Kun töissä kaikki menee putkeen...

Tulin just äsken töistä. Ajattelin kaatua suoraan sänkyyn päiväunille, mutta päätinkin tulla jakamaan teille mun työpäivän kohokohdat. Tiedättekö, kun välillä tulee sellanen fiilis, että joka asiasta roiskuu paskaa niskavilloihin?

Käytin erään miespotilaan suihkussa. Myöhemmin iltapäivällä kollega kysyy multa, olenko mä nähnyt miehen kännykkää. En ole, vastaan. Samalla mieleni sopukoista nousee kauhistuttava mielikuva, että se kännykkä on varmasti ollut sen takin taskussa, jonka olin suihkun yhteydessä heittänyt pyykkisäkkiin. Siellä se nyt todennäkösesti menee se puhelin, pyykkisäkissä kohti Turun pesulaa. Morjens vaan sille. 

(Toivottavasti iltavuoro löytää sen kännykän jostain; toivottavasti hieman muistamaton potilas on vaan piilottanut sen puhelimen johonkin varmaan piiloon!)

Yksi potilas palasi toisesta yksiköstä takaisin meille heti lounaan jälkeen yhden aikaan. Oli ilahduttavaa nähdä, että muori oli paremmassa kuosissa ja hyvävointinen. Hieman ennen kolmea tajuttiin, että hei, siitä olisi varmaan pitänyt ottaa tulomittaukset ja MRSA-näytteet niin kuin tapana on, kun potilas tulee jostain toisesta yksiköstä. Ei ehditty. Huikattiin iltavuorolle, että josko ehtisivät... vitutti jättää tuommonen yksinkertanen ja tärkeä homma seuraavalle vuorolle, kun itselläkin olisi siihen aikaa ollut. Mutta kun muisti ja järjenjuoksu on samaa luokkaa kuin kalalla...

Olen meidän osaston opiskelijavastaava eli mun hommiin kuuluu pitää jobstepia ajantasalla, jotta opiskelijat voivat meille hakea. Mulla on ollut käytössä toisen opiskelijavastaavamme tunnukset, koska hän on nyt äippälomalla. Juttelin osastonhoitajan kanssa tästä, ja jostain syystä tämä toinen opiskelijavastaava ei ollut suostunut luovuttamaan "omia" tunnuksiaan kenellekään. Sain kamalan vihaisen sähköpostin Tampereen seudun opiskelijavastaavien "ylivastaavalta", että pitää hoitaa tunnukset sillä tavalla kuntoon, että hänkin pääsee meidän jobstepia katsomaan. Olin vaan, että joo, anteeks, en oo tiennyt, saatana. No en mä noin kirjottanut, mutta ajattelin. 

Kaiken tän epäonnistumisen kruunasi lounastauolla se, kun lämmitin eilen tekemääni tonnikalalasagnea mikrossa. Mun jälkeen ruokaansa lämmittänyt kollega ihmetteli kovaan ääneen, että ompas törkynen mikro, jonkun ruuat räjähtänyt tonne pitkin seiniä! En sanonut mitään. Se oli se mun tonnikalalasagne.
Että semmonen. Nyt meen päiväunille huuhtomaan tän epäonnistumisen tunteen niskastani ja lähden sitten salille.

Tai kai tämäkin suunnitelma menee mönkään, kun päikkärien jälkeen tulee sellanen yliväsynyt pöhnä. Sitten kuitenkaan vaan röhnötän jossain sohvalla loppuillan ja kitisen.

Hohhoijaa.

(EDIT: Tulipa tuossa mieleen, kun siellä salilla ähkin, että kävihän siellä töissä vielä yks ikävä juttu. 

Olin aamulla kahvitauolla lukenut pääsiäisen alkuperäisestä merkityksestä, eli siitä, kun muinaiset sumerilaiset pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua juhlivat Isthar-nimistä rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatarta. Iltapäivällä sairaalapappi tuli pitämään ehtoollishartautta. Minä istuin muutaman työkaverin kanssa kansliassa (ovi oli tosin kiinni, joten toivon, ettei kukaan, varsinkaan se pappi!, kuullut) ja aloin siinä sitten huomaamattani turhan kovaan ääneen selittämään näistä tätä jumalatarta palvoneista papeista, jotka astuivat (käytin sanaa 'astua', vaikka mun piti käyttää sanaa 'siitti'...) neitsyitä alttarilla ja vuotta myöhemmin uhrasivat vauvat jumalattarelle. 

Sitten joku siinä hyssytteli, että hei se pappi on tossa...

Hienoa.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut