30. tammikuuta 2013

Hakuna matata sana ihana on!

Moni tansanialainen kysyi matkamme aikana, miksi valitsimme kohteeksemme juuri Afrikan, miksi juuri Tansanian. Vaikka jollain tasolla kysymystä olikin osannut odottaa, siihen oli yhtäkkiä aika vaikea vastata. Kun ajattelen asiaa näin jälkeenpäin, vastaus on kai aika selkeä. Afrikka on aina kiinnostanut mua ihmisineen, historioineen ja luontoineen.

Mulla on ollut aina todella naiivi mielikuva Afrikasta ja afrikkalaisista, vaikka tiedän, ettei siitä mikään pidä paikkansa. Mun on ollut vaikea kuvitella, että Afrikassa ihmisiä voisi asua kaupungeissa, ihmiset voisivat olla hyvinkin sivistyneitä ja ajaa vaikkapa autolla. Kuulostaa julmalta, jonkun mielestä varmasti jopa rasistiselta ajattelutavalta. Vaikka tiedän, että Afrikassa on jopa arvostettuja yliopistoja, mä olen vain kuvitellut kuumuutta hohkaavaa savannia tai aavikkoa, jossa villieläimet juoksevat alkuasukkaitten bambumajoissa syömässä nälkiintyneitä pikkulapsia. Mun oli saatava itse nähdä omin silmin, että Afrikka on myös kaikkea muuta kuin edellä mainitsemaani. Tansania tuntui sopivalta paikalta aloittaa. Samalla mua kiehtoi kovasti juurikin se periafrikkalainen mielikuva eläimistä ja alkeellisista heimokylistä. Tansania tuntui jollain tapaa turvalliselle kohteelle, sillä ainakin Sansibar on kovasti reppureissaajien suosima kohde. Ei käy myöskään siis vähätteleminen tuon Sansibarin orjasaaren aurinkorantojen houkutusta, vaikka en mikään aurinkorantojen koluaja olekaan.

Tansania täytti kaikki odotukset. Mä sain todellakin nähdä, että Afrikassa voi olla isoja kaupunkeja sivistyneine ihmisineen, vaikkakin taustalta saattoi koko ajan aistia kehitysmaan erilaisia hajuja ja makuja. Koska Tansanian saattoi jo etukäteen kokea täysin erilaiseksi kuin ne Euroopan kohteet, joissa olen käynyt, mä automaattisesti vertasin sitä jatkuvasti toiseen hyvin paljon omasta kulttuurista poikkeavaan kohteeseen: Nepaliin.

Tansania tuntui paljon kehittyneemmältä maalta kuin Nepal. Jostain syystä aavistelin tätä jo ennen matkaa, en tiedä miksi, vaikka kyseessä olikin villi ja hurja Afrikka! Ihmispaljoudesta, liasta ja ahtaudesta huolimatta esimerkiksi Dar es Salaamin miljoonakaupunki tuntui paljon sivistyneemmälle ja rauhoittavammalle kuin samoista ongelmista kärsivä Kathmandu. Edellä mainittuja näkyvimpiä ongelmia oli kuitenkin suhteessa paljon vähemmän Darissa kuin Kathmandussa. Muita selkeitä ns. länsimaalaistuneita, erottuvia piirteitä lienevät parempi kuntoiset rakennukset - Darissa oli jopa muutama korkea lasitalo, lieko pilvenpiirtäjiä afrikkalaisella mittapuulla? - ja ruuhkaisan liikenteen seassa eteenpäin pyrkivät uudenkarheat autot, joita oli todella, siis yllättävän paljon! Kaikki afrikkalaiset eivät siis olekaan köyhiä...!

Toisaalta Afrikka oli juuri sitä, mitä kaikki vain voivat mielessään kuvitella: äärettömiin jatkuvaa ruskean vihreää savannia, jonka tasalatvaisten akasia-puiden varjoissa elämästään nauttii liuta niitä eläimiä, joita suomalaiset näkevät vain Korkeasaaressa tai television luontodokumenteissa. Ja kaiken tämän keskellä asuu Maasai-heimo, joka ei välttämättä edes tiedä, mikä on televisio! Darin ja muiden isompien kaupunkien ja kylien jälkeen oli mieletöntä kohdata ihmisiä, jotka asuivat lehmän nahasta ja ulosteista sekä akasiapuista rakennetuissa matalissa majoissa ja paimensivat päivästä toiseen satapäistä lehmä- ja vuohilaumaa. Ei siis varsinaisesti ollut väärin ajatella mielessään tällaista Afrikkaa, sillä sekin oli todellisuutta, ihan tavallista arkea. Ei pidä myöskään unohtaa sitä synkkää puolta, että Tansania on yksi Afrikan HIV- ja AIDS-positiivisimmista maista.

Miljoonakaupungin sykkeen ja afrikkalaisten kansallismaisemien lisäksi Tansaniasta löytyy myös jotain muutakin. Sansibarin (Ungujan) saari, joka synkästä orjahistoriastaan huolimatta tarjoaa reissaajalle kilometreittäin valkoista hiekkarantaa, sitä mukailevaa kylpyveden lämpöistä turkoosia merta ja roimakaupalla huoletonta elämäntyyliä ja relaksoitumista! Dar es Salaamin metelin ja kaaoksen jälkeen Sansibar tuntui paratiisille. Oli vaikea kuvitella, että jossain muualla maailmassa voisi olla yhtä rauhallinen, tyyni ja kaunis paikka. Aurinko verotti voimia; ei voinut kuin maata bambukaton ja palmujen alla, lillua matalassa rantavedessä, lukea, maata lisää, syödä välillä ja taas maata ja lillua. Mieli lepäsi. Tuntui, että tällä helpottavan tuulen hyväilemällä Paje Beachilla Sansibarin itärannikolla ei voinut kertakaikkiaan tapahtua mitään, joka olisi saattanut nostaa stressikäyrää edes hitusen.

Tiivistettynä Tansania oli kaikkea tätä. Jatkossa on luvassa hieman yksityiskohtaisempaa selostusta siitä, mitä tuon kahden viikon reissun aikana tarkalleen ottaen tapahtui, missä olimme, ketä tapasimme, mitä teimme ja mitä söimme. Kuvia on luvassa runsaasti, sillä muistikortille niitä tallentui hieman vajaa 700 (hups).

Että ei muuta kuin HAKUNA MATATA!

Luetuimmat

Arkisto