista arvoa.

Arkun päällä kököttää Onni-nalle. Olen saanut sen mummiltani ja papaltani lahjaksi syntyessäni. Silläkin siis ikää jo 28 vuotta ja tiiviisti kulkee mukana edelleen.





Matkustusjutut näkyy meidän kodissa myös hyvin voimakkaasti huoneessa kuin huoneessa. Makkarissa silmä osuu ensimmäisenä mun maailmankarttatauluun, karttapalloon, entisen tv-tason reissuvalokuva-albumeihin ja hyllykössä Lonely Planet- ja Madventuresin ukkojen kirjakokoelmaan. Seasta löytyy myös karttakirjaa ja selviytymisopasta.

Mä en ole vielä ihan varma tuosta hyllystä, että pitäisikö se heivata johonkin pois. En ole osannut päättää. Siinä se kuitenkin nyt vielä tönöttää.


Olen taas yrittänyt skarpata lukemisen suhteen, sillä olen huomannut, että kirjoja ahmiessa omakin kirjoittaminen saa aivan uutta pontta ja energiaa. Viime kesänä reilatessa aloitin viimein kahlaamaan läpi Tulen ja jään laulua ja tällä hetkellä tällä hitaalla lukemistyylilläni olen menossa kolmoskirjassa. Vau.




Minä tykkään, että sisustuksessa on paljon valkoista. Kaikki ei kuitenkaan saa olla valkoista, muuten tulee liian steriilin näköistä ja kaikki lika näkyy koko ajan joka paikassa. Etenkin ne harmaat ja mustat kissankarvat. En voisi esimerkiksi kuvitellakaan, että meillä olisi valkoinen sohva. Sehän olisi ihan mustana koko ajan. Valkoinen tuo kuitenkin mukavasti valoa huoneisiin ja avartaa tilaa. Sen seassa pitää sitten olla väriläiskiä, koska väriäkin pitää todella olla. Minusta olisi kamalan tylsää asua mustavalkoisessa kämpässä, jossa "tehostevärinä" olisi harmaa.

Jouluvalot ovat löytäneet jo tiensä meidän kämppään. Pipareitakin leivoin yksi päivä ja join glögiä ja kuuntelin joululauluja joulukortteja askarrellessani. Ukkeli tuijotti mua hetken aikaa hieman hämmentyneenä. Vähän sen näköisenä, että olenko mä tosissani tämän aikaisen jouluhössötykseni kanssa. 

Isi on käynyt valitsemassa omasta metsästä meille joulukuusen ja se saapuu ilmeisesti huomenna. Tänä jouluna olenkin aatto- ja joulupäivän aamun töissä, joten vietämme tuon ukkelin kanssa joulua ihan kahdestaan täällä kaupungissa. Pakko myöntää, että harmittaa, etten pääse Koskenpäälle.

Sitä ennen kuitenkin käyn Italiassa. Lähden lauantaina viideksi yöksi Bergamoon. Sieltä sitten luullakseni hieman aktiivisempaa bloggailua. 

Hyvää joulun odotusta kaikille ja ciao! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana