kuka/mitä/missä


Olet saapunut blogiini nimeltä Mainly travel blog! Minä olen allekirjoittanut, vuonna 1987 syntynyt, lapsuutensa ja nuoruutensa Keski-Suomen maalaismaisemissa viettänyt ja nykyisin Tampereella asuva, aavistuksen kaupunkilaistunut lähihoitaja nimeltä Riina. Ydinperheeseeni kuuluu heinäkuussa 2014 vihille viemäni ukkeli sekä kaksi maatiaiskissaa, Milli ja Denzel Washington.

Parhaillaan luen Turun Avoimessa yliopistossa maantiedettä ja tarkoituksena olisi päästä ensi syksynä opiskelemaan. Töissä olen saattohoitoon ja kuntoutukseen erikoistuneella sairaalaosastolla.

Suuri intohimoni on aina ollut kirjoittaminen ja siksi onkin täysin loogista, että Mainly travel blog, alkujaan Riinalta, rakkaudella -blogi, on aikoinaan syntynyt. Alunperin se oli keino jakaa ajatuksia ja arkielämäni kommelluksia lähtiessäni lähihoitajaopintojeni siivellä Saksaan työharjoitteluun. Viiden viikon työharjoittelun jälkeen en kuitenkaan voinut enää lopettaa bloggaamista, vaikka sitä niinsanottua punaista lankaa ei blogissa enää ollutkaan. 

Tuotan myös fiktiivistä tekstiä ja työn alla onkin ihan oma ensimmäinen fantasiateos, jonka toivon vielä jonain päivänä jollekin kustantamolle kelpaavan.

Pääsääntöisesti Mainly travel blog on lifestyleblogi, johon olen vuosien mittaan kirjoitellut kaikkia mieleni syövereistä pintaan putkahtaneita ajatuksia. Blogi on ollut minulle tärkeä väline jakaa omia mielipiteitä ja elämäntaparemonttini muutamia vuosia sitten.

Rakastan matkustamista. Jos matkustaminen olisi ilmaista, ette varmasti näkisi minua enää koskaan. Suuri intohimo matkustamista kohtaan on kytenyt sisälläni vuosikausia. Vielä joskus haluaisin irtautua tästä tavallisesta arjesta ja mukaansa pakottaneesta oravanpyörästä ja vain lähteä ja tulla takaisin sitten, kun siltä tuntuu. On vaikea sanoa, mikä matkustamisessa niin itseäni kiehtoo. Ehkä haluan ensisijaisesti vain nähdä ja kokea. Blogi onkin hiljakseen muotoutunut pääsääntöisesti matkablogiksi ja siksi se on nimeltään nykyisin se, mitä se on.

Matkustamisen ja kirjoittamisen ohella elämäni suuria intohimoja ovat elokuvat, eläimet, sisustaminen ja luonto.

Blogi syntyi vuonna 2010 ja se kertoo melko laajasti siitä, millaista elämää ruudun takana on vietetty. Blogin ulkoasu ja kirjoitustyyli ovat ehtineet muuttua matkan varrella moneen otteeseen. Lisäksi olen kehittynyt kirjoittajana tänä aikana, toivottavasti parempaan suuntaan. Toivonkin, että lukija ottaa tämän huomioon lukiessaan vanhempia blogikirjoituksiani. Itsekin ensimmäisille teksteilleni usein huvittuneena hymähtelen...

Toivottavasti viihdyt seurassa!


Kommentit